Pivot Mach 4 SL entistä kevyempänä ja nopeampana

Pivot Mach 4 SL koki täydellisen uudistuksen, vaikka ulkonäkö mukaileekin pitkälti vuonna 2019 julkaistua edeltäjäänsä. Mitä kaikkea uutta uusi Mach 4 SL sisältää? Otimme selvää.

Tuttu näky Suomen kisakentillä

Yhdysvaltalainen Pivot on nauttinut Suomessa poikkeuksellisen hyvää näkyvyyttä, etenkin xc- ja maraton-kisojen palkintokorokkeilla niin Henri Ojalan kuin Joni Savasteen toimesta. Mach 4 SL on Pivotin XC- ja maraton-kisapyörä, jonka ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 2019. Uusittu Mach 4 SL mukailee ulkonäöltään huomattavan paljon edeltäjäänsä, mutta on kaikesta huolimatta uudistettu täysin.

Yksinkertaisen minimalistinen ulkonäkö on toimiva. Kuva: @coltonandrewjacobs

”Tavoitteena oli tinkimätön suorituskyky”, sanoo Chris Cocalis, Pivotin perustaja ja toimitusjohtaja. Tämä käytännössä tarkoittaa, että tavoite oli saada pyörästä entistä kevyempi, mutta samaan aikaan jousituksen olisi oltava aktiivinen sekä tehokas. Uusi Mach 4 SL -runko on jopa 300-400g aiempaa kevyempi. Pelkän rungon painoksi ilmoitetaan 1660g ilman iskaria (S-koko).

XC-pyöräksi Mach 4 SL on hyvin kykenevä myös alamäkeen. Kuva: @coltonandrewjacobs

Merkittävänä uudistuksena pyörää on tarjolla kahdella eri joustomatkalla: World Cup -mallissa joustoa on takana 95-103mm ja muissa malleissa 106-115mm.

Tekniset yksityiskohdat

Nykyajan XC-pyörien kehitys on yhdenmukaistunut ja useat valmistajat ovat päätyneet pyörissään erilaisiin flex stay -ratkaisuihin keveyden vuoksi. Pivot tuntuu kävelevän tässä suhteessa määrätietoisesti omaa polkuaan, sillä merkille tutuksi tullut Dave Weaglen suunnittelema DW-Link -linkusto löytyy yhä Mach 4 SL:stä. Pivot kertoo kehittäneen DW-Link -jousituksestaan nyt entistä aktiivisemman, erittäin hyvin maastoa mukailevan ja samalla poikkeuksellisen tehokkaan.

DW-Link -linkusto on tuttu näky Pivoteissa.

Kuten yllä mainittua, pyörää on tarjolla kahdella eri joustomatkaa, mutta lisäksi kunkin version joustomatka on säädettävissä ja se tapahtuu linkussa olevaa flip chipiä kääntämällä. Tällöin esimerkiksi World Cup -versiossa saadaan 95mm jousto muutettua 103mm:ksi. Pivotin mukaan flip chip ei muuta pelkästään jouston määrää, vaan myös pyörän persoonallisuutta. Muutos siirtää ylempää iskarin kiinnityspistettä ainoastaan 5.2mm, mutta se antaa merkittävästi erilaisen tuntuman pyörään. Pidemmän joustomatkan asennossa pyörä ei ainoastaan ole pidempijoustoinen, vaan myös pehmeämpi ja leikkisämpi. Lyhyempi flip chip -asento tarjoaa tukevamman ja tehokkaamman poljettavuuden.

Pyörä tarjoaa mahdollisuuden pelata hieman takaiskarin iskun pituudella. Mach 4 SL käyttää 190mm silmävälin iskaria, jolloin 40mm iskulla saadaan 95-103mm joustomatka ja 45mm iskulla 106-115mm joustomatka. Silmävälin pysyessä samana myöskään geometria ei muutu.

Pivot käyttää pyörässään vertikaalista iskunvaimentimen asentoa, jolla on saatu vaakaputki alemmaksi sekä matalampi massakeskipiste. Siitä huolimatta kaikkiin runkokokoihin on mahdollista mahduttaa etukolmion sisälle täysikokoinen juomapullo. Itse asiassa M-XL -rungoissa etukolmion sisään on mahdutettavissa jopa kaksi pulloa, sillä vaakaputken alapuolella on myös paikat pullotelineelle.

