Kuraläpän valokeila: Juha-Pekka Peltonen

J-P Peltonen. Kuva: Laura Tamila
Kuraläpän valokeila on juttusarja, jossa esitellään kiinnostavia pyöräilypersoonia vakiokysymysten kautta. Vuorollaan valokeilaan pääsevät niin kisakuskit kuin muutkin lajin eteen hyvää työtä tekevät vaikuttajat. Tutustu uusiin tyyppeihin, ota seurantaan ja moikkaa seuraavan kerran poluilla törmätessä.

Kuka olet ja mitä teet pyöräilyn parissa?

J-P Peltonen, keski-ikäinen ja -vertoinen maastopyöräilijä Päijät-Hämeen helmestä, Hollolasta. Harrastan maastopyöräilyä monipuolisesti ja ohessa koitan myös levittää maastopyöräilyn ilosanomaa monin tavoin. Kehitetään olosuhteita, kootaan porukkaa ajamaan yhdessä ja pidetään hauskaa. Talvisin hoidan pk-treenit lapion varressa ja Tiirismaan rinteillä tuleekin vietettyä ihan kohtuullinen määrä aikaa luonnosta ja lapioinnista nautiskellen.

 

Miten ja koska päädyit maastopyöräilyn pariin?

Jo nuorempana tuli pidettyä hauskaa pyörällä ja ensimmäinen kunnon maastopyörä oli Konan Kilauea vuodelta -95. Vuosituhannen vaihteessa pyörä jäi kuitenkin pölyttymään kun jääkiekko vei kaiken ajan. 2017 lopetin jääkiekon ja tuli taas tarve purkaa energiaa johonkin, joten ostin taas maastofillarin. Käytännössä tuosta lähtien fillarointi on vienyt taas vähän yli kaiken vapaa-ajan.

J-P pyörähommiin jäiltä siirtyneenä. Kuva: Itseiskuva

Millä pyörällä ajat mieluiten ja miksi?

Kaikelle on toki paikkansa, mutta tää on helppo. Spessun Stumpjumper. Tosi hauska ja monipuolinen laite. Voi ajaa käytännössä mitä vaan ja tuntuu ketterän leikkisältä verrattuna pitkäjoustoisempiin vaihtoehtoihin.

 

Mikä on hienoin kokemuksesi pyöräilyn parissa?

Tosi vaikea nostaa yhtään tiettyä kokemusta ylitse muiden. Maastopyöräily on itselle hyvän fiiliksen metsästystä ja noita hienoja kokemuksia saa aina kun hyvällä porukalla käy ajamassa. Jos yksittäinen hetki pitää nostaa niin Malagan antennivuorella ekaa kertaa shuttlesta ulos astuminen tulee ekana mieleen. Aurinko paistoi ja merelle katsoessa tajusi et mähän nään Afrikan rannikolle asti. Tunsi Hollolan poika itsensä aika pieneksi, vaikka eihän se toki mikään Tiirismaa ollut.

 

Mikä motivoi pyöräilemään?

Hyvä fiilis ja porukka tän lajin ympärillä. Olen saanut pyöräilyn kautta todella paljon ystäviä ja kavereita, joten jo yhdessä vietetty aika toimii motivaattorina. Aina voi myös oppia jotain uutta ja haastaa eri itseänsä tavoilla.

Myös se et pystyy itse tekemään asioita muiden hyväksi, kuten talvinen lapiointi ja reittien kehittämisen edesauttaminen. On ollut palkitsevaa saada seurata paikallisten junnujen kehittymistä kun ollaan saatu heille olosuhteita paremmaksi.

Katse polussa. Kuva: Laura Tamila

Mikä on tavoitteesi pyöräilyn suhteen kuluvalle kaudelle?

