Kuraläpän valokeila: Arttu Nyman

1) Kuka olet ja mitä teet pyöräilyn parissa?
Olen Arttu Nyman. Pyöräilyn parissa mie lähinnä käyn jonkinverran lenkillä, välillä vähän enemmin ja toisinaan harvemmin. Etenkin talviaikaan en juuri pyörää aja muutakuin trainerin päällä satunnaisesti. Halu olisi kyllä ajaa enemmin, mutta on tullu jonkinverran hiihdettyä talvisin niin ei oikein aikaa jää pyöräilylle. Toisaalta ehkä sitä kesäisin nauttii sen johdosta enemmin pyörällä ajamisesta.
Kilpailen jonkin verran endurossa sekä xc marathonien parissa. Myös xco kiinnostaa, mutta en ole niitä ajanut.

2) Miten ja milloin päädyit maastopyöräilyn pariin?
Taitaa olla niin, että päädyin maastopyöräilyn pariin jollain tasolla joskus hyvin nuorena, kun oli jonkinlainen pyörä millä pääsi metsään. Muistan ajaneeni aika paljon polkuja nuorena jollain Trekin maastopyörän runkoon tehdyllä hybridillä ja joskus ehkä 15 vuoden ikäisenä sain ostettua ensimmäisen etujousitetun Gary Fischer merkkisen pyörän. Ajettiin aika paljon veljesten kanssa ja muutamia kylän poikia oli myös mukana.
Vahvemmin maastopyöräilyn pariin päädyin joskus 2007 tienoilla. Sillon ja sen jälkeen jokusen vuoden ajelin jonkin verran DH-kisoja Kymi Anti-Flow porukan kanssa.
3) Millä pyörällä ajat mieluiten ja miksi?
Tällä hetkellä sanoisin, että ehkä mieluisin valintani on Mondrakerin F-podium DC R, toki ajoittain Superfoxy RR kiilaa edelle. Mutta pidetään toi F-podium. Tykkään ajaa sillä sen monipuolisuuden ansiosta, pärjää hyvin haastavilla poluilla ja kulkee myös hiekkateillä. Lisäksi mulla on siinä wattikammet, tehodataa on mukava seurata lenkiltä. Tykkään analysoida sen avulla missä mennään suorituskyvyn puolesta.

4) Mikä on hienoin kokemuksesi pyöräilyn parissa?
Nyt onkin astetta haastavampi kysymys. Kyllä onnistunut Kätkän EK Leviltä tulee ainakin mieleen hienona kokemuksena. Sen maalissa kun on tunne että menipä hyvin, mutta kyllä sitä aina mietti myös mitä olisi voinut ajaa paremmin/kovempaa. Ja yleisesti onnistunut kilpailu hyvässä porukassa on aina hieno kokemus. Ei ehkä pistä mieleen mitään suurta yksittäistä kokemusta. Ehkä nostaisin kyllä Himos Epicin myös yhdeksi hienoksi kokemukseksi, niitä on tullut ajettua useampi.
5) Mikä motivoi pyöräilemään?
Eniten minua motivoi pyöräilyn monet mahdollisuudet mennä erilaisiin paikkoihin. Toisaalta myös halu kehittyä pyöräilijänä. Niin kyllähän se motivoi pyöräilemään, koska uskon siihen että jokainen pyöräily kehittää jollain tapaa joko kuntoa tai ajotaitoja.

6) Mikä on tavoitteesi pyöräilyn suhteen kuluvalle kaudelle?
Nostaa FTP:tä. Se on ainakin päätavoitteeni. Lisäksi kiertää valtaosa Enduro Series Finlandin kisoista ja myös mahdollisuuksien mukaan XC marathon kisoja.
7) Mikä on suosikkiajopaikkasi Suomessa ja/tai maailmalla?
Maailmalta minulla ei juurikaan ole kokemusta. Suomessa tällä hetkellä Kotkan Luovin maasto, sielä on mukavaa monipuolista polkua. Tuli kyllä mieleen useita hyviä paikkoja, ehkä ei kyllä itellä ole mitään ehdotonta suosikkipaikkaa jos on ajohaluja niin ei paikalla niin väliä, kunhan on pyörä niin sillä pääsee jo pitkälle.

8) Mikä suomalainen pyöräliike on suosikkikauppasi?
Näitä löytyy kaksi kappaletta. Hi5bikes sekä Larunpyörä ovat molemmat vahvoja suosikkeja. Molemmat ovat jeesanneet ja palvelleet hyvin pyöräilyn tarpeita.
9) Pro tipsi muille – Millä asialla pyöräilystä tulee naksun verran parempaa?
Kunto ylös ni kylhän se on naksun verran parempaa. Voisin kyllä lisäksi nostaa tähän sellaisen että itselle sopivat laadukkaat bibit tekevät kyllä herkästi pyöräilystä monta naksua parempaa.

10) Jos sinulla olisi käytössä 150€, niin miten käyttäisit sen, jotta saisit parhaan mahdollisen hyödyn pyöräilyyn?
Tätä joutuikin hetken pohtia, mutta renkaat ostaisin uudet, mikäli niille olisi pientäkin tarvetta. Jos renkaat on kunnossa, toinen vaihtoehto mikä tulee mieleen on, jos ei itse osaa huoltaa pyörää vie sen osaavaan huoltoon ja tarjoaa 150€ ja pyytää huoltamaan sillä rahalla niin hyväksi, kun budjetti riittää.
11) Mitä teet päivittäin/säännöllisesti kehittyäksesi pyöräilijänä?
Päivittäin en välttämättä tee mitään, ehkä mietin koska mahdollisesti ajan seuraavaksi. Säännöllisesti pyrin kyllä käymään lenkillä ja myös hieman miettimään minkä tyylisellä lenkillä. Pyrin vaihtelemaan tehoalueita sekä pyöriä millä ajan, koska uskon että monipuolinen harjoittelu kehittää parhaiten. Välillä tosin huomaa että aika tasapaksua ajelua tullut harrastettua. Siinä tapauksessa pyrin ajamaan esimerkiksi yhden kovemman harjoituksen ja tunnustelemaan miten kroppa siihen reagoi.

12) Mistä somekanavasta voi seurata pyöräilyjäsi?
Stravasta voi seurata lenkkejä. Ja YouTubesta kanavalta r2nyman kunhan taas aktivoidun, jonkin verran myös Instagramista @r2nyman
Kirjoittanut:

Mikko päästettiin Kuraläpän joukkoon omasta mielestään Suomen virallisen Trail Hunterin statuksella. Intohimoinen pyöräilyn harrastaja on suunnannut ajatuksensa aikuisuuden taakan keskellä harrastekilpailijan ajamisista pyöräilylle aukeavan ajan käyttämiseen itselleen uusien polkujen ajamiseen, edes joskus. Kiinnostuksen kohteena omien ja kylän miesten pyörien speksaamisen ohella on toimintakyky jonka tulisi säilyä aina eläkepäivien vuorilta paiskautumiseen asti.