Haasteena maailman pohjoisin ultratapahtuma: Kaldoaivi Ultra Trail

Kaldoaivi Ultra Trail – mistä on kyse?

Kaldoaivi Ultra Trail on tapahtuma, josta monet maastopyöräilijät ovat kuulleet ja jopa haaveilleet. Tapahtumaan voi osallistua maasto-  tai sähköpyörällä ja juoksemalla. Kilpailumatkoja on tarjolla aina 57km-135km välillä ja hurjimmat voivat suorittaa tuplamatkan, jota kutsutaan Sideral MTB tupla 215 km kilpailuksi, eli kyseessä on kahden päivän etappikisa, jossa perjantaina ajetaan 85km ja lauantaina 130km. Myös juoksijoille on tarjolla omat vaihtoehdot. Tapahtumassa on tarjolla myös maantiepyöräilijöille yhden päivän etappi, joka oli tänä vuonna 200km.

Alla tapahtumavideo vuoden 2024 Kaldoaivi Ultra Trail tapahtumasta.

Kilpailun johtaja Simo Kurko on ollut myös Bobin vieraana Kuraläpän podcastissa nro. 180: Elämyksiä ja itsensä haastamista Kaldoaivin erämaassa Utsjoella.

Valmistautuminen

Kun Bobin ja allekirjoittaneen osallistuminen tapahtumaan oli lyöty lukkoon yhdessä järjestäjän kanssa, alkoi valmistautuminen kohti Kaldoaivia. Harjoitusohjelmaan ei meidän kuitenkaan tarvinnut juurikaan mitään muutoksia tehdä, koska kesän ensimmäisenä tavoitteena ollut n. 460km mittainen gravel-tapahtuma Likaanen Lakeus piti ajomotivaation korkealla. Ensimmäisen tavoitteen onnistumisen myötä oli helppo siirtyä maastopyörän päälle ja suunnata katse kohti Kaldoaivia.

Mahdollisuuksia olisi ollut osallistua useille eri matkoille, mutta yhdessä Bobin kanssa ajattelimme, että jos noin kauas lähdetään, niin ajetaan sitten kunnolla ja osallistuisimme Mtb tuplaan, mikä piti sisällään kaksi päivää nautiskelua Kaldoaivin erämaassa 85km ja 130km mittaisilla reiteillä, jotka oli höystetty n. 3300 nousumetrillä. Tapahtumaan lähdettiin sillä ajatuksella, että kilpailullisia tavoitteita ei ole, vaan lähdetään nauttimaan maastopyöräilystä. Eli ajetaan omaa mukavaa vauhtia, mutta alamäessä ei säästellä.

Välineet ja varusteet

Kun valmistaudutaan tapahtumaan, josta voidaan käyttää termiä ”ultra”, tulee tarvittavien välineiden miettimiseen käyttää aikaa ja erityisesti erämaassa tulee huomioida se, että avun saaminen ei käy käden käänteessä. On hyvä miettiä valmiiksi, mitä välineitä on mukana ja osaako niitä välineitä myös käyttää. Meillä oli matkassa pakollisten varusteiden lisäksi mm. venttilin sieluja, nippusiteitä ja vara-akku. Olimme valmistautuneet siihen, että pienen teknisen ongelman vuoksi matkamme ei keskeytyisi.

Pakolliset varusteet MTB-sarjassa olivat:

• Toimiva matkapuhelin ladatulla akulla
• Avaruuspeite
• Kuoritakki (vesipilariarvo vähintään 10 000)
• Ensiside
• Juomapullo- tai pussi tilavuudeltaan vähintään 750 ml
• Hätäpilli
• Hanskat
• Energiaa vähintään 1 000 kcal
• Renkaan paikkausvälineet / varakumi tarvikkeineen

Matkaan lähdettin Specialized Epic Evo 8:lla ja voin sanoa, että 130/120mm joustava täpäri toimi erittäin hyvin Kaldoiaivin maastoissa. Olin koko kesän ajanut 1×11 setupilla 34t / 10-42t pakalla ja pitkään pohdin, että tarvitsenko matkaan mäkivaihdetta. Viikko ennen reissua päätin kuitenkin muuttaa pyöräni 1×12 voimansiirrolle 34t / 10-50t pakalle ja jälkikäteen ajateltuna kiitin itseäni, että tein tämän. Toinen muutos liittyi renkaisiin; olen jo pitkään käyttänyt myös keveissä renkaissa inserttiä ja niin nytkin. Päätin silti kuitenkin lisätä varmuuskerrointa laittamalla eteen vähän pitävämällä kumiseoksella ja paksummalla kyljellä olevan renkaan sekä taakse Specialized Renegadesta vahvimman mahdollisen version. Renkaina toimi edessä Specialized T7 Renegade 2.35″ Control versiona ja takana T5 Renegade 2.35″ Grid versiona.

