Himos Epic MTB 2024 eTrail – Täysimatkan tarina

Nousua Länsi-Himoksen laelle. Kuva: Antti Hakonen
Kaksipäiväinen ajotapahtuma keskisuomalaisessa metsämaisemassa haastaa kuskin ja kaluston - maalissa kuitenkin hymyilyttää. Viime vuodelta jäi Sarille nälkää taltuttaa Himos Epic täyspitkänä EMTB-sarjassa. Lue seikkailuraportti tästä!

Nälkäisenä kohti täysimittaista sähköseikkailua

Kuvat: Sari Jokinen ja Antti Hakonen

 

Jämsän oma CC Ilves koristelee Jämsän metsät kahdeksatta kertaa ratanauhalla ja pistää pystyyn tämän maastopyöräilytapahtumien helmen – Himos Epic MTB:n.

Edellisen vuoden hyvästä kokemuksesta motivoituneena odotin tämän vuoden elokuuta suurella innolla. Himos Epic-kokemus sai odotukset jatkoon korkealle, järjestelyt olivat lähestulkoon erinomaiset, konsepti oli vaativa mutta puolimatka sähkösarjassa jätti nälkää tälle vuodelle. Täysimatkalle olisi päästävä. Kuinka sitten Sarpaleen kävikään, ja täyttyivätkö odotukset?

Tunnelmia kisakeskukselta. Kuva: Antti Hakonen

Lähtölavan kautta matkaan

Perjantai 9.8.2024, lähtöaikani eTrail Täysimatkalle on 18:40. Kisakeskuksella kohisee, väkeä on kuin pipoa. Innostuneita ilmeitä, osin jännittyneitäkin joukossa, mutta hyvillä mielin kaikki. Miksipä ei, olisihan sitä tiedossa koko illan täydeltä maastopyöräilynautintoa!

Sadekuuro ehti kastella tienoota, mutta perjantaina oli käytännössä kuivana odotus säilyä. Päivän ajokalenterissa oli yhteensä kuusi maastokoetta, joiden yhteispituus oli parikymmentä kilometriä – ilman siirtymiä. Siirtymineen kilometrejä tulisi vajaa 40 ensimmäiselle päivälle.

Allani on Giant Reign E+1, isoakkuinen täyssähkö (800 Wh) , joten Tahkon ja simulaatiolenkkien myötä olin vakuuttunut akun riittävyydestä päivän seikkailuun. Tästä huolimatta varmuuden vuoksi toimitin puolimatkan huoltoon laturin, jos tulisi tilanteeseen muutos.

Lähtölavalta selostetaan tapahtuma, mikrofonin varressa Miikka Mäkelä. Kuva: Antti Hakonen

Ai että, Himoksen päällä on kyllä mainiota polkua ja jälleen itselle ennen ajamatonta reittiä vaikka kuinka paljon. Kävi kyllä heti lähdössä selväksi, että maasto oli märkää ja kuski kankea eli aloin jo laskelmoida, kuinka suhteutan avustuksen käytön kelloa vastaan kimpuamiseen. Yllättävän polveilevaa tuo maasto Himoksen laella..

Vaikka kunto onkin parempi tänä vuonna, sain ihan reippaasti tehdä töitä pitääkseni vauhdin retkivauhtia kovempana koko viiden kilometrin mittaisen ensimmäisen mk:n ajan.

Reittihän oli itsessään aivan mainio. Tällaista maastopyöräily juuri onkin, mennään ylös ja hetken päästä pieni alamäki ja jälleen kiivetään. On avointa kalliota, kiveä, juurta ja kantoa, pehmeää turpeen tuntuista mätästä, joka imaisee vauhdin nolliin – vinkeä tunne muuten se.

