Canyonilta ja Syntacelta uusi ohjauksenvakautusjärjestelmä K.I.S.

Canyon on juuri julkaissut yhteistyössä Syntacen perustajan Jo Kleberin kanssa kehitetyn maastopyörien ohjauksenvakautusjärjestelmän Keep It Stable, eli K.I.S. Canyon esittää melko rohkeita väittämiä tämän ensisilmäyksellä hyvin yksinkertaiselta vaikuttavan järjestelmän tuomista hyödyistä. Katsotaanpa siis hieman tarkemmin mistä tässä uudessa teknologiassa oikein on kyse.

Pakko myöntää heti alkuun. Ensireaktioni oli melko skeptinen, kun tietokoneeni näytölle ilmestyi ensimmäinen kuva Canyonin uudesta ohjauksenvakautusjärjestelmästä. Canyonin esitelmää kuunnellessa aloin kuitenkin vähitellen vakuuttumaan siitä, että tässä saattaa olla paljonkin järkeä. Kyseessä on siis kaksi vaakaputken sisällä olevaa teräsjousta, jotka ovat kiristimellä kytkettyjä keulan kaulaputkeen rungon emäputken sisällä. Ohjaustankoa kääntäessä sivulle toinen jousista kiristyy ja vastustaa hieman ohjausta pyrkien vetämään tankoa takaisin suoraksi. Järjestelmä on Syntacen perustajan Jo Kleberin keksimä ja patentoima, mutta teknistä toteutusta varten hän ehdotti yhteistyötä Canyonin kanssa. Video kertonee enemmän kuin tuhat sanaa, joten otetaan heti alkuun pari videota järjestelmästä:

Järjestelmän jäykkyyden säätäminen on hyvin yksinkertaista. Ensin löysätään vaakaputkessa olevan säätönupin kuusiokolopulttia hieman, liu’utetaan säätönuppi sopivalle kireydelle, ja kiristetään taas kuusiokolopultti. Kierrettä pultissa on sen verran pitkälti ja tarvetta löysätä sitä on sen verran vähän, että osien hukkaaminen maastossa on hyvin epätodennäköistä. Canyonin mukaan keskimäärin isommat kuskit pitävät jäykemmästä säädöstä ja pienemmät kuskit hieman löysemmästä säädöstä.

Hyödyt

Canyon kertoo järjestelmän tuovan useita merkittäviä hyötyjä maastopyöräilijöille. Ehkä suurimpana hyötynä Canyon kertoo järjestelmän helpottavan valitulla ajolinjalla pysymistä ja tuovan vakautta ohjaamiseen korkeissa nopeuksissa niin suorilla kuin mutkissa. Toinen merkittävä järjestelmän tuoma etu on Canyonin mukaan parempi ohjauksen ennustettavuus, vakaus ja tuntuma, kun pyöräilijä puskee pyörän mutkissa äärirajoille. Järjestelmän prototyyppejä testatessa DH:n kolminkertainen maailmanmestari Fabien Barel oli ensimmäisenä havainnut tämän ominaisuuden ja pitänyt siitä kovasti. Canyon kuvailee tätä ominaisuutta myös siten, että pyörän etu- ja takaosa ovat hieman kiinteämmin kytkettyjä toisiinsa, jolloin todennäköisyys eturenkaan yllättävälle alta lähdölle on matalampi ja kahden renkaan luisut ovat helpommin hallittavissa. Nämä järjestelmän ominaisuudet paitsi parantavat pyörän hallittavuutta, myös vähentävät kuskin väsymistä ja mahdollistavat rennomman ajamisen. Esimerkiksi pitkän endurokisan tai bike park -päivän aikana tästä voisi kuvitella olevan paljonkin hyötyä.