Day 1

Kilpailukeskus sijaitsi K-Market Nuorgamissa ja ensimmäisenä päivänä täällä oli myös maali. Päivän teemana oli ajaa 85km todella lämpimässä kelissä.

Päivän taktiikkana sovimme, että alussa otamme peesin muodossa helpot kilometrit talteen ja näin myös kävi. Ajoimme kärkiletkassa aina ensimmäiseen nousuun asti, jonka jälkeen aloimme ajamaan omaa vauhtia.

Kun kuvassa näkyvää ylämäkeä ajettiin Bobi suorastaan painosti allekirjoittaneen laittamaan takaiskarin lukituksen päälle. Yritin vedota tunteisiin, että kuitenkin unohdan tämän, mutta ei auttanut. Tarkoituksena oli avata lukitus ensimmäisessä huollossa, joka oli mäen huipulla.

Matka taittui ja kaikki oli mukavaa, kunnes n. 2.5h kohdalla iski hyytyminen. En oikeastaan keskinyt syytä tälle, koska tehojen ja sykkeen puolesta ajo oli helppoa. Alkuun epäilin, että syynä saattoi olla lämpö, mutta totuus tuli myöhemmin selville. Kun ajoa oli takana n 3.5h, olin todella synkissä vesissä ja ärsytti, kun Bobi vihelteli 100m edellä. Kesken synkkien ajatusten, mieleeni tuli takaiskari. Katsoin sitä ja totesin, että lukossahan se. Nyt selvisi osasyy ojentajien pumppiin sekä tökkivään ajoon. Tämän jälkeen ajaminen helpottui huomattavasti vaikkakin tehoja en irti koneesta enää saanut. Toiseksi viimeisen huollon jälkeen alkanut alamäki toi kuitenkin taas hymyn korviin ja muistutti perimmäistä syytä, miksi olemme täällä.

Matka sujui rauhallisesti aina siihen asti, että pääsimme tunturista alas. Tämän jälkeen otimme toiveestani vielä loppukirin, jossa Bobi iski ja minä peesasin helpoilla tieosuuksilla. Loppuaika Garminin mukaan 4h 52min. Maalissa olo oli raunio ja ajatus seuraavasta vielä pidemmästä päivästä kauhistutti.

Day 2

Edellisenä päivänä oli pohdittu syitä ja syntyjä miksi koneeni oli hyytynyt niin totaalisesti, mutta varmaa vastausta emme tähän vielä olleet löytäneet. Olimme kuitenkin onnistuneet syömään ja nukkumaan hyvin, joten mieli oli varsin levollinen. Päivä numero kaksi lähti käyntiin todella pitkällä nousulla ja päätimmekin lähteä omalla rauhallisella tahdilla liikenteeseen.

Päästyämme tunturin poluille alkoi matka edetä tasaisesti. Ohitimme monta kuskia, jotka olivat ensimmäisen ylämäen ajaneet meitä reippaammin. Päivän teemana oli ylläpitää omaa tasaista vauhtia. Ajaminen oli mukavaa ja matka eteni, vaikka käytännössä reitti nousi aina ensimmäiselle huoltopisteelle asti, joka oli n.36km kohdalla. Täytimme puollot ja nautimme pikaisesti huoltopisteen antimista, jonka jälkeen lähdettiin taas hyvällä temmolla matkaan. Tätä iloa ei  kuitenkaan kestänyt kauaa, koska huollon jälkeisessä ensimmäisessä alamäessä kohtasimme teknisen ongelman, joka toi Bobille DNF merkinnän. Vaikka olimme varustautuneet hyvin, emme tämän kaltaiseen ongelmaan osanneet varautua. Hetken ihmettelyn jälkeen, Bobi lähti takaisin kohti huoltopistettä ja minä jatkoin matkaani. Tapahtuman luonne muuttui kertaheitolla, kun ei ollutkaan mukana enää sitä ajokaveria, jonka kanssa haastetta lähdettiin suorittamaan yhdessä.