Segmentti loppuu. Kuva: Sari Jokinen

Perjantain MK2 jäi varmasti monelle muullekin kuskille mieleen pituudellaan. Reittimestari on varmasti kypsytellyt jotain vinkeää suunnitelmaa tätä pätkää mittaillessaan, sillä tämä 6,1 km pitkä maastokoe oli todellakin pitkä. Matkalle mahtui kalliota, lähes vesistöä muistuttavia muta-ammeita, kosteaa neulasten peittämää vauhtipolkua ja Epiciä varten raivattua fresh cutia, siis aivan uutta polun pohjaa.

Ajettavaa riitti, kuten myös pyörän nostelua, kantamista, työntämistä ja ohitettavana olemista. Puolisen tuntia tahkosin pelkästään tätä kakkospätkää, joten koko rahan edestä saa kyllä täällä ajaa.

 

Omaa vauhdin hurmaa sain kokea maastokokeella nro 3, jolla oli aivan mahtava kivikkoalamäki, jossa endurosoluni syttyi liekkeihin. Asiaan auttavasti vaikutti myös Iitan ja tuntemattomaksi jääneen seuralaisen vimmattu kannustus, kiitos siitä! MK3 olikin juuri oikeaa lääkettä tuon uskomattoman pitkän ja pitkäjänteisyyttä kysyneen kakkospätkän jälkeen, jossa oli ehkäpä suurin määrä rengasrikkoja joita yhden pätkän varrella on kukaan todistanut.

Maalissa hihkuin onnesta ja ajokaveri Jonna varmaan kummasteli alati ailahtelevia tunnetilojani, no vaikeuksien kautta voittoon!

Puolimatkan huolto oli perjantaina kisakeskuksella Himos Centerillä, jossa tarjoiltiin perinteisten taukosyömisten ohella kahvia ja lihapasteijoita, nams! Kahvi on yllättävän suunmukainen taukojuoma, joka maistuu urkkarin ja veden välillä pallottelun jälkeen todella hyvin. Kuten arvelinkin, pyörässä oli akkua jäljellä joten jätin latausmahdollisuuden väliin ja keskityin höpötykseen ja tankkaukseen.

Kalliobaanaa Himoksella. Kuva: Antti Hakonen

Maastokokeissa on vaihtelevuutta, perjantain reitti kulki Himokselta Yijälästä Pyykinvuorelle, jossa tiedossa oli päivän eniten odottamani reitti, Pyykinvuori DH. Puolimatkan tauolta vähän iltayhdeksän jälkeen lähtiessä, oli valot jo kaivettu esiin ja MK4 Sienimetsällä sai tuikun jo laittaa päälle.

Itsellä oli valikoitunut valoksi Fenixin HM71R, jossa lumeneita löytyy 2700 – riittäisi tälle illalle mainiosti. Valon sain kätevästi kypärääni (Lazer Coyote) kiinni valon omalla otsavaloremmillä, jolloin valo tulee kypärän lipan alle ja on siitä käänneltävissä näyttämään sopivassa kulmassa eteenpäin. Jämsän sypisynkkä metsä kutsui kuskeja ja kauniit valoletkat rikkoivat pimenevän illan tummaa peitettä. Tunnelma oli ajoittain jopa maaginen!

Ajo sujui tahmeasti, aloin jo epäillä että jokin scifi-maailmasta tuttu aikavääristymä on nyt iskeytynyt selustaan, kun minuutit tuntuivat sekunneilta ja yksi kilometri kymmeneltä. Mielenkiintoista!

Suurta kieroa viihdettä tarjoili kuitenkin hivenen odottamaton näyttelijä, nimittäin siirtymä MK5:ltä kohti päivän viimeistä pätkää. Tuo pilkkopimeässä metsässä eteneminen muistutti enemmän mutapainia kuin pyöräilyä, mutta koettelemuksesta seikkailun teki kanssakuskit ja epäuskoiset kommentit ja naurut. Siinä mennessä pohdittiin, että no sentään tämä mutauinti ei ollut maastokokeena, mutta tämä kommenttihan tuli sitten vastaan lauantaina.. No siihen hetken päästä.

