Kuraläpän valokeila: Saaga Wallenius
Kuka olet ja mitä teet pyöräilyn parissa?
Olen Saaga Wallenius 14v, asun Lahdessa ja harrastan alamäkipyöräilyä, Kona Racing Finland tiimissä. Päälajina minulla on alamäkipyöräily, mutta tykkään touhuta pyöräilyn parissa muuallakin, kuten hyppyhommissa.
Miten ja koska päädyit pyöräilyn pariin?
Isäni on harrastanut pyöräilyä koko elämäni. Pienenä kävin katsomassa hänen BMX-kisoja ja seurasin vierestä hänen ajoa. Kunnolla aloin tutustua lajiin vasta vuonna 2020 kun sain ensimmäisen kunnon maastopyöräni, Commencalin jäykkäperän. Aloin ajaa pyörää ja tutustuin enemmän pyöräilyyn. Kävin muutamissa pienemmissä kisoissa ja huomasin olevani ihan hyvä.
Kauden 2021 alussa ajoin ensimmäisen SuomiDH-kisani ja halusin kisata enemmän, mutta toinen jalkani kipeytyi ja jouduin jättämään lääkärin käskystä melkein koko kauden välistä. Jalassani oli rasitusmurtuma sekä kasvain, joka selvisi positiiviseksi, eli vaarattomaksi. Jalkani parantui ja nyt olen vuodesta 2022 ajanut täysijoustetulla pyörällä kisoja niin paljon kuin voin. Innostukseni pyöräilyyn vain kasvaa ja olen alkanut treenaamaan kunnolla ja monipuolisesti. Tähän on saanut hyviä eväitä Suomen Pyöräilyn yläkoululeireiltä.
Millä pyörällä ajat mieluiten ja miksi?
Ajan mieluiten enduropyörällä tai dirttipyörällä. Tykkään ajaa DH:ta ja kaikenlaista maastoa, enkä omista DH-pyörää, joten ajan DH-kisatkin enduropyörällä. On hauskaa ajaa enduropyörällä, koska vauhti on niin kova. Huomaa miten linjavalinnat vaikuttavat nopeuteen ja koko ajan vauhti kasvaa ja ajo kehittyy.
Rakastan myös ajaa dirttipyörällä, koska uusien temppujen opettelu ja niiden tekeminen on niin hauskaa. Ylipäätänsä hyppiminen tai pelkästään jollain pyörällä ajaminen saa minut tuntemaan vapaalta.
Mikä on hienoin kokemuksesi pyöräilyn parissa?
Hienoja kokemuksia on ollut monia, mutta hienoimpia ovat todennäköisesti ajoreissu Morzinessa. Siellä ollessani osallistuin epäviralliseen kisaan, joka oli tarkoitettu vain naisille, jossa oli noin 70 kuskia. Lähtöni meni todella pilalle, mutta voitin sarjani silti noin 18 sekunnilla ja sijoitukseni oli yleiskilpailussa 6 alle kahden sekunnin erolla voittajaan. Kisan voitti enduron maailmancupista tuttu Noga Korem. Tämä herätti minut ja tajusin, että pärjäänkin ihan hyvin.
Toinen hieno kokemus on ensimmäisenä kokonaisena kisakautena voitettu suomenmestaruus, muuten en ole suomenmestaruuksia ajanutkaan.
Mielestäni kaikki päivät, jotka vietän pyöräilyn parissa ovat parhaita, saa tehdä sitä mistä tykkää niiden ihmisten kanssa, joista tykkää. Parhaita kokemuksia onkin ajoreissut ja päivät, jotka on vietetty pyöräillessä.
Mikä motivoi pyöräilemään?
Pyöräilyyn motivoi ajatus, että haluaa kehittyä ja olla paras.
Tämä ajatus auttaa motivoimaan treenaamisessa paremmaksi kuskiksi. Kun olen huomannut paljon kehitystä ajossani 2021 – 2022 – 2023 vuosien välillä, se motivoi minua jatkamaan kovemmin vuoteen 2024.
Suuri motivaattori on ollut myös sponsorit sekä kaikenlaiset haastattelut, kuten tämä, eli ylipäätään se, että ihmiset huomaavat minut, ovat kannustavia ja haluavat seurata tekemisiäni.
Mikä on suosikkiajopaikkasi, jossa jokaisen pitäisi käydä ajamassa?
Olen ajanut todella monissa hyvissä paikoissa, mutta suosikki ajopaikkojani on ollut tähän mennessä Morzine ja Lahdessa oleva Ravis.