Canyon kertoo K.I.S.:n vakauttavan ohjaamista ja auttavan pysymään ajolinjalla. Kuva: Toby Cowley

Tähän mennessä mainitut hyödyt painottuvat erittäin vahvasti alamäkiajamiseen, mutta Canyon kertoo järjestelmän tuovan hyötyjä myös ylämäkeen. Haastavia pätkiä kiivetessä joutuu monesti tekemään lyhyitä pelastusliikkeitä ja polkemaan hetkellisesti paljon keskimääräistä kovemmalla teholla, jotta selviäisi mäen ylös polkemalla. Tuotekehityksen aikana tehdyissä testeissä Canyonilla huomattiin, että näiden tehopiikkien määrä väheni K.I.S.-järjestelmällä noin 30 %. Järjestelmä tuo siis myös ylämäkeen ajaessa Canyonin mukaan vakautta ja rentoutta. He huomauttivat kyllä hyvin nopeasti, että he eivät väitä järjestelmän tekevän kenestäkään 30 % nopeampaa ylämäissä, mutta etenkin pidemmillä lenkeillä järjestelmän pitäisi säästää voimia.

Järjestelmä rauhoittaa ohjaamista ja helpottaa pyörän hallittavuutta Canyonin mukaan myös ylämäissä. Kuva: Toby Cowley

Rajoitteita ei juurikaan ole

K.I.S.-järjestelmästä tulee hyvin vähän rajoitteita pyörän käyttöön. Järjestelmä tuo vain noin 110 grammaa lisäpainoa. Spectralin runkoon ei tarvinnut Canyonin mukaan tehdä mitään muita muutoksia, kuin leikata pienet aukot emäputkeen ja vaakaputkeen. Järjestelmän integroiminen kyseiseen pyörämalliin ei siis vaatinut ylimääräisten vahvikkeiden suunnittelua reikien ympärille. Tämä ei tietysti välttämättä päde kaikkiin tuleviin järjestelmää käyttäviin pyörämalleihin. Jos ei aina halua käyttää K.I.S.-järjestelmää, voi sen myös irrottaa pyörästä kohtalaisen helposti ensin irrottamalla keulan ja alemman ohjainlaakerin. Vaakaputken reiän voi peittää erillisellä kannella ja itse järjestelmä mahtuu ulos alemman ohjainlaakerin aukon kautta. Järjestelmän pujottaminen takaisin on myös kohtuullisen yksinkertaista eikä vaadi erikoistyökaluja.

Järjestelmä muuttaa hieman ohjaustuntumaa ja Canyonilta kerrotaan, että siihen tottumiseen voi mennä helposti pari viikkoa. Aluksi ohjaus saattaa tuntua hieman laiskalta ja kankealta. He tekivätkin kiinnostavan vertauksen siihen millaista oli ensimmäistä kertaa ajaa 29-tuumaisilla renkailla, jolloin pyörä tuntui pienempään rengaskokoon tottuneelle hitaalta ja kankealta ohjata.

Järjestelmässä on stopperit estämässä ohjaustangon kääntämistä yli 90 astetta molempiin suuntiin. Bar spinejä tällä järjestelmällä ei siis tehdä, mutta se haitannee melko harvaa maastopyöräilijää. Jos kuitenkin esimerkiksi kaatuu ja pyöräyttää tangon ympäri, on järjestelmä suunniteltu siten, että keulan kaulaputkeen kiinnittyvä rengas pääsee pyörähtämään. Tämän jälkeen järjestelmän saa taas suoristettua nakuttamalla tankoa varovasti toiseen suuntaan stopperia vasten kunnes järjestelmä on taas suunnilleen säädöissä. Tarkempikin säätäminen hoituu nopeasti ja helposti kuusiokoloavaimella emäputken sivusta säätöpultista. Canyon lupaa myös pitkän saatavuuden varaosille, joten siitäkään ei tarvitse olla huolissaan.

Räjäytyskuva K.I.S.-järjestelmän osista. Kaikki mahtuu tarvittaessa ulos alemman ohjauslaakerin aukosta. Kuva: Canyon

Kehitystyö

K.I.S.-järjestelmää kehittäessä Canyonin tuotekehitystiimi testasi useita eri jousien ja remmien yhdistelmiä löytääkseen sopivan tuntuman ja vääntömomentin käyrän järjestelmälle. Eritasoisilla jousien jäykkyyksillä pystyttyiin muokkaamaan vääntömomentin suuruutta ja jousien sekä remmien pituuksilla pystyttiin muokkaamaan järjestelmän progressiivisuutta. Testeissä havaittiin, että n. 4 Nm:n vääntömomentti oli kaikista toimivin. Testeissä huomattiin myös, että paras toimivuus ja tuntuma saadaan järjestelmällä, jossa momentti nousee ohjauksen poiketessa keskiasennosta hyvin nopeasti lähelle haluttua momenttia ja pysyy sen jälkeen tasaisesti samassa lukemassa kääntäessä tankoa lisää. Järjestelmän vääntömomentissa on siis hyvin vähän progressiivisuutta.

