Kuraläpän valokeila: Sami Maukonen

Kuka olet ja mitä teet pyöräilyn parissa?

Olen Sami Maukonen, 51-vuotias helsinkiläinen perheenisä, arkkitehti ja maastopyöräilijä. Identiteetin järjestys on suunnilleen tuo, mutta viime vuosina pyöräily on kyllä vienyt kalenterista aika ison siivun.

Roolini pyöräilyn parissa on moninainen:

A) Kilpakuski.
Aloitin endurossa noin 15 vuotta sitten, ja viime vuosina olen keskittynyt alamäkiajoon. Olen kilpaillut sekä Suomessa että ulkomailla: IXS European Cupissa Pro Masters -sarjassa ja EM-kisoissa. Muutamia onnistumisia on tullut – vuonna 2023 olin IXS-kokonaiskilpailussa toinen ja EM-kisoissa kuudes (Men Masters 45–49).

B) Pyöräfaija.
Poikani Eliel ajaa DH-maajoukkueessa ja kiertää maailmancupia, Euroopancupia ja on ajanut useissa arvokilpailuissa. Päätin aikanaan olla häntä nopeampi siihen asti, kun hän täyttäisi 15. No, kun Eliel oli kolmetoista, hävisin SM-kisoissa sekä aika-ajossa, että kisalaskulla. Se siitä. On upeaa seurata Elielin ja muiden nopeiden kisakuskien menoa. Pyörällä voi tehdä hämmästyttäviä asioita. Nykyään parhaat pyöräilyfiilikset tulevat hänen ajamisestaan ja yhteisistä reissuista.

C) Järjestöaktiivi.
Kuulostaa tylsältä, mutta on kaikkea muuta, koska mukana on huikeita tyyppejä. Vaikka motiivina olisi oma ajo tai Elielin kehittyminen niin olen aina yrittänyt ajatella myös muita lajin parissa olevia. Käynnistin Endurojunnu-valmennukset, kun halusin Elielille treenikavereita ja ohjattua valmennusta. Siitä kasvoi iso ja innostunut junnutoiminta, joka on pyörinyt jo vuosia ja on laajentunut myös Tampereelle. Olen edelleen mukana toiminnassa mutta pääosa valmentajista on jo toista polvea ja aivan loistotyyppejä! Lisäksi toimin muun muassa Club Tornarin ja Eban hallituksissa ja uudessa DH-lajiryhmässä.
Joskus mietin, onko pakko olla kaikessa mukana. Mutta ilman tekijöitä mitään ei tapahdu. Onneksi uusia osaajia tulee koko ajan lisää ja voin luovuttaa vastuun seuraaville ja pääsen vielä joku päivä joelle perhovavan kanssa.

Miten ja milloin päädyit maastopyöräilyn pariin?

Ajoin nuorena motocrossia, ja ostin 80-luvun lopulla ensimmäisen maastopyöräni treenivehkeeksi. Se oli keltainen Muddy Fox, aikansa edistyksellinen pyörä, joka oli vielä muutama vuosi sitten eräällä helsinkiläisellä valokuvaajalla arkikäytössä. Brittiläinen laatu kestää. Motocross loppui, kun katkaisin molemmat jalat ja mursin käden leirillä Espanjassa. Alkoi opiskelu arkkitehdiksi ja lajiksi vaihtui maastopyöräily.

Useamman pyörän jälkeen 90-luvun alussa tuli onnenkantamoinen: ystäväni asui vaihto-oppilaana seattlelaisessa perheessä, joka sai ostaa Gary Kleinin pyöriä henkilökuntahintaan. Pyörä oli aikanaan niin kallis, että lukiolaisella ei olisi ollut siihen mitenkään varaa normaaliin hintaan. Pienen järjestelyn jälkeen huoneessani oli erikoisvärinen Klein Attitude, edelleen ehkä hienoin pyörä, joka minulla on ollut. Sillä ajoin monta vuotta.