Kun kisa starttasi aamulla klo 7 oli läsnä myös pieni ukkoskuuro. Oli todella virkistävä ajaa alkuun viileämmissä olosuhteissa. Pientä tihkusadetta jatkui aina n. klo 11 asti, jonka jälkeen päivä muuttui raastavan kuumaksi. Ajoa oli alla noin 4h, kun olin tunturin huipulla ilman minkäänlaista suojaa ja aloin pohtimaan, että mitä tekisin, jos ukkoskuuro yllättäisi? Tämä on kysymys, johon en edelleenkään tiedä oikeaa vastausta, mutta itse heivaisin pyörän sivuun ja pyrkisin makaamaan mättäällä liikkumatta siihen asti, että kuuro helpottaa. Kaikkea sitä tulee mietittyä, kun on riittävän yksin.

Matka jatkui ja odottelin jo kovasti vesistöjen ylityksiä. Mieleni teki pulahtaa, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Jokainen vesistönylitys (osa pitkiäkin kahlailuja) veti jalkani aivan kohmeeseen ja sen jälkeen polkeminen oli haastavaa. Luulin raikkaan veden virkistävän, mutta ei, se teki matkasta yhä haastavamman. Kun matkaa oli takana noin 6h,  huomasin saman ilmiön kuin edellispäivänä; kone sammui eikä jaloissa tapahtunut enää mitään, vaikka olin koko päivän ajanut itselleni matalilla sykkeillä ja pienillä tehoilla. Ihmettelin tätä taas suuresti, mutta tilanteelle ei voi mitään, ja matkaa on pakko jatkaa.

Päivän vaiken hetki oli ”loputtomalla” suolla, joka tuntui kestävän todella pitkään. Ajallisesti en osaa sanoa, kauanko tätä kesti, mutta pitkältä se tuntui. Olin kuullut suosta juttuja kilpatovereilta ja tiesin, että tämän jälkeen homma on lähes taputeltu. Tasaisen taapertamisen jälkeen saavuin vihdoin viimeiseen huoltoon, jossa tein taktisen vedon ja vaihdoin toiseen juomapulloon veden, jotta voin viimeisessä pitkässä ylämäessä viilentää päätä. Tämä toimi todella hyvin ja nautiskelin viimeisen nousun, koska tämän jälkeen loppu on käytännössä pelkkää alamäkeä. Nyt tunturista oli laskettu alas ja loppu oli pelkkää rallattelua asfaltilla aina Utsjoen Vallen lomakylässä sijaitsevaan maaliin asti.

Maaliin selvitty ja ajoaika oli Garminin mukaan 8h 24min, kahden ajopäivän yhteisaika oli 13h ja 16min.

Yhteenveto

Kaldoaivi Ultra Trail on järjestänyt todella hienon tapahtuman, jossa jokainen voi oikeasti haastaa itsensä kuntotasosta riippumatta eri matkavaihtoehtojen myötä. Reitistö oli selkeä ja hyvin merkattu, joten sekoiluja sen takia ei tullut. En voi myöskään olla kehumatta huoltopisteitä ja näillä olleita ihmisä. Palvelu ja kannustus oli ensiluokkaista ja myös Bobi oli onnellinen päästyään kunnon mönkijäsafarille keskeytyneen kisan vuoksi. Kilpailun jälkeiset ruuat maistuvat myös suorastaan maagiselle (söin ainakin neljä lämmintä sämpylää).

En voi varmaksi sanoa, mutta ehkä Kaldoaivi näyttäytyi meille tänä vuonna vähän helpompana, kuin se todellisuudessa on. Kuivaa jaksoa oli kestänyt niin pitkään, että reitistö oli kuivaa ja vesistöjen ylitykset normaalia helpompia. Mutta toisaalta tunturissa ei hellettä pääse pakoon, koska varjoa on vaikea, ellei lähes mahdotonta löytää. Tämä oli tapahtuma, joka varmasti jää mieleen ja jonne tulee ehkä myös palattua. Aika näyttää!

Ja jos olet tänne asti jaksanut lukea, niin käydään vielä läpi todennäköisin syy miehen hyytymiseen päivien aikana. Syy on niinkin yksinkertainen, että energiat olivat loppuneet. Geelit, joita käytin kisan aikana ilmoitti tuoteselosteessa kahden geelin ravintoarvot yhteensä ja kun epähuomiossa luin ja kuvittelin sen tarkoittavan yhtä geeliä. Söin siis käytännössä puolet tarvittavasta energiamäärästä. Tästä viisastuneena luen jatkossa ravintoarvot tarkkaan.

Kiitos.

https://www.kaldoaiviultratrail.fi/

https://www.instagram.com/kaldoaiviultratrail/

Kuvat: Petri Prusti