Olen ajanut kerran vuorilla ja se oli Morzinessa. Siellä näköalat, reitit ja kuskien ilmapiiri on parasta ja ajettavaa on todella paljon. Vuorille pääseminen kehitti minua todella paljon ajamisessa ja kun näin millaisia ”oikeat mäet” ovat, tajusin oikeasti mitä laji vaatii.
Raviksesta tykkään, koska se on minun jokapäiväinen ajopaikka ja tunnen sen kuin omat taskut. Vietän kesäisin kaikki päivät Raviksella opettelemassa uusia temppuja kavereitteni kanssa. Jokaisen pitäisi ehdottomasti päästä käymään vuorilla (aika moni kyllä käykin) ja Raviksella.
Mikä on sinun suosikkipyöräkauppa?
Suosikki paikallisista pyöräkaupoista on Lahden polkupyörähuolto. He auttoivat alkuun ja näkivät paljon vaivaa ensimmäisen täysjouston hankinnassa kun koronaikana kaiken saatavuus oli heikkoa. Lahden polkupyörähuolto oli sponsorinani kaudella 2022 ja Lahden Pyöräilijöiden yhteistyökumppanina pysyy edelleen vakiokauppana.
Pro tipsi muille – millä asialla pyöräilystä tulee naksun verran parempaa?
Pro tippini olisi, että luottaa itseensä. Tämä on aika yleinen lause, mutta välillä tuntuu, että itseltänikin luotto itseensä oikeasti puuttuu ja ilman sitä ei pääse maailman huipulle. Varsinkin DH-kisoissa mentaalinen puoli on yhtä tärkeä kuin ajotaito. Luotto itseensä on tärkeää! Kun luotat itseesi, et anna muiden asioiden vaikuttaa tekemiseesi ja sinusta tulee parempi.
Jos sinulla olisi käytössä 150€, niin miten käyttäisit sen, jotta saisit parhaan mahdollisen hyödyn pyöräilyyn?
Jos saisin 150€, laittaisin rahan säästöön kesää varten, jonka hyödyntäisin kisareissuun ulkomaille, kuten IXS Downhill Cuppiin tai Rookies downhill cuppiin. Tästä reissusta olisi paljon hyötyä kehittymisessä ja näkisi mitä laji oikeasti on ulkomailla. Kyseinen reissu maksaa paljon ja rahan sijoittaminen reissuun olisi todella hyödyllistä.
Mikä on tavoitteesi pyöräilyyn liittyen?
Tavoitteeni pyöräilyssä on päästä kisaamaan isommin. Nyt lähitavoitteena on päästä ulkomaille kisaamaan, mutta päätavoitteena on ajaa maailmancupissa ja ajaa ammatikseni. Tavoitteita on paljon päätavoitteen ohella, kuten uusien sponsoreiden saaminen harrastamisen mahdollistamiseksi, mutta kaikista suurin tavoite on maailmancup.
Mikä mielestäsi hyödyttää sinua eniten pyöräilijänä, että voit nauttia enemmän tai kehittyä paremmaksi?
Kaikista eniten minua hyödyttää pyöräilijänä se, että minulla on hyvät mahdollisuudet harrastaa, eli minulla on todella hyvät lähimaastot. Minulla on kodin lähettyvillä mahtavia ajopaikkoja, kuten Tiirismaan polut, pumptrack,
Ravis, merkityt polut ja paljon muuta. Hyvät ajopaikat tekevät pyöräilystä mukavampaa ja kehittyminen on helpompaa. Myös muita asioita, mitkä tekevät pyöräilystä kivempaa on ajokaverit ja sponsoreiden mahdollistamat asiat. Olen todella kiitollinen sponsoreistani ja siitä, mitä ne mahdollistavat minulle.
Mistä somekanavasta voi seurata pyöräilyjäsi?
Pyöräilyäni voi seurata instagramissa tililtä @walleniussaaga
Myös sponsoreiden tileiltä pystyt seuraamaan instagramissa, kuten @konaracingfinland
ja @mtbrallycom
Kirjoittanut:
Mikko päästettiin Kuraläpän joukkoon omasta mielestään Suomen virallisen Trail Hunterin statuksella. Intohimoinen pyöräilyn harrastaja on suunnannut ajatuksensa aikuisuuden taakan keskellä harrastekilpailijan ajamisista pyöräilylle aukeavan ajan käyttämiseen itselleen uusien polkujen ajamiseen, edes joskus. Kiinnostuksen kohteena omien ja kylän miesten pyörien speksaamisen ohella on toimintakyky jonka tulisi säilyä aina eläkepäivien vuorilta paiskautumiseen asti.