Kutospätkä oli edellisvuodelta kaikuja, pätkä jota olen tottunut ajamaan aivan toiseen suuntaan (alas), ajettiin jälleen eri suuntaan (ylös). Tällä pätkällä tulin taas ajatelleeksi sitä, miten pimeässä ja eri suuntaan ajettuna tulee tutustakin polusta aivan erilaiset vibat. Tulipa onneksi niitä ylämäkiä treenattua ennen Himosta!

Runkoon liimattavasta tarrasta näet maastokokeiden speksit

Maastokokeen loppulasku tuntui jännältä, kun kaikki kivet ja juuret olivat samanväristä polun pohjan kanssa, ja jouduinkin pudottamaan vauhtia rutkasti jotta ajaminen pysyi hallussa. Alkoi olla myöhä ja kuski selkeästi jo piipussa.

Vaikka kilometrejä ei tuon enempää mittariin tullut, olivat ne totisesti saavutettuja. Helpolla ei ensimmäinen päivä päästänyt ja unen saaminen meinasi olla työn takana sekin.

MK Sienimetsällä oltiin valot päällä. Kuva: Antti Hakonen

Lauantai – uuteen nousuun?

Lauantain lähtö ei kuitenkaan onneksi ollut aivan aamutuimaan, vaan rauhassa ehti herätä ja kerätä itseään kasaan uutta ponnistusta varten. Aamulla herätessä olo oli tönkkö ja tukkoinen, mutta sain aamupalan maiskuteltua ja kahvit juotua.

Isoa aamupalaa en pysty ajopäivänä syömään, joten laukkuun pakkasin helposti napsittavaa evästä mukaan. Elovenan mainioita korvapuustipatukoita, irtokarkkeja pieniin minigrip-pusseihin jaettuna ja juomapulloon urkkaria. Kilometrejä tälle päivälle on tarjolla noin 60 ja koko päivän reissu tästä olisikin itselle tiedossa.

Lauantaiaamun käynnistymistä kisakeskuksella

Tälle päivälle säätiedotus lupasi pelkkää kamalaa, vettä ja ukkosta taivaan täydeltä. Kokemusten myötä olen sen oppinut, että lenkillä kastuminen harmittaa kerran, sen jälkeen ei enää haittaa vaikka kuinka tulisi vettä.

Ajokamppeiksi puin merinosukat ja Ionin vedenpitävät shortsit (ovat muuten omissa kirjoissa maailman mukavimmat!), merinopaidan ajopaidan alle ja vyölaukkuun pakkasin eväiden viereen sadetakin. Näin tähtäsin siihen mahdollisuuteen, että varusteet pitävät olon lämpimänä ja jos mahdollisuus tulee, ne myös kuivuvat kohtuullisen nopeaan.

Kisakeskukselle saapuessa olin varovaisen toiveikas, kumpa pääsisimme edes matkaan kuivina. Toimitin laturilla ja taukotakilla täytetyn taukopussini luovutuspisteelle. Noh ne vaihtohanskat unohtuivat, mutta tässä vaiheessa itse en sitä vielä tajunnut. Jonnan kanssa lähtöaikaa odotellessa taivas aukesi lähes ennenkokemattomalla tavalla, jolloin totesin ettei kevyestä sadetakistani olisi mitään iloa ja sadesuojaan kiiruhtaessamme päädyin samalla takkikaupoille.

Vaikka päivän lämpötila pysyttelisi jopa lähellä pariakymmentä astetta, tiesin että herkästi viilentyvänä liikkujana olisi tärkeä pitää itseni lämpimänä. Päätös oli oikea – vaikka päivän ajot alkoivat jälleen Länsi-Himoksen päälle kiipeämisellä, ei tuolla uudella Ionin takilla ollut mitään hätää vaikka sen alla oli kuuma ja läpimärkä kuski.

Lokasuojat olivat oiva valinta tänä vuonna.

Ensimmäisellä maastokokeella väsymys tuli ilmi moninaisina seikkoina, kameraa unohtui laittaa päälle ja kesti kyllä hyvä tovi, ennenkuin ajofiilis alkoi löytyä. Kakkospäivän ensimmäiset pätkät olivat todella mukavia talutustilanteista huolimatta. On vaikea hahmottaa näin jälkikäteen omaa videomateriaalia katsoessa, että mikä siinä hetkessä tuntui niin vaikealta ajamisen kanssa.

