Talvipyörät vuoden 2025 Lumiseen Lakeuteen

Luminen Lakeus ajettiin viikko sitten ensimmäistä kertaa ja se oli mahdollista suorittaa joko 100 km läskipyöräreitillä tai 160 km gravel-pyöräreitillä. Tapahtuma ei ole kilpailu, vaikka osallistujat saavatkin ajaa sen toisiaan haastaen. Reitit koettelevat tasaisuudestaan huolimatta osallistujien kuntoa sekä heidän varusteitaan.
Läskipyöräreitti kulki luonnonpolkuja pitkin Pietarsaaren ja Pedersören seudun metsissä ja meren rannassa, kun taas hiekkatiematka meni sekä sulaneita että jäätyneitä päällystämättömiä teitä pitkin Pietarsaaren, Pedersören ja Uudenkaarlepyyn kuntien alueella metsistä merelle. Molempien tapahtumien reitit olivat ensiksi sulaneet kaksi viikkoa kestäneissä sohjokeleissä, mutta jäätyivät varsin liukkaiksi edeltävänä yönä.
Tapahtumaan ilmoittautui 40 henkilöä, joista matkaan lähti 25 henkilöä. Osallistujat olivat eri puolilta maata, pisin matka tapahtumaan oli Kittilästä ja Imatralta. Heistä noin 15 oli läskipyöräilijöitä ja 10 gravel-pyöräilijöitä.
Toni Lund
Ikä 49 / Paimio
Pyörä: Kona Wo rungon vuosimalli 2017, M-koko, ”arctic machine” joka on speksattu ja koottu talviolosuhteita ja erityisesti Alaskan Iditarod Trail Invitational 1000 mailin kisaa ajatellen, jossa sen kanssa olen ollut mukana vuosina 2018 ja 2020. Keulana Fatback Corvus kuituhaarukka, voimansiirtona Shimano XT 12-v, TRP Spyke mekaaniset levyjarrut, Race Face Turbine 175mm kammet, Garbaruk 30t ovaali eturatas, Time ATAC MX-8 polkimet, Chris King Threadfit keskiö, Cane Creek Viscoset ohjainlaakeri (jossa vaimennus), Thomson Elite satulatolppa ja ohjainkannatin, fi’zi:k Gobi satula, Renthal Fatbar kuitutanko, BarYak Ultra lisätanko, Nextie Wild Dragon 26″ / 90mm vanteet DT Swiss 350 navoilla ja Schwalbe Al Mighty 4.8″ nastarenkailla (tubeless, Muc-Off Big Bore venttiilit).
Laukut: Porcelain Rocket runkolaukku, Revelate Designs Mag Tank (leveä), Revelate Designs Jerry Can, Revelate Designs Mountain Feedbag (x2 kpl).
Suosikkivaruste: Lauhan kelin johdosta tangossa ei ole Revelate Designsin Expedition Pogies tankorukkaset, mutta ne ovat talvikäytössä aivan ehdottomat ja sen taskuihin mahtuu myös lisäevästä ym.
Pekka ”Resupekka” Lintusaari
Ikä 41 / Planet Earth
Pyörä: Canyon Grizl CF SLX 8 eTap Suspension 2022 (nykyinen malli kulkee nimellä CF SLX 8 AXS Trail). Tämä pyörä on taipunut mahtavasti bikepacking-seikkailuihin, gravel-kisoihin ja lapsikärryn vetoonkin. 30mm etujousitus ja joustava satulatolppa tuo mukavuutta nimismiehenkiharoille, poluille ja talven epätasaisuuksiin. Painoa 9,4kg. Nyt alukiekoilla ja talvirenkailla toki vähän enemmän.
Laukut: Satulalaukkuna Canyon 5L Underseat Bag. Vähän pienempi tilavuudeltaan, jonne mahtui tällä kertaa sopivasti toppatakki, housut ja talvihanskat siltä varalta, että olisi tullut pidempi tekninen huoltotauko tai joutunut keskeyttämään ja odottamaan kyytiä. Runkolaukku Canyon Midloader 2,5L. Tämä on minulla oikeastaan aina pyörässä kiinni. Mahtuu sopivasti pienempää kampetta, johon ei tarvitse päästä koko ajan käsiksi. Esim. työkalut, vara-akku, laturi, patukat jne. Restrap Race Top Tube Bag Long. Ensimmäistä kertaa tämä testissä ja toimi erittäin hyvin! Sisällä vihreät kuulat ja energiageelit. Vetoketjun toimivuus erinomainen.
