130: Juhana Koivisto – kymmenen elämää yhdeksästä
Tämänkertaisessa jaksossa Salla jatkaa Juhana Koiviston kanssa keskustelua siitä, mihin viimeksi Trail It jaksossa jäätiin. Juhanan elämästä voisi melkein kirjoittaa kirjan – ja kuten hän itsekin sanoo, kissojen yhdeksästä elämästä hänellä on menossa jo kymmenes. Juhana on käynyt läpi elämässään rankkoja asioita – ensimmäinen kallon murtuma on koettu jo lapsena ja pelastautui hän kerran jopa lumivyörystä. Onnellisen lapsuuden rikkoi seksuaalinen hyväksikäyttö, ja aikuisiällä alkoholismi ja muut riippuuvuudet olivat tuhota kaiken. Juhana kertoo oman tarinansa siitä mitä on kokenut ja mitkä asiat ovat tehneet hänestä sen ihmisen, mitä hän on nyt. Elämän ajalle on mahtunut onnellisia hetkiä pyöräilyn parissa, urheilijana alamäkipyöräilyn maajoukkueessa, ulkomaan reissut, ystävyys ja yhteisöllisyyden kokeminen pyöräilyn parissa. Juhana on monelle tuttu myös pyöräilyunionin vauhtilajien lajipäällikkönä ja kantavana voimana alamäkipyöräilyn kilpailujen ja harrastusolosuhteiden edistäjänä. Nykyisin hän tekee ammatikseen harrastuspaikkoja. Juhana on siis koskettanut monen pyöräilijän elämää, ja onneksi elämän hankalissa hetkissä hän itsekin löysi pyöräilyn pariin. Kaiken elämän myllerryksen keskellä pyöräily ja sen mukanaan tuoma yhteisö ovat olleet kantavia voimia. Nykyisin kiitollisuus on läsnä jokaisessa selvänä eletyssä päivässä.
Kiitämme Juhanaa avoimuudesta ja oman tarinansa kertomisesta.
Juhana Instagramissa @juhana.koivisto
Kirjoittanut:
Kuraläpän ehdottomasti hauskin sekä ylivoimaisesti äänekkäin edustaja, jonka seurassa ei ole koskaan tylsää. Et usko vai? Lähde Sallan kanssa lenkille, niin 5min jälkeen tiedät mistä puhumme. Jos jatkat pidempään kuin 5min, niin opit hiljalleen mitä millainenkin kiljahdus tarkoittaa. Sallahan ei ole mikään pelkkä kaunis hattuteline, vaan pitkän kokemuksen omaava maastopyöräilijä, jonka salainen (nyt julkinen) intohimo on Emmerdale.