Millä pyörällä ajat mieluiten ja miksi?

Nykyään ehdottomasti DH-pyörällä. Harva asia voittaa sen tunteen, kun tykittää täydellä vauhdilla hyvää rataa, iskarit tekee työtä ja yrität pitää paketin kasassa!

Ajan Giant Glorylla, koska se sopii ajotyyliini ja toimii samalla Elielin varaosapyöränä kisareissuilla. Giant Finland on Elielin pääsponsori ja valtava kiitos tuesta kuuluu Sami Laukkaselle.

Olen enemmän kiinnostunut pyörän suorituskyvystä kuin muunlaisesta osahifistelystä. Olen kokeillut muutamia lisäosia, joilla olen pyrkinyt parantamaan ajettavuutta eri tilanteissa. Ochain toimii Gloryssä erinomaisesti ja massdamperkin tuntuu joillain radoilla parantavan eturenkaan pitoa. Ehkä siinä on myös lumevaikutusta, mutta sama se jos tuntuu hyvältä.

Panostan myös säätöihin ja huoltoon, erityisesti iskarit ovat tärkeitä. Reissussa ja kisoissa huoltaminen on päivittäistä rutiinia koska radat ovat niin rajuja, että muuten pyörä ei pysy ehjänä. Kuluvat osat kuten kiekot saavat kyllä runtua ja se täytyy vain hyväksyä.

Mikä on hienoin kokemuksesi pyöräilyn parissa?

Hienoja hetkiä on valtavasti, mutta nostan tähän vuoden 2016 Laajavuoren endurokilpailun. Saimme Elielin kanssa Spirit of Enduro -palkinnon, jonka muut kilpailijat äänestivät hyvästä kilpailuhengestä. Eliel oli silloin kymmenenvuotias ja toinen yhteinen kisakautemme menossa. En unohda tuota hetkeä koskaan.

Keskustelimme viime kesänä alkuaikojen kilpailuista, ja Eliel kertoi Levin harjoituspäivästä, jolloin ukkonen sulki hissit ja poljimme huipulle 30 asteen helteessä kypärät päässä. En sitä huomannut mutta kuulemma itku tuli polkiessa. Itse taisin vain käskeä tulemaan kovempaa… Onneksi pyöräily ei loppunut siihen.

Mikä motivoi pyöräilemään?

Olen kilpailuhenkinen ja kisat ovat aina toimineet motivaattorina. Ne rytmittävät koko vuoden harjoittelun.

En myöskään tykkää tehdä asioita yksin. Ajokaverit ovat olennainen osa lajia. Heidän innostuksensa tarttuu ja tekee ajamisesta parempaa. Pyöräporukoissa on poikkeuksellisen hyvä yhteishenki: mastereiden lähtöjonossa jutellaan niin paljon, että kisajännitys ehtii usein unohtua.

Mikä on tavoitteesi tulevalle kaudelle?

Kaksi viime kautta ovat menneet puolitehoilla. Minulta jäykistettiin kaksi niskanikamaa vuonna 2024 (ei liity pyöräilyyn). Tänä kesänä kaaduin Schladmingissa ja loukkasin AC-nivelen. Kuntoutus on edennyt hyvin, mutta esimerkiksi SM-kisat jäivät väliin.

Tavoitteena on ajaa taas ehjä kausi ensi vuonna. Nuoremmat masterit, Vesa ja Antti etunenässä, ovat ehtineet vähän kukkoilemaan. Olen antanut ymmärtää, että harjoittelu ensi kautta varten on täydessä vauhdissa. Pidetään illuusio voimassa, niin pysyy muidenkin motivaatio korkealla 😊

Mahdollistamisen puolella keskityn Club Tornarin toiminnan kehittämiseen. Meillä on tulossa todella vahva valmennuspaketti ensi kaudelle, eikä vain kisakuskeille vaan kaikille kehittymisestä kiinnostuneille.

Suosikkiajopaikkasi Suomessa ja maailmalla?