Tässä käsi kantositeessä kirjoittaessa lyhyen tähtäimen tavoitteeksi on helppo asettaa se, että pääsisi taas ajamaan. Pieni pakollinen breikki siis päällä, mutta toivottavasti lumien sulaessa ollaan jo siinä pisteessä et saa pyörän alle. Kesälle on jo reissuja suunnitteilla, joten niitä odottaa kuumeisesti.

 

Mikä on suosikkiajopaikkasi Suomessa ja/tai maailmalla?

The one and only, Tiirismaa. Kesällä löytyy monipuolista sekä haastavaa ajettavaa ja talvella lapioimalla saa vauhdikasta nautiskelua. Mut kaikissa paikoissa on kyllä hyvät puolensa ja uudet maastot kiinnostavat aina.

Maailmalle ei valitettavasti ole päässyt vielä kuin jo mainittuun Espanjaan, mutta siellä El Chorro oli maisemiltaan ja reiteiltään varsin nautittavaa.

Tässä syntyy täydellistä polkua käsityönä Tiirismaalle. Kuva: Jussi Jokela

Mikä suomalainen pyöräliike on suosikkikauppasi?

Paikallinen Lahden polkupyörähuolto. Ovat myös tukemassa paikallisten talvipolkujen kehittämistä ja saatiin tälle talvelle mm. snowdog, jolla tasamaapolkuja pystyy pitämään kiitettävästi auki.

 

Pro tipsi muille – Millä asialla pyöräilystä tulee naksun verran parempaa?

Jos haluaa oppia, niin porukassa pyöräily/ sessarointi kehittää aina jollain tavalla. Pääsee näkemään mitä muut tekee ja saa ideoita. Ja jos joku asia tuntuu haastavalta, niin kysyy rohkeasti kokeneemmilta apua ja/tai mielipiteitä.

Teknisellä puolella kannattaa rohkeasti tutustua et mitä vaikutuksia pyörän säädöillä on omaan ajoon. Esim. ohjaustangon leveys ja korkeus. Sentit ja millit voi tuntua pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta pyörän käsittelyyn niillä on yllättävän iso merkitys.

Kouvolassa voi olla myös hauskaa! Kuva: Laura Tamila

Jos sinulla olisi käytössä 150€, niin miten käyttäisit sen, jotta saisit parhaan mahdollisen hyödyn pyöräilyyn?

Varmaan tällä hetkellä ostaisin kesäksi uudet ajovaatteet kun niiden päivitys on ollut mielessä. Edellinen ajatus oli akkulämmitteiset hanskat, mutta kun nyt tämä talviajokausi katkesi kesken, niin niiden tarve siirtyi taas ensi kauteen.

 

Mitä teet päivittäin/säännöllisesti kehittyäksesi pyöräilijänä?

Suht säännöllisesti tulee otettua joku pieni kehityksen kohde mitä koittaa pitää mielessä ajaessa. Itse olen kokenut parhaaksi tavaksi ottaa joku tietty yksittäinen asia ”työn alle”, koska jos koittaa kaikkea kehittää kerralla, niin asioita on ainakin omille miesaivoille liikaa. Esim. jollain bikepark pätkällä yksi mutka tai jarrupaikka johon keskittyy ja koittaa tehdä asioita eri tavalla.

 

Mistä somekanavasta voi seurata pyöräilyjäsi?

Instassa @jii_pee_p ja toki myös stravasta löytää Juha-Pekka Peltonen nimellä.

Kirjoittanut:

Mikko Voutilainen

Mikko päästettiin Kuraläpän joukkoon omasta mielestään Suomen virallisen Trail Hunterin statuksella. Intohimoinen pyöräilyn harrastaja on suunnannut ajatuksensa aikuisuuden taakan keskellä harrastekilpailijan ajamisista pyöräilylle aukeavan ajan käyttämiseen itselleen uusien polkujen ajamiseen, edes joskus. Kiinnostuksen kohteena omien ja kylän miesten pyörien speksaamisen ohella on toimintakyky jonka tulisi säilyä aina eläkepäivien vuorilta paiskautumiseen asti.