Suosikkivaruste: Olen todella tykästynyt Siggin yhdellä kädellä avattaviin termospulloihin (0,55l), jotka mahtuvat pyörän pullotelineisiin. Painoa pullolla on toki n. 220g enemmän normaaliin juomapulloon verrattuna, mutta silloin, kun oikein harmittaa on mahtavaa saada juuri haluamansa lämpöistä juotavaa. Pysyy kesällä kylmänä ja talvella kuumana. Mahdollistaa myös talvella freesin kylmän juoman juomisen kuitenkaan kylmenemättä liikaa / jäätymättä.
Jouni Laakso
Ikä 35 / Seinäjoki
Pyörä: Trek Farley 5 vuosimallia -22. Alkuperäisillä osilla, stemmiä ja satulaa lukuunottamatta. Renkaina ensiasennus Gnarwhalit, jotka ovat toimineet mielestäni riittävän hyvin. Nastat laitoin ennen Lumista Lakeutta ja se oli hyvä ratkaisu. Parasta tässä pyörässä on se, että sillä ajelee kivasti polkuja retkikamatkin päällä.
Laukut: Runkolaukkuna Restrapin medium-kokoinen laukku, jota vaihtelen eri pyörien välillä. Runkolaukussa kulkee mukana aina työkalut, ensiapupakkaus, lukko, sisuri ym. pientä tarpeellista tavaraa. Satulalaukkuna oli tällä kertaa mukana Topeakin Backloader 6L. Sinne sopi kivasti kompressiopussin avulla taukotakki, varahanskat, paksummat kintaat, pipo ja lisäkerrasto.
Suosikkivaruste: Tähän täytyy sanoa Garmin Edge 830. Paljon tulee piirrettyä reittejä etukäteen, jos ei käy ajamassa lähimetsissä, ja onhan se reitin seuraaminen kätevää tuosta ajotietokoneesta.
Heikki Uusitalo
Ikä 52 / Kokkola
Pyörä: Trek Farley 6 (2015). 2014 kesällä aloitettu maantiepyöräilyharrastus vaati syksyllekin jotain tekemistä ja koska läskipyöräboomi kävi silloin kuumana, niin kyseinen yksilö löytyi Kokkolan Pyöräpojilta. Valinnanvaraa ei silloin paljoa ollut. 2015 tuli vielä ajettua mutta sen jälkeen innostus lopahti ja läskilläkin tuli vain muutamia lenkkejä silloin tällöin Kokkolan eteläpuolen poluilla. Vakiolenkki noilla reiteillä about 27km jota kesästä riippuen tuli ajettua 1..10 kertaa, eli vähän. 2023 kesällä alkoi pyöräily ja aerobinen taas kiinnostaa (melkein kahdeksan vuoden tauon jälkeen), ja pian triathlon. 2024 Sääksi triathlonissa puolikas 2014 Canyon Ultimate AL SLX vehkellä, jossa leparit. 2024 talliin tuli myös Canyon Grizl, jolla tulikin sitten ajettua ensimmäiset kunnon lenkit, eli kesän aikana useampi yli 100 km reissu.
Laukut: Shimanon Pro 10L satulalaukku. Tankolaukun toimitus myöhästyi joten sen virkaa toimitti Tornin Nasselaukku joka joskus varustelekasta 5 € hintaan tilattu. Jälkikäteen otetussa kuvassa hieno lumisen lakeuden juomapullo ja selässä hiihtoniiloilta tuttu juomasäiliö, joka olisi ollut pakkasella ehdoton eristyksensä vuoksi. Kuvasta puuttuu myös putkella ollut vanha pikkulaukku, jossa oli varavirtapankki.
Suosikkivaruste: Mieluista varustetta ei ole, ehkä sellainen löytyy toukokuun Likaisella, kun se starttaa. Grizlissä on Canyonin oma sille tehty vaakaputkilaukku, joka ainakin istuu nätisti.
