Kuraläpän valokeila: Pasi Rauhala

Pasi Rauhala, 47-vuotias maastopyöräilijä. Pyöräilyn parissa olen järjestänyt kisoja, vetänyt valmennuksia, kuvannut ja ennen kaikkea ajanut itse erilaisia pyöriä koko ikäni. Pyöräilyssä on aina kiehtoneet vauhti ja tekniset maastot, jonka vuoksi ajaminen painottuukin alamäkeen ja enduroon. Näin aikuisella iällä mukaan on sitten tullut myös gravel ja pidemmät pk-lenkit jotta ukko pysyy kunnossa. Mulle kilpailut on aina olleet lajin suola. Niiden takia jaksan matkustaa kauemmaksikin ja treenata vähän tavoitteellisemmin. Kisoissa itsensä ja omien pelkojen voittamisen lisäksi parasta on kuitenkin hyvä tunnelma ja kisakaverit.

Olen aloittanut maastopyöräilyn kolmesti. Isäni ajoi aikanaan maantiellä kilpaa ja oli aktiivina Lahden Pyöräilijöissä järjestämässä kisoja 80-luvulla. Ite seurasin kaikki kesät sitä meininkiä polvenkorkuisesta asti. Maantiepyöräily ei kuitenkaan vetänyt mua mukaansa, mutta heti kun ensimmäiset maastopyörät tuli kauppoihin sellainen oli saatava. Mun eka maastopyörä oli pinkin värinen Alpinestars heti 90-luvun alussa ja samantien sillä piti päästä myös kisaamaan muita vastaan. Vähän myöhemmin Diamond Backin CroMo runkoisella jäykkäperällä tuli sitten ajettua kaikki kisat mihin vanhemmilta sai kyydin. XC SM-Cup:ia, Kona Cup viikkokisoja, sen ajan enduroa ja lopulta myös DH:ta. Kisoja saattoi olla parhaimmillaan kolmet viikossa. Tiistaisin viikkokisat Helsingissä ja viikonloppuna toisena päivänä XC ja toisena DH. DH-kisojen yhteydessä tuohon aikaan oli yleensä vielä Dual Slalom kisa erikseen. Kaikki nämä tietenkin ajettiin samalla pyörällä ja lähinnä vaan satulan korkeutta säätäen jos sitäkään. DH-kisoihin sain isän kaverilta vanhat motocross suojat ja ylisuuren full-face kypärän joka valui koko ajan silmien eteen. Muistan sen tunteen kun välillä painava kypärä vei pikkumiestä eikä mies pyörää!

Tuon ajan pyörät eivät kestäneet maastossa ajoa ihan samalla tavalla kun tän päivän pyörät. Pyörät vaihtuivatkin pääasiassa sen takia että edellisestä pyörästä pamahti runko poikki. Yhdellä kaudella ajoin myös suomalaisella Finnpeakillä, joka teki luultavasti maailman ensimmäisen enduroon varta vasten suunnitellun täysjouston. Sillä pystyi jo kohtuu hyvin ajamaan myös DH kisat mutta samalla se oli suhteellisen polkutehokas, jotta sillä jaksoi ajaa myös sen ajan enduro kisat. Finnpeakin jälkeen sain elämäni ensimmäisen täysverisen DH pyörän Kuwaharan ja tuplakruunu keulan kun Rockshox julkaisi ensimmäisen Boxxerin. Kuwaharalla lopulta ajoin pari kautta kun maahantuoja armeliaasti antoi aina uutta runkoa ja osia rikottujen tilalle.

2000-luvulle tultaessa siirryin enemmän kameran taakse kuvaushommiin ja kisaaminen jäi. Myin 2001 viimeiset maastopyöräni pois ja alkoi pitkäksi venynyt ajotauko. 2007 kokeilin paluuta Focuksen täpärillä mutta onnistuin kaatumaan ensimmäisellä lenkillä sillä seurauksella että selkä murtui. Homma loppu käytännössä siltä erää siihen. Kesti aika pitkään ennen kuin uskalsin kokeilla hommaa taas uudestaan. Kunnes 2020 alkoi mun kolmas ”ajokausi”. Taas aikalailla suoraan asiaan, ostin Pole Taipaleen ja hyppäsin suoraan syvään päätyyn. Muutaman viikon totuttelu uudenlaiseen geometriaan ja 29″ kiekkoihin, siitä sitten Sappeelle Enduro Series Finlandin kisaan kovatarakkasarjaan. Edellisestä Sappeen reissusta olikin vierähtänyt jo tovi, vuosituhatkin kerkesi välissä vaihtui. Ennen tuota enska kisaa en ollut ajanut päivääkään bikeparkeissa ja ekaa kertaa menin ankkurihissillä ylös kisatreenissä. Kovasti ihmettelin rinteessä näkyviä isoja bermejä ja hyndiä että onko tollasiakin nykyään! Kisasta selvittiin hengissä  ja yhdellä EK:lla olin sarjan neljänneksi nopein. Siitä se uusi kipinä sitten syntyi!

