Kuraläpän valokeila: Erik Väänänen
Kuka olet ja mitä teet pyöräilyn parissa?
Nimeni on Erik Väänänen. Olen 20-vuotias ja kilpailen maastopyörä enduron parissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Kilpailen Suomessa pääasiassa SM-sarjassa ja kansainvälisesti Enduro World Cupissa, mutta pienempiäkin enduro- ja XC-kisoja tulee kierreltyä.
Miten ja koska päädyit pyöräilyn pariin?
Olen pyöräillyt jo 3-4-vuotiaasta alkaen isäni kanssa. Tasaisella ajo ei silloinkaan ollut tarpeeksi, vaan minun on aina pitänyt päästä kikkailemaan jossain tai ajamaan maastossa. Yli kymmentä muutakin urheilulajia on matkan varrella tullut harrastettua, mutta samanlaista intohimoa ei mihinkään muuhun lajiin kuitenkaan syttynyt. Enduron pariin minut johdatteli pyöräliike Ridemoren kauppias, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut jo seitsemän vuotta. Hän houkutteli minut enduro-kilpailuun ja laittoi minulle huippu enduro-pyörän alle, jolla ajaminen kisassa sytytti intohimoni. Lopulta laji vei minut mennessään!
Millä pyörällä ajat mieluiten ja miksi?
Lempipyöräkseni valikoituu ehdottomasti Pivot Firebird. Sillä on tullut rullailtua nyt jo kaksi kautta. Pyörä sopii omaan silmään ja käteen, sillä olen muokannut siitä juuri omanlaiseni osavalinnoilla sekä värimuutoksilla. Kyseisestä pyörästä pidän erityisesti kuitenkin siksi, että se sopii omaan ajotyyliini erinomaisesti hyvän geometrian ja jousituksen sulavuuden takia. Olen saanut pyörän säädettyä juuri omaan ajooni sopivaksi ja se toimii pienillä hienosäädöillä kaikenlaisissa maastoissa Enduro World Cupin maastoista Suomen metsiin! Pyörä on myös yllättävän monipuolinen, vaikka sitä ei pitkäjoustoisesta enduro-pyörästä välttämättä uskoisikaan. Kisapäivät ulkomailla ovat pitkiä ja nousumetrejä kertyy paljon, mutta pyörä kiipeää hyvin ja sillä ajaa pitkiäkin lenkkejä ja kisoja.
Mikä on hienoin kokemuksesi pyöräilyn parissa?
Unohtumattomia ajokokemuksia löytyy paljon ympäri maailmaa esimerkiksi Canadan Whistleristä sekä ympäri Eurooppaa ajettujen Enduro World Cup -kisojen huippumaastoista. Matka maailmalle on kuitenkin vaatinut paljon kovaa harjoittelua ja onnistumisia kotimaassa. Tämän takia nostaisin itselleni eniten merkitseväksi kokemukseksi SM-sarjan osakilpailun Leviltä, joka oli tällöin myös Enduro World Cupin Gold qualifier -kilpailu. Kisassa kaikki meni nappiin, erityisesti mielestäni koko Suomen paras ajopätkä eli Kätkätunturin huipulta alas laskettava, nopeimmilta noin yhdeksän minuutin erikoiskoe. Onnistuin ajamaan kyseisellä erikoiskokeella omassa sarjassani nopeimman ajan sekä kaikista kuskeista päivän toiseksi nopeimman ajan. Myös seuraavana päivänä ajo kulki todella hyvin ja voitin kilpailun, joka takasi paikan Enduro World Cupin kisoihin seuraavalle kaudelle. Fiilis kilpailun jälkeen oli uskomaton enkä voinut uskoa sitä todeksi!
Mikä motivoi pyöräilemään?
Minua motivoi pyöräilemään ajamisen aikaansaama ilo ja hyvän olon tunne, sillä pyörällä ajaminen on aina hauskaa, kun siitä vain muistaa nauttia. Lisäksi myös ajan viettäminen luonnossa on itselle mielekästä. Tietysti myöskin kilpaileminen ja kilpailuissa menestyminen lisäävät motivaatiotani.
Mikä on suosikkiajopaikkasi, jossa jokaisen pitäisi käydä ajamassa?
Hyviä ajopaikkoja on ympäri maailmaa todella paljon, joten on haastavaa sanoa vain yksi. Itselle mielekkäimmiksi paikoiksi valikoituu varmaankin kuitenkin seuraavat paikat: Canadassa sijaitsevat Whistler Bikepark ja sen läheltä Squamishistä löytyvät polut, Itävallassa sijatseva Schladming Bikepark sekä Italiassa sijaitsevat Canazei ja Finale Ligure!
Mikä on sinun suosikkipyöräkauppa?
Meidän pyöräilijöiden onneksi hyviä pyöräkauppoja löytyy ympäri Suomea todella paljon! Suosikkejani ovat Ridemore, Pyöräliike Lundberg sekä Heinolan polkupyörähuolto pitkän yhteistyön vuoksi. Näistä kaikista apua saa aina pikaisellakin aikataululla ja palvelu on nopeaa.
Pro tipsi muille – millä asialla pyöräilystä tulee naksun verran parempaa?
Pro tipsini ovat seuraavat: muistaa pitää hauskaa, ajaa ystävien kanssa sekä pitää varusteet, pyörän ja pyörän säädöt hyvässä kunnossa.
Jos sinulla olisi käytössä 150€, niin miten käyttäisit sen, jotta saisit parhaan mahdollisen hyödyn pyöräilyyn?
Jos minulla olisi 150€ käytettävänä niin panostaisin hyviin pyöräilyvarusteisiin. Päällimmäisenä mieleen tulee talvipakkasille sormia lämmittämään lämpimät, laadukkaat sekä kestävät Roeckl-hanskat. Toisena sanoisin lisää jarrutehoa hakeville Galferin jarrupalat ja levyt.
Mikä on tavoitteesi pyöräilyyn liittyen?
Tavoitteenani pyöräilyn suhteen on pitää pyöräily mukana elämässä sekä työn suhteen että harrastuksena sekä lisäksi kilpailla Enduron SM-sarjassa ja myöskin World Cupissa niin hyvin kun pystyn.
Mikä mielestäsi hyödyttää sinua eniten pyöräilijänä, että voit nauttia enemmän tai kehittyä paremmaksi?
Eniten pyöräilijänä hyödyttää mielestäni se, että muistaa pitää hauskaa ja ajaa mahdollisimman monipuolisesti. Hyvät varusteet ja pyörä ovat tietenkin plussaa mutta eivät pakollisia! Kova harjoittelu ja aika pyörän päällä tuottavat kyllä tulosta kun vain jaksaa harjoitella.
Mistä somekanavasta voi seurata pyöräilyjäsi?
Pyöräilyäni voi seurata somessa pääasiassa Instagramissa nimimerkillä @erikvaananenn sekä Facebookista ja Tiktokista löytyy myös jonkinlaista sisältöä nimellä Erik Väänänen.
Kirjoittanut:
Mikko päästettiin Kuraläpän joukkoon omasta mielestään Suomen virallisen Trail Hunterin statuksella. Intohimoinen pyöräilyn harrastaja on suunnannut ajatuksensa aikuisuuden taakan keskellä harrastekilpailijan ajamisista pyöräilylle aukeavan ajan käyttämiseen itselleen uusien polkujen ajamiseen, edes joskus. Kiinnostuksen kohteena omien ja kylän miesten pyörien speksaamisen ohella on toimintakyky jonka tulisi säilyä aina eläkepäivien vuorilta paiskautumiseen asti.