Yue Yu
Helsinki
Pyörä: Tqiqt Steel Gravel Frame built with flat bar. GRX610 crankset with 40t chainring. 11-34 10 speed cassette shifting by Cues shifter and Tiagra R4700 rear derailleur. Black Ice 100 studded tyres 40-622.
Laukut: Whatmelon ultralight pouch bag, Rhinowalk long top tube bag, also strapped a dry bag on the front rack to store a puff jacket and rain jacket. Also have a hydration backpack.
Suosikkivaruste: This is really just what I have for now, as my gravel bike is under repair. I rode the same frame last summer in Lofoten and Arctic post road ,but that time with full drop bar setup. The front rack is nice, and so does the spacious long top tube bag. Also for cloth, I didn’t wear cycling jersey but instead a merino wool base layer paired with Patagonia nano air hybrid jacket.
Jussi Tanskanen
Ikä 39 / Kittilä
Pyörä: Trek Farley. Ostin tämän pyörän 6 vuotta sitten. Sittemmin kaikki osat, mukaan lukien (takuu)runko on vaihtunut. Osia on vaihdettu hajonneiden tilalle tarvittaessa. Uusimpina päivityksinä Next SL kammet, DT-swiss takanapa sekä vaihtajan häkki. Tänä talvena vaihtelevien säiden johdosta Jumbo Jimit vaihtuivat Terrene Cake Eater nastarenkaisiin.
Laukut: Käytän tankorukkasia syys-toukokuun ajan. Isot rukkaset toimittavat myös laukun virkaa. Farley on palvellut pääasiallisena työmutka pyöränä ja pyrin pitämään mukana riittävästi työkaluja ja muita tarpeita varmistamaan, etten myöhästyisi.
Suosikkivaruste: Suosittelen kokeilemaan extrapaksuja foam-grippejä, koen niiden antavan jäykässä pyörässä hieman armoa ranteille. Vielä tässä aamulla lenkillä tuli tämmöinen varustevinkki eli toppashortsit. Talvipyöräilyhousut pelkästään jättävät nivusten alueen suojattomaksi. Kun lämpötila laskee pakkaselle, laitan pyöräilyhousujen päälle eristävät shortsit.
Nicklas Holmgård
Ikä 36 / Pietarsaari
Pyörä: Trek Farley. I will be riding my brand new Trek Farley, the first MTB/fatbike I ever owned, previously I have only done road cycling.
Laukut: I use the Blackburn framebag for snacks. This one has been with me on Kokkola-Paris with Team Rynkeby 2022 and Vätternrundan 2023.
Suosikkivaruste: –
Ville Kivelä
Ikä 37 / Seinäjoki
Pyörä: Pyöräni on Canyon Grail CFR, jonka valitsin Canyonin maantiepuolen pyörien positiivisten kokemuksien myötä. Se on palvellut hyvin treeneissä ja muutamalla pidemmällä lenkillä. Talviolosuhteissa ei kovin monta kilometriä tältä Graililta löydy. Luminen Lakeus oli ensimmäinen virallinen tapahtuma Graililla. Vuosi sitten etsin sopivaa gravel-pyörää ja tärkein kriteeri oli aerodynaamisuus. Miinuksena Grailin kohdalla on kovin pieni rengastoleranssi, 42mm Conti Spiket sopivat alle kuitenkin hyvin. Eteen menisi isompikin. Pyörä kulkee kolmilla kiekoilla. Shimanon Ultegra C60 asfaltille ja kevyelle soralle, yleisgravelointiin alkuperäiset leveät DT Swiss GRC1100 ja nastalle ICAN AERO 35. Tällä kertaa alla oli ICANit, jotka olivat nastarenkaan kanssa täysin pakollinen valinta liukkaille jäätiköille.
