Unno Mith Race – Suoraan Saturnuksen kuun Titanin Mithrim Montes -vuoristosta

Cesar Rojo ja CERO Design

Ennen kuin uppoudumme syvemmin itse pyörään, lienee syytä avata vähän pyörämerkin taustoja. Unno on CERO Design -yrityksen omistama merkki. Yrityksen kaikki toiminta kuten suunnittelu, kokoonpano ja testaus tapahtuu saman katon alla Barcelonassa, Espanjassa. Myös hiilikuituiset rungot valmistettiin alunperin Barcelonassa. Niiden valmistus on sittemmin siirretty Aasiaan.

CERO Design on ollut mukana mm. Motocross-puolella Gasgasin ja KTM:n kehitystyössä. Näiden lisäksi ”pieninä” referensseinä maastopyöräpuolelta mainittakoon Intense ja Mondraker. CERO Designing perustaja, Cesar Rojo, toimi aikaisemmin ennen yrityksensä perustamista Mondarakerin kehitystiimissä ja oli mukana suunnittelemassa Mondrakerin Zero Suspensionia. Kyseessä on siis Mondrakerin vielä tänä päivänäkin käytössä oleva takahaarukan jousitusratkaisu. Herra Rojo on myös osaltaan syyllinen progressiivisen runkogeometrian syntyyn työskenneltyään Mondrakerin suunnittelutiimissä aikaan, jolloin pyörät alkoivat loiventua ja saada lisää pituutta. Pyöräilijänä Cesar Rojon tarinan alku on hyvin samanlainen kuin monella muullakin. Pyöräilystä hän innostui lapsena, kuten kuka tahansa pikkupoika. Myöhemmin hän keksi, että pyörällä voi ajaa kilpaakin ja nämä kuviot veti puoleensa. Tässä kohtaa polut erkanevat hänen ja useimman muun harrastajan välillä. Hän kilpaili DH-radoilla vuosina 1996-2001 ja kehityskaari oli jyrkkä. Tuona aikana hän keräsi muutamia voittoja Espanjan kansallisella tasolla ja ajoi muutamaan kertaan top10-sijoille DH:n maailmancupissa. Hän ajoi Global Racing Teamissa Greg Minnaarin ja muuan suomalaisen, Matti Lehikoisen, kanssa. 21-vuotiaana Cesar Rojo päätti keskittyä teknisen muotoilun opintoihinsa ja vetäytyi kisaradoilta. Halu tehdä jotain omaa oli suuri ja UNNO sai alkunsa CERO Designin kautta vuonna 2014. 

Unnon mallistosta löytyy viisi eri mallia jäykkäperäisestä XC-pyörästä, Aorasta, aina 160mm takaa joustavaan enduropyörään, Burniin. Malliston kaikki pyörät ovat saatavilla ainoastaan hiilikuituisina. Unnon viisikkoon mahtuu myös yksi sähköavusteinen, niin ikään 160mm joustava, Mith. Mithiä saa kolmessa eri kokoonpanossa: Elite, Race ja Factory. Race on hintaluokaltaan keskimmäinen ja maksaa tällä hetkellä Unnon nettisivujen mukaan 11295€. Mikä tämä Mith Race on sitten pyöriään, siitä seuraavassa.

Runko ja yksityiskohdat

Unnon mallit on nimetty eri mantereilla sijaitsevien vuorien mukaan. Mithin kohdalla mantereet oli jo käsitelty, joten seuraava vuori löytyi luonnollisesti Saturnuksen 14. kuun, Titanin, Mithrim Montes -vuoristosta. Näin Mith sai nimensä. Mith tunnettiin aiemmin nimellä Boös ennen kuin nimeksi vaihdettiin Mith. Tarkka syy nimen muutokselle on hieman epäselvä, mutta uskoakseni kyseessä on ollut tuotemerkkien omistukseen liittyvät syyt ja Boös olisi viitannut turhan läheltä jotain jo olemassa olevaa tuotemerkkiä. Unno Mith Race on (täys)sähköavusteinen enduropyörä. Ensivaikutelma nostettuani pyörän pahvilaatikosta oli, että tämä pyörä ei tosiaankaan ole tästä maailmasta. Runko ja sen yksityiskohdat ovat jotain erityistä, mitä en ole aiemmin kokenut. Sulavalinjainen etukolmio tekee pyörästä todella hienon. Korkealle nouseva satulaputki erottuu pyörästä melko voimakkaasti, mutta silmä tottuu siihen aika nopeasti. Erottuvaa satulaputkea on vielä ikäänkuin korostettu eri värillä. Rojon mukaan pitkä satulaputki sekä etukolmion toteutus ei aiheuta kestävyysongelmia. Hänen mukaansa etukolmion kylkiluumainen rakenne lisää rungon jäykkyyttä vahvistaen sitä. Etukolmion