Kuntoa oli kohotettu ja pyörä tuntui hyvältä, mutta kenties kulminaatiopisteeksi muodostui ajolinjojen löytäminen. Katse ei käynyt tarpeeksi kaukana varmistamassa linjaa, ja ajauduin hölmöihin ongelmiin. Aina toki parannettavaa löytyy, siinä ei mitään uutta ole mutta tuntuu kuin paras tekeminen ei olisi matkassa ollut.

Jännitys tekee myös oman osansa tässä, vaikka toisaalta ymmärtääkin, ettei mitään jännitettävää ole. Reitit olivat kuitenkin viihdyttäviä ja Jonna urheasti odotti minua maastokokeiden maalissa. Helpolla eivät kyllä päässeet muutkaan, kun siirtymillä jutusteltiin muiden osallistujien kanssa.

Himos Epicin oma Mordor

Päivän kolmannen mk:n, Mordoriksi nimetyn maastokokeen lähtöpaikalla huvitti, ai että onpa reitillä hauska nimi. Olipa niillä hobiteilla kova reissu, mutta mikäs meillä tässä mennessä – jos Frodolla olisi ollut alla nykyaikainen sähkömaastopyörä, olisi matka onnistunut varmasti paljon mukavammin! Mutaista polkua pitkin lähdimme etenemään, ja Jonna katosi jälleen horisonttiin noin minuutissa. Uskomattoman nopea mimmi!

Pidin omaa vauhtiani ja tuumin, että ainakaan tämä maastokoe ei ole yhtä pitkä kuin eilinen kuuden kilometrin taival. Lopulta polku mutkitteli nousun alle. Nostin katseeni, ja edessä kohosi näkymä, joka muistutti lähinnä Barad-dûrin jylhiä muotoja taivasta kohti kohotessaan. Nyt ymmärsin Mordorin.

Nyt ollaan Mordorissa. Tämä nousi lähes suoraan ylös, ainakin melkein!

Huh, nyt oli pakertamista! Tosin Mordorin mäet aiheuttivat kieron halun palata tapahtumapaikalle, ja jälkikäteen tämä tunne ilahduttaa. Sillä niin olin syvästi uupunut, henkisesti ja fyysisesti, että tuntui olevan suurin kokemani ponnistus puskea pyörä jonkin tympeästi ylikorkean kiven ylitse, kenkien lipsuessa. Ja kun tuosta pääsit yli, odotti muutaman kymmenen metrin päässä jälleen uusi haaste.

 

Ajotaitoja kysyy päästä kaikki paikat ajamalla yli, mutta toisaalta maastopyöräilijälle on harvoin vierasta puuroa myöskään pyörän ”tunkkaaminen” eli taluttaminen. Taluttaminen on varsin sallittua ja jopa suotavaa, jos tilanne epäilyttää.

Näin työssäkäyvänä, molempia käsiään arvostavana henkilönä mielummin jalkaudun kuin koettelen taitojani tilanteessa, jossa se ei ole harkintani mukaan järkevä ratkaisu.
Kuten sanoin, tämä pätkä kuitenkin on jäänyt takaraivooni pyörimään ja tämä on ehdottomasti lähdettävä katsastamaan jälkikäteen – mikä täällä tuntui niin hankalalta?

 

Mordorin jälkeen oli suorastaan ihanaa vauhtiloikottelua Jämsänkosken Myllymäen maastoissa, täällä oli tuttua reittiä tarjolla. Laitoin pyörän laulamaan ja annoin mennä minkä jaloista lähti. Kovaa ei silti kellon mielestä menty, mutta jälleen ihanasti sai tuskaisan taipaleen jälkeen vauhtia koneeseen ja tuulen huminan ympärilleen. Ai että, mahtavaa!

