Kuraläpän valokeila: Vesa Sammalisto

Vesa Sammalisto viihtyy alamäessä. Kuva: Mikko Olki
Kuraläpän valokeila on juttusarja, jossa esitellään kiinnostavia pyöräilypersoonia vakiokysymysten kautta. Vuorollaan valokeilaan pääsevät niin kisakuskit kuin muutkin lajin eteen hyvää työtä tekevät vaikuttajat. Tutustu uusiin tyyppeihin, ota seurantaan ja moikkaa seuraavan kerran poluilla törmätessä.

Kuka olet ja mitä teet pyöräilyn parissa?

Olen Vesa Sammalisto, kuvittaja ja perheenisä Helsingistä, vapaa-ajalla pyöräilyn suurkuluttaja. Erityisesti alamäkeen suuntaava köröttely on suuri intohimoni. Viivallakin tulee viihdyttyä säännöllisesti. Viime kausina olen ajanut pääasiassa Suomen DH-cuppia, mutta tulipa viime kesänä otettua startti IXS European Cup:ssakin ihan elämysmielessä. Omien ajojen lisäksi olen myös valmentanut satunnaisesti, mm. enskajunnuissa, Funduro-leireillä ja Puss Campilla.

Miten ja koska päädyit pyöräilyn pariin?

Synnyinseudullani Pirkanmaalla oli 90-luvulla virkeä mtb-skene, kovia kuskeja ja mahtavat puitteet. Kyllähän se puraisi junnua, oma pyörä oli saatava. Ensimmäinen pyörä oli täysjäykkä Marin ja päälle puettiin isän vanhat lätkävarusteet. Tulevina kesinä pyöriä viriteltiin mm. itse rakennetuilla ketjuohjureilla ja elastomeerikeulaan lyötiin rantasandaalin pohjasta muotoon leikattuja “vaimennuspaloja”. Ei siihen aikaan ollut osia niin vain saatavilla ja kaikki tietenkin maksoi. Piti kokeilla itse. Kunnon säätöä, hyviä muistoja. Hervannan laskettelurinteessä toimi muutaman vuoden Pohjoismaiden ensimmäinen ”downhill center”. Sinne poljettiin kotoa 13km siivu reput selässä, että päästiin mäkeen. Eurosportilta nauhoitetut maailmancup-videot katsottiin naapurissa puhki ja fillaritouhu tuntui olevan kaikki kaikessa. Vuosituhannen taitteessa junnuvuosien jälkeen pyöräily jäi. Elämä vei, opiskelut ja kaikki. Suhde pyöräilyyn oli vuosia on-off, kunnes vihdoin 2013 Herttoniemeen muuton jälkeen törmäsin pihalla uuteen naapuriin, Maukosen Samiin, ja jo viikon päästä oltiinkin yhdessä lenkillä uusi pyörä alla. Siitä lähtien olen taas elänyt vahvasti pyörien parissa.

Full send vuonna 1998. Kuva: Kotialbumi

Millä pyörällä ajat mieluiten ja miksi?

Tämä on tosi kausiluonteista. Talvet tykkään rällätä sähköllä Maltsussa mäkeä ja Helsingin keskuspuistossa talvipolkuja. Kesät menee nykyään eniten hissimäessä mäkipyörällä. Silti jos vain yhden pyörän voisin valita talliin, olisi se luultavimmin luomuenska. Ne ovat niin kykeneviä ja monipuolisia laitteita, voi ajaa kaikkea.

Mikä on hienoin kokemuksesi pyöräilyn parissa?

Yleisesti, reissut ja sessarit ystävien kanssa. Party trainia alas Hot Shots -hyppylinjaa Leogangissa, speksailut porukalla Motrilin dh-radalla Malagassa tai vaikka ihan vain Tornarin porukka-ajot alkukesän lämpimässä keskiviikko-illassa. Näistä ystävien kanssa vietetyistä hetkistä jää lopulta vahvimmat muistot. Spontaaneja riemunkiljahduksia, vahvaa hetkessä elämistä.

 

Alamäkipyörät sykähdyttää. Kuva: Sammaliston kotialbumi

Mikä motivoi pyöräilemään?

Kisat ja tulosten tavoittelu motivoivat aiemmin vahvasti. Olen kuitenkin huomannut viime vuosina, että sykkeiden tuijottelun ja puurtamisen sijaan motivaatio ajamiseen löytyy itsellä jostain ihan muualta. Pyöräily on minulle tapa nollata pääkoppa ja olen päättänyt olla ottamatta “treenaamisesta” minkään asteista työtä. Elämä osaa kuormittaa muutenkin ihan tarpeeksi, pyörän päällä haluan pitää vain hauskaa. Suorittamisen sijaan sisältöä. Haluan ajaa teknisesti paremmin, hypätä rennommin, olla hitusen nopeampi, ennen kaikkea tyylikkäämpi, vaikka mitä. Se kaikki motivoi. Esimerkiksi joitakin vuosia takaperin olin lohduttoman huono hyppäämään pyörällä. Hyppytatsi oli hukkunut jonnekin menneeseen elämään. Siedätin, opettelin tekniikkaa ja toistin. Pakotin epämukavuusalueelle, mutten väkisin irvistämällä. Lukot lähtivät aukeamaan. Nyt 43v hypin rennommin ja isompia kuin ikinä. Olen ollut siitä ihan tosi fiiliksissä. Uskon, että tämä on antanut itselleni enemmän onnenhetkiä, kuin jos olisin vaikka käyttänyt saman ajan hapenottoni kehittämiseen kisatulokset mielessä. Ei toki mitään heiltä pois, jotka valitsisivat toisin. Jokainen tyylillään. Iso motivaattori on myös, jos pystyn tekemiselläni inspiroimaan muita. Ja aina aika ajoin tällaisia terveisiä on kuulunut, mikä lämmittää isosti. Pyöräilyn ympärille tuntuu rakentuneen hieno yhteisö. Kun antaa itsestään, saa vähintään samalla kauhalla takaisin.