Suomessa: Tornari. Siellä ovat kaikki tärkeät ihmiset, junnut ja entiset junnut ajavat hurjaa vauhtia ja nauru raikaa (tai ainakin Antti pitää meteliä!). On iso onni, että maailmanluokan keskus on niin lähellä. Asenne ratkaisee: korkeutta ei saada paikallisiin mäkiin helposti lisää mutta muu on omissa käsissä.

Maailmalla: Schladming. Monipuolinen, laadukas ja aina hyvä. Vaikka siellä ei olekaan maailmancupin kisarataa niin silti se on minusta yksi parhaista harjoituspaikoista. Myös Morzine on ollut hieno, mutta kun osa metsästeepseistä on suljettu niin jonoja on suosituimpana aikana ehkä jo liikaa suhteessa laskuihin.

Suosikkipyöräliikkeesi Suomessa?

Muutamia:

• Rovaniemen Urheiluhullu. Lähti tukemaan Elieliä, ja arvostan sitä valtavasti. Pyöräkaupoilla on ollut vaikeat vuodet, ja juniorien tukeminen on iso asia. Lisäksi olen saanut heiltä käsittämättömän nopean hätähuollon iskarille kesken kisareissun – Osat vaihdettiin Rovaniemen ja Rukan välisellä maantiellä.

• Ride More. Tukenut matkan varrella sekä Elieliä että minua. Hyvä valikoima sekä pyörissä että varusteissa.

• Hi5Bikes. Kun paniikki iskee ja osa puuttuu, se on kilometrin päässä kotoa.

Pro tips muille – millä asialla pyöräilystä tulee naksun verran parempaa?

Valmennuksella.

Junnut eivät kehity nopeasti ”koska nuorena oppii”, vaan koska he ovat koko ajan harjoittelemassa ja sparraamassa toisiaan. Endurojunnuissa kaikille on juurtunut perusmantra: ”Katse, kyynärpäät ja lantio ylös – kantapäät alas.”

Valmennuksesta hyötyvät ihan kaikki, ei vain kilpakuskit. Kun tekniikka paranee, ajaminen on mukavampaa, turvallisempaa ja kestävyys riittää pidemmälle. Myös lomareissuilla.

Jos käytössä olisi 150 euroa – mihin laittaisit sen?

Laittaisin sen taitojen kehittämiseen. Suomessa on hyviä valmentajia, mutta kokonaisvaltainen valmennus on ollut hajallaan. Paketti on pitänyt koota aina osista ja ammattimaisen liiketoiminnan kehittäminen on ollut haastavaa. Sen takia osaaminen katoaa tekijöiden siirtyessä muihin hommiin.

Yhdeksi ratkaisuksi olemme rakentaneet Club Tornariinuuden valmennusmallin. Fysiikkavalmennus tehdään yhteistyössä ammattiurheilijoita valmentavan Saha Trainingin kanssa, joka tuo laadukkaat ja yksilölliset harjoituksetkaikkien ulottuville. Kesän viikoittaisista ajovalmennuksista vastaavat Ville Huikuri ja Ville Ormo neljässä kahdeksan hengen ryhmässä.

Mitä teet säännöllisesti kehittyäksesi pyöräilijänä?

Treenaan monipuolisesti ja ajan kun mahdollista. Sahan treeniohjelma on ollut erittäin hyvä.
Käyn myös kerran viikossa boulderoimassa. Se on hauskaa ja erinomaista keskivartalo- ja käsitreeniä ja vähentää arm pumpia. Lisäksi pelaan lätkää tiistaisin, mikä on oivallista interval-harjoittelua.

Meidän lätkäjengin motto on: ”Onnistunut peli on sellainen, jossa saat jonkun toisen näyttämään hyvältä.”

Se toimii yllättävän hyvin myös mäessä.

Mistä somekanavista voi seurata ajamisiasi?

Instagram: @samimaukonen
Facebook: Sami Maukonen