Vastus nousee hyvin nopeasti halutulle tasolle ohjauksen poiketessa keskiasennosta ja tämän jälkeen vastuksessa on hyvin vähän progressiivisuutta kääntäessä tankoa enemmän. Kuva: Canyon

 

Saatavuus ja hinta

Julkaisuhetkellä K.I.S tulee olemaan saatavilla ainoastaan Canyon Spectral CF 8:n erikoisversiossa. Syntacen tytärmerkki Liteville on aikeissa julkaista pian sähköpyörän, joka käyttää samaa järjestelmää. K.I.S. on lisensoitu vuodeksi eteenpäin ainoastaan Canyonille ja Litevillelle, mutta sen jälkeen myös muut pyörämerkit voivat halutessaan lisensoida järjestelmän. Canyon kertoo myös, että järjestelmää kohtaan on osoitettu kiinnostusta moottoripyöräpuolelta. Tulevaisuudessa järjestelmä saattaa siis myös löytyä moottoripyöristä.

Spectraleja tulee olemaan uudella K.I.S.-järjestelmällä julkaisussa tarjolla n. 120 kpl ja lisää pyöriä tulee tarjolle kauden 2023 mittaan. Järjestelmä tuo pyörään lisähintaa 400 €, jolloin kokonaishintaa pyörälle tulee 5199 €.

Canyon Spectral CF 8 CLLCTV K.I.S. on julkaisuhetkellä ainut uudella järjestelmällä saatavilla oleva pyörä. Kuva: Boris Beyer

Ensivaikutelma

Maastopyöräilyn saralla ei olla hetkeen nähty juurikaan merkittäviä täysin uusia keksintöjä. Aika suuri osa viime vuosien teknologisesta kehityksestä on ollut olemassa olevien tuotteiden ominaisuuksien parantamista. K.I.S.-järjestelmä on ainakin siinä mielessä erittäin kiinnostava uutuus, että se on täysin uusi teknologia maastopyöräilyn maailmaan.

K.I.S.:ää voi ehkä jopa pitää mullistavana keksintönä, jos kaikki Canyonin väittämät järjestelmän hyödyt pitävät paikkansa. Pelkkiä mainoslauseita ei kuitenkaan kannata uskoa, joten odotamme erittäin kiinnostuneina käytännön kokemuksia järjestelmästä. Tuote on teknisesti hyvin yksinkertainen eikä tuo juurikaan lisäpainoa, joten heikkouksia sillä näyttäisi olevan hyvin vähän. 400 euron lisähinta tuntuu melko suurelta suhteessa tuotteen mekaaniseen yksinkertaisuuteen. Jos asiaa kuitenkin ajattelee innovaation, kehitystyön kustannusten ja tuotteen tuomien etujen näkökulmasta, saattaa se hyvinkin olla hintansa arvoinen. Odotamme innolla milloin pääsemme testaamaan K.I.S.-järjestelmää Suomen maastoissa!

Lisätietoja järjestelmästä ja pyörien saatavuudesta löydät myös Canyonin sivuilta täältä.

Kirjoittanut:

Mika

Kuraläpän viisain ja sydämellisin henkilö, toinen perustajajäsenistä. Mitä Mika ei tiedä, sitä ei kenenkään tarvitse tietää. Tekniikan parissa työtään tekevä Mika nauttii siitä, kun pääsee ajamaan pitkiä lenkkejä mieluiten musiikkia kuunnellen. Kalusto alla vaihtuu fiiliksen mukaan maasturista graveliin. Mika arvostaa myös hyviä oluita, ja onkin paljon mainetta niittäneen Kuraläppä NEIPAn luoja.