Suosikki ajopaikkasi jossa jokaisen pitäisi käydä ajamassa?

Tähän olisi tietenkin helppo antaa jokin vaikuttava ulkomaankohde. Heitän kuitenkin “kotimäkeni” Helsingin Downhill ry:n ylläpitämän Malminkartanon jätemäen, mikä ansaitsee tunnustusta. Yhdistyksen talkoojengi tekee aivan uskottoman hienoa ja pyyteetöntä työtä Maltsun suorituspaikan eteen. Reitit ovat priimakunnossa kesät talvet, mikä on täysin poikkeuksellista. Erityisesti talvella mäkipyöräilyyn sopivat paikat ovat todella vähissä. Tällaista ruohonjuuritoimintaa, mikä mahdollistaa harrastamisen monelle, tukee mielellään.

Kilpaileminen on kivaa, vaikka harrastaa rennosti. Kuva: Mikko Piispa

Mikä on sinun suosikki paikallinen pyöräkauppa?

Kyllä se on Hi5bikes, lähin itselle. Aina akuuttien tarpeiden iskiessä voi luottaa, että homma hoituu. Mukava ja välitön asiakaspalvelu.

Pro tipsisi muille – millä asialla pyöräilystä tulee naksun verran parempaa?

Ei ehkä kovin pro tip, mutta pidä pyöräsi kunnossa, opettele huoltamaan. Ymmärrä iskarien säätämisestä ainakin perustasolla, että saat välineistäsi niiden tarjoaman potentiaalin irti. Tsekkaa renkaiden ilmanpaineet, iskarit, ketjut jne. ennen jokaista ajoa. Ikävä lähteä kitkuttamaan metsään tai huoltamaan mäkeen, jos tämä on vältettävissä.

Enduropyörälläkin pystyy ajamaan. Kuva: Antti Saunamäki

Jos sinulla olisi käytössä 150€, niin miten käyttäisit sen, jotta saisit parhaan mahdollisen hyödyn pyöräilyyn?

Hanki talvella liput sisähalliin, esim. pk-seudulla Terminaali360:een. Pienellä dirttipyörällä kikkailu on erittäin haastavaa ja se opettaa pyöränkäsittelyä ehkä paremmin kuin mikään muu fillarityyppi. Talvikauden halliajamisen jäljiltä ajotekniikka on kevään tullen ihan eri tasolla. Kesällä suosittelen ostamaan kausarin paikalliseen keskukseen ja ajamaan niin paljon kuin mahdollista. Tai sitten suosittelisin valmennuksia. Ulkopuolinen asiansa tunteva koutsi voi nähdä ajossasi viilattavaa siellä, mistä et itse ymmärtänyt edes etsiä. Itsensä kehittäminen vie ajoa varmasti paremmin eteenpäin kuin yksittäiset osahankinnat.

Mikä on tavoitteesi pyöräilyyn liittyen?

Kehittyä edelleen, haastaa itseä. Ja olisihan se mukava napsia vielä jokunen podium dh-kisoissa, mutta ehkä ne tulisivat sitten kylkiäisinä. Lopultahan tämä on vain tällaista ikääntyvän ikinuoren kilpajuoksua vuosirenkaita vastaan. Isommassa kuvassa melko älytöntä touhua, mutta pienelle ihmiselle varsin tärkeä henkireikä. Pirun hauskaa, ja pysyköön sellaisena. Ehkä se on se suurin tavoite, hauskuuden vaaliminen 🙂

Mikä mielestäsi hyödyttää sinua eniten pyöräilijänä, että voit nauttia enemmän tai kehittyä paremmaksi?

Ajokaverit ja yhteisö. Sopiva ripaus ryhmäpainetta ja positiivista kannustamista. Ryhmässä pähkimällä moni vaikea kohta helpottuu, aina joku tietää riittävät vauhdit hyppyyn tai saat uusia ideoita ajolinjoihin. Yksin tämä kaikki ottaa kauemmin, eikä onnistumisen hetkiä ole kukaan jakamassa kanssasi.

Missä pyöräilyjäsi voi seurata somessa?

Instassa @vesavsvesa

Kirjoittanut:

Mikko Voutilainen

Mikko päästettiin Kuraläpän joukkoon omasta mielestään Suomen virallisen Trail Hunterin statuksella. Intohimoinen pyöräilyn harrastaja on suunnannut ajatuksensa aikuisuuden taakan keskellä harrastekilpailijan ajamisista pyöräilylle aukeavan ajan käyttämiseen itselleen uusien polkujen ajamiseen, edes joskus. Kiinnostuksen kohteena omien ja kylän miesten pyörien speksaamisen ohella on toimintakyky jonka tulisi säilyä aina eläkepäivien vuorilta paiskautumiseen asti.