Tunsin nuortuvani ja virkistyväni pelkästä vauhdista ja tutusta ympäristöstä, ei tarvinut arvuutella mitä edessä tuleman pitää. Virtaa oli akussa jäljellä hyvin, joten en sitä säästellyt kun vielä tämän pätkän jälkeen päästäisiin tauolle Toijalanrantaan. Tauon aikana on mahdollisuus ladata pyörää enintään puolen tunnin ajan.

Jämsänkosken maastot sopivat erinomaisesti maastopyöräilyyn.

Toijalanrannassa palvelu pelasi. Oli taas evästä jos jonkinlaista sorttia, ilman ei tarvinut jäädä. Pyörälle löytyi latauspaikka näppärästi ja jopa kuivikekäymälä oli käytettävissä. Musiikki soi ja meininki oli mitä mainioin. Taukopussia palauttaessani havahduin kuivien hanskojen unohtuneen, mutta lämpötilan ollessa korkealla ei sormia palellut märistä hanskoista huolimatta. Tauolta napattiin letkaan Iita ja Salla, jotka olivat omalla yhden päivän reissullaan jo hetkeä aiemmin saapuneet huoltoon. Neljän muijan letkassa siirryimme maastokokeen 12 lähtöön ja kohti Toijalanrannan ja Rasuan rantapolkua.

 

Tämä mk oli yksi suosikeistani, avara mäntymetsä, polveileva maasto ja leppoisat polut toivat rauhallisuutta mieleen ja sitä kautta ohjaamoon. Jämsänkosken puolella on paljon erilaista polkua tarjolla, huomautetaan se nyt tässä myös etten kehu ainoastaan Jämsän puolen polkuja. Ajettavaa riittää!

Niin, entäs se perjantain pimeässä illassa – tai siis yössä suoritettu mutasiirtymä? Noh, sehän oli lauantaina oma maastokokeensa ja voi veljet, ei sitä mutaa ollut yhtään sen vähemmän kuin perjantaina. Nyt valoisalla ajettuna oli kyllä hauska katsoa edellisen illan mutarallin areenaa.

Onneksi, onneksi olin valinnut täyspitkät lokasuojat pyörään ja kuski pääsi uppeluksissa käyneitä kenkiä lukuunottamatta melko mutavapaana jatkamaan. Muilta osin maastokoe sisälsi myös kuivempaa polkua ja tuttua kiven- ja puunkiertoa polveillen läpi sekametsän.

 

Paljon oli tarjolla jälleen itselle uusia kilometrejä ja paikallistuntemus nousi muutaman pykälän. Kuten myös paikallisen maa-aineksen tuntemus, sillä sitä tuntui tarttuneen kilokaupalla kulkupeliin kiinni.

Päivän maastokokeet kuljettivat kuskit lopuksi Sorvajärven luontoliikuntapolulle, josta koukkaistiin kohti loppusilausta vailla olevaan Hartus DC Parkin mutkamäkeen, palaten jälleen Sorvan reitille. Suorastaan ilakoiden kurvailin tuttuja mutkia ja hihkuin häämöttävää maaliviivaa, olipa osuvan mukava loppu kakkospäivälle!

Päivä pulkassa

Suurimmat taistelut tuntuivat painuvat yhä kauemmas mielen syövereihin ja puutuneet jalat jaksoivat pyörittää kampia loppuun asti. Maaliviivalla keräsimme mimmiletkan kasaan, onnittelimme toisiamme vuolaasti ja vedimme vähän (paljon) henkeä.
Takaisin kisakeskukselle Himos Centerille ajoimme sateenkaaren siivittäminä ja pääsimme nauttimaan maaliinpääsyoluista, kuten edellisenäkin vuotena.

Järjestelyjen puolesta olen edelleen todella tyytyväinen tapahtumaan ja hommat Jämsässä sujuvat erittäin mallikkaasti. Merkinnät reiteillä ja reiteille ovat selkeitä, reitit vaihtelevia ja monipuolisia, tapahtumaohjeet lyhyet ja ytimekkäät. Taukopaikoilla tarjonta on monipuolista ja myös ruokavalioita ja allergioita huomioitu – jes.