M-XL -runkokokoihin mahtuu kaksi pulloa etukolmion sisälle iskarin vertikaalisesta asennosta huolimatta.

Mach 4 SL käyttää ”normaalia” boost-standardia, eli taka-akseli on 148 x 12mm kooltaan. Tämä on monelle ei-pivotistille sikäli hyvä uutinen, sillä Pivot on totutusti suosinut Super boost (157 x 12mm) -standardia, joka on tuonut haasteita etenkin heille, joilla on jo ennestään olemassa olevia kiekkoja, joita haluaisi hyödyntää jatkossakin. Kapeammasta takahaarukasta huolimatta Mach 4 SL 29 x 2.4″ leveät renkaat mahtuvat runkoon.

Myöskin yksi Pivotille tyypillinen ominaisuus on PF-92 -keskiöstandardi. Muiden valmistajien siirtyessä takaisin kierrekeskiöihin, luottaa Pivot edelleen pressfit-keskiöön. Pivotin mukaan heidän käyttämät koneistusmenetelmät tuottavat niin korkealaatuisia runkoja toleransseineen, että he eivät ole kohdanneet ongelmia pressfit-keskiöiden kestävyyden kanssa.

Painonsäästön ollessa yhtenä tavoitteena on sisäisten vientien putket poistettu ja näin on säästetty painossa n. 30g per kuoren vienti. Näin ollen myös jarrut ”väärinpäin” ajavat kiittävät, sillä moto-tyylin jarruasennus on nyt selkeästi helpompaa. Kaikki rungot ovat varustettu Jagwiren foam-putkilla, jotka vaimentavat kuorien ja letkujen rungonsisäiset äänet. Vienneistä puhuttaessa on hyvä nostaa esille Pivotin massasta poikkeava tapa viedä kuoret edelleen perinteisesti rungon sisään. Ohjainlaakerin sisäänmenevät kuoret ovat tyypillisiä tällä hetkellä xc-pyörissä, mutta Chris Cocalis ei usko Pivotin seuraavan trendiä jatkossakaan, sillä trendi aiheuttaa kuorille epäedullisen tiukkoja mutkia sekä lisää potentiaalisia reikiä, joista vesi voi päästä laakerille.

Geometria

Geometria on tuttuun tapaan hieman pidempi ja loivempi. 120mm versiona loivennusta keulakulmaan on tullut 0,9º. Aiemmasta versioista poiketen Mach 4 SL on suunniteltu itse asiassa 100mm keulalla olevan World Cup-mallia silmällä pitäen, vaikkakin Pivot arvioi, että myynnillisesti pidempijoustoinen 120mm keulan malli tulee kahmimaan suurimman osuuden ostajista. LG-koossa reachiä on 462mm (120mm) ja 475mm (100mm) sekä takahaarukan pituus on 432mm. Satulaputken kulma on myös hieman jyrkentynyt ollessa nykyään 76º (100mm) ja 74,7º (120mm).

DW-Link mahdollistaan tehokkaan etenemisen myös ylämäessä. Kuva: @coltonandrewjacobs

Mallit

Mach 4 SL on saatavana Seafoam Green- ja Ice Blue -väreissä, ja se on tarjolla kahdeksana speksiversiona sisältäen vaihtoehtoja Shimanolta ja Sramilta. Versiot ovat nimeltään kalleimmasta edullisimpaan: World Cup, Team, Pro ja Ride. Suomen hinnasto on vielä vahvistamatta, mutta jenkkihinnoilla edullisimman listahinta on 6190$ ja kalleimman 10 990$.

World Cup -speksit
Team -speksit
Pro -speksit
Ride -speksit
Kuva: @coltonandrewjacobs

Kirjoittanut:

Bob

Mies, jonka aina liikkeessä pysyvät aivot ovat alkujaan Kuraläpän idean takana. Ilman Bobia ei olisi Kuraläppää. Bob on monitaituri ja perheenisä, jolla on sana hallussa ja kamera pysyy kädessä. Kova kestävyysurheilutausta rakensi Bobista sen kovaa ajavan koneen, joka nykyään viihtyy enemmän enskaisammilla poluilla. Rakastaa pyöräspeksaamista, jopa melkein enemmän kuin pyöräilyä itseään.