Laukut: Käytössäni on Canyonin omat laukut sekä Apiduran laukut, jotka on virallisesti suunniteltu Grizliin, mutta sopivat täydellisesti Grailiin. Valintakriteerinä oli hyvä istuvuus ja riittävän aerodynaaminen muotoilu. Satulalaukku on Canyon x Apidura, jonka tilavuus on 5 litraa ja lisäksi mukana oli Grizliin tarkoitettu Canyon x Apidura top-tube laukku litran tilavuudella. Lumisessa Lakeudessa se oli täynnä evästä. Etukolmiossa Grailin alkuperäinen pikalukollinen laukku täynnä työkaluja ja tarvikkeita.
Suosikkivaruste: Tärkeimpiä varusteita tällä reissulla oli top-tube laukku eväineen. Lisäksi USWEn Outback 4 juomareppu helpotti matkan aikaista juomista. Navigointiin käytin Garmin Edge 840, jossa reissua varten tehty inforuutu. Ajopaidan kyydissä ei kulkenut muuta kuin puhelin.
Juha Rinta-aho
Ikä 33 / Pedersöre
Pyörä: Canyon Dude. Ehdin vielä saada Duden itselleni ennen kuin niiden myynti loppui. Siihen on vaihtunut kaupasta ostettuun verrattuna jo kaikki osat, jotka tällä hetkellä ovat seuraavat: etuhaarukka Manitou Mastodon Pro STD 100 mm, kiekot Sunringle Mulefut 26″, renkaat Schwalbe Al Mighty 26×4.8″, voimansiirto SRAM GX AXS, kampisarjana SRAM NX FAT5, joka modattu toimimaan yhdessä Power2max-tehomittarin kanssa, Specialized Power satula, FOX Transfer hissitolppa, Canyonin kuitutanko ja aina luotettavat Shimano M520-polkimet. Jarruina ikivanhat SRAM Guide edessä ja Level takana, joita ei juuri tule paineltua. Ohjainkannattimeksi valikoitui viime hetkellä BBB:n 90 mm -35 asteen kulmalla, jonka löysin XXL:n poistokorista. Ajoin tällä kokoonpanolla Norjassa Fat Vikingin pisimmän matkan (140 km) tammikuussa ongelmitta. Speksailu ei lopu koskaan, joten seuraavaksi talveksi on hakusessa kuitukiekot, vaikka pyörä itsessään on paksupyöräksi varsin kevyt. UDH-korvake olisi myös kiva, mutta kaikkea ei voi saada. Nopeilla siirtymillä SQlabin minikahvat grippien vieressä pienentävät ilmanvastusta, kun on aika ”ruuvata”.
Laukut: Revelate Designs Ranger runkolaukku. Jokaisen euron arvoinen, tämä kestää eikä petä. Sinne mahtuu kevytuntuvatakki, litran termospullo, varahanskat, varaosat ja työkalut. Eväslaukkuna samalta merkiltä Mag-Tank, joka on myös erinomainen. Vastaava laukku löytyy myös gravel-pyörästäni. Se oli tapahtumassa täynnä evästä, mutta kävi taas niin kuin aina – oli niin kivaa, että en muistanut syödä.
Suosikkivaruste: Talviseen polkurymyämiseen suosittelen joustokeulaa, koska sillä vauhdit kasvavat ja mikään ei rajoita sitä, millaisen lenkin teet. Sähkösukat ovat myös talvipyöräilyssä kova juttu, koska niillä voi ajaa kevyemmillä kengillä sekä suojella varpaita kylmältä ja märältä. Itse käytän Lenzin sukkia, jotka ovat osoittautuneet erinomaisiksi.
Lisää varustetsekkauksia:
Ruska 2024: Osallistujien kalusto 2000km matkalle
Työjuhdat Likaaseen Lakeuteen 2024 | osa 1
Työjuhdat Likaaseen Lakeuteen 2024 | osa 2
Kirjoittanut:

Sorateiden sankari Juha viihtyy siellä, missä kestopäällyste päättyy ja seikkailu alkaa. Pohjanmaalla vaikuttava kestävyyskone ja entinen moukarinheittäjä pitää itsensä haastamisesta ja uuden kokeilemisesta. Välineenä on useimmiten joko gravel-pyörä, XC-pyörä tai läskipyörä, joiden rakentamisesta ja osavalinnoista riittää kerrottavaa vaikka useiden satojen kilometrien pituisten lenkkien ajaksi.