 

Pesupaikka on aikalailla välttämätön mielestäni tällaisiin maastoajotapahtumiin ja sellainen tietysti kisakeskukselta löytyi useamman pesupisteen voimin, kolme painepesuria oli tarjolla. Vielä ei ole raatopalveluja tai ensiapua tarvinut käyttää, joten niiden osalta en kommenttia osaa antaa. Mielestäni myös osallistumismaksu on sopivassa suhteessa tapahtuman laajuuteen nähden. Myös palkinnot ovat kattavat ja on mahtavaa, että palkintoja myös arvotaan. Tällaiselle kuskille, joka ei palkintopaikkoja hätyyttele edes unissaan on hienoa, että mahdollisuus voittaa tuotepalkintoja näin osallistumisen myötä on olemassa.

Yhden miinuksen joudun valitettavasti antamaan, toki tähän ei järjestäjä suoranaisesti voi vaikuttaa – lopulta suihkuun päästessäni hanasta oli tarjolla vain kylmää vettä. Onneksi se ei näin karskia muidua hetkauttanut ja olo kieltämättä virkistyi kylmän suihkun myötä. Jälkibileet Areenalla jäi muiden tanssittaviksi, niihin osallistunut voisi vaikka kommenttia jättää ja kertoa, minkälaiset kemut ne sitten olikaan. Jos tulisi ensi kerralla itsekin jäätyä verryttelemään jalkoja!

Pikaspeksit Stravasta molemmille päiville

Jos sinä rakas lukija siellä ajattelet,  että ei uskalla lähteä mukaan kun on tuo ryhmälähtökin, ja jos ei ole tuttuja niin kenen kanssa ajan ja mitä jos ryhmä ajaakin kovempaa – huoli pois! Yhteisöllisyys, porukalla tekeminen ja toisten tsemppaaminen on (toivottavasti) monelle jo muutenkin se mukava lisuke ja kannuste tässä lajissa. Ryhmässä saa ajaa, mutta ei ole pakko ajaa samaa vauhtia.

 

Ja vuoden 2023 ryhmäni herrasmiehille edelleen kiitos, meidän vauhtieroista huolimatta maastokokeiden maalissa odotitte ja yhdessä ajettiin siirtymät läpi. Näin pysyi päivä mukavana kun oli seuraa ja jutun aihetta riitti, vaikka ryhmämme taisi olla kokonaan toisille ennestään tuntemattomia ihmisiä.

Hetkellisiä ekstroverttipuuskia kokevana introverttinä ymmärrän sen kyllä täysin, kun ilmoittautumislistaa katsoo ja pohtii, että apua mihin väliin nimensä laittaisi, kukahan mahtaa samaan lähtöön tulla. Itse lupaan, että jatkossa en jännitä muita ryhmäläisiä vaan jännitän jotain tärkeämpiä asioita, haha!

 

Suurkiitokset CC Ilvekselle tapahtuman järjestämisestä. Ihan mielettömän kova homma, mutta jälleen kerran komeasti läpi. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa eeppistä Himos Epiciä!

Tutustu tapahtuman kotisivuihin osoitteessa https://www.himosepic.com/

Tästä linkistä löydät Sarpan koosteen Epicistä myös videomuodossa: Himos Epic MTB 2024 – The koitos of Sarpale (aukeaa uuteen välilehteen)

p.s. 2024 järjestettiin myös ensimmäinen Himos Epic Gravel, olitko osallistuneiden joukossa?

 

 

 

Kirjoittanut:

Sari Jokinen

Sari on raikas tuulahdus iloa ja väriä maastolenkeillä ja kaikkialla, missä hänet kohtaatkaan! Sarilla on kokemusta pyöräilystä monen vuoden ajalta niin harrastajan, kuin kisaajan näkökulmasta. Työkokemus pyöräkaupalta antaa näkemystä tuotteiden testaamiseen.