Kolmas ”ajokausi” on nyt kestänyt 5 vuotta ja olen ajanut vuosittain 5-10 kisaa. Tallissa on nyt 5 erilaista maastopyörää ja ajaminen on about koko ajan mielessä. Eli kyllä sitä näin vanhanakin kelpaa edelleen ajella ja haastaa itseään!

Menneellä kaudella hankin alleni 25 vuoden tauon jälkeen DH pyörän, YT Tuesin ja sillä kyllä tykkään kovasti ajaa. Sen kanssa tuli tänä vuonna ajettua parkkia enemmän ku koskaan. Tues istuu näppeihin tähän mennessä ajamistani pyöristä parhaiten. Siihen voi luottaa ja sen kanssa voi ajaa lujempaa, ilmavampaa ja teknisempää kuin millään muulla pyörälläni. Kehityin kuskina sen kanssa tosi paljon ja sain varmuutta ajamiseen ihan uudella tavalla menneen kesän aikana.

Mun päivätyö kuvataiteilijana vaatii tosi paljon ajatustyötä jonka takia aivot on kovilla. Pyöräily on mulle pään nollausta parhaimmillaan. Joten hienoimmat kokemukset liittyvät usein just siihen että pääsen ajaessa täydelliseen flow tilaan missä muu maailma ja sen murheet unohtuu täysin ja voi vaan keskittyä hetkeen ja nauttia ajamisesta.

Fyysisen kunnon ja mielenterveyden ylläpitoon pyöräily on parasta mitä tiedän. Pyörän kanssa pääsee luontoon rauhoittumaan ja näkee uskomattomia paikkoja. Mutta myös mahdollisuus edelleen kehittyä koko ajan paremmaksi pyöräilijäksi ja uuden oppiminen motivoi. Pää pysyy hereillä eikä pääse passivoitumaan kun pitää itsensä liikkeellä!

Tällä kaudella siirryin endurosta ajamaan MTB Rallyn Gravity ja DH kisoja ja tykkäsin kyllä niiden tuomasta lisähaasteesta. Ens kaudella tulen ajamaan jälleen kerran mahdollisimman paljon eri tyyppisiä alamäkeen viettäviä kilpailuja. Tavoitteena olis ottaa ainakin pari Suomi DH Cup kilpailua ohjelmaan ja niiden rinnalla MTB Rallyn kisoja aikataulujen puitteissa. En lähde tavoittelemaan mitään sijoittumista, mutta kilpailuhenkisenä tyyppinä aina ajetaan omaa kovaa ja toivotaan että se riittää podiumille!

Tykkään tosi paljon ajaa eri paikoissa ja vaihtelevia maastoja. Suomessa Tornari tarjoaa tällä hetkellä parhaat ja monipuolisimmat hissimäet. Ellivuoren tekniset enskareitit on kans mun ehdottomia suosikkeja varsinkin märkänä! Samoin Laajavuoren enskareiteistä oon tykännyt aina paljon. Ulkomailla olen ajanut lähinnä pohjoismaissa, josta erityisesti mieleen on jäänyt bikeparkeista Ruotsin Järvsö ja poluista ja maisemista Norjan Lyngen.

Lamis on hoitanut aika hyvin tätä virkaa, etenkin kun se on tässä omilla kulmilla Lohjalla. Lamikselta saa iskaritunet, huollot ja tarkkaan valikoidut ja hyväksi todetut tarvikkeet ja parhaat niksit about mihin vaan!

Pyörän kontaktipinnat kuntoon. Valitse omalle kädelle sopivat gripit, satula ahterin mukaan ja sellaiset poljin/kenkä yhdistelmät että jalka toimii halutulla tavalla. Näiden kanssa olen ite aika paljon käyttänyt aikaa testailemalla eri yhdistelmiä. Polkimista ja kengistä voi olla montaa mieltä ja joku tykkää tosi hyvästä pidosta ja joku siitä että kenkä irtoaa tarvittaessa helposti. Ite siirryin tänä vuonna kaikissa pyörissä Crankbrothersin lukkoihin ja olen nyt tykästynyt niihin. Olen saanut lisää ajovarmuutta kovempaan vauhtiin, teknisiin polkuihin ja hyppyihin kun voi luottaa siihen että jalat pysyy kiinni polkimissa, mutta irtoaa kuitenkin helposti tarvittaessa. Eli jos olet aina ajanu flateillä kokeile lukkoja. Kun niihin tottuu niin vaikea on enää ajaa ilman.

Hankkisin nastarenkaat talveksi jottei ajot ulkona lopu kauden vaihtuessa. Jos nastarenkaat jo löytyy niin sitten tekisin talven kuntosalitreenistä hieman tehokkaampaa ja motivoivampaa ottamalla personal trainerin avuksi, jotta ollaan taas iskussa kun seuraava kausi starttaa!

Itelle ajovideoiden katsominen on aika tehokas tapa oppia ja pitää samalla motivaatiota pyöräilyyn yllä. Kun tarpeeksi näkee muiden ajoa niin kyllä sieltä itelle tarttuu aina jotain tipsiä. Tän lisäksi toki se että ajaa itse mahdollisimman paljon mahdollisimman monipuolisesti on avain kehittymiseen.

Instagramista @newrealitybikes ja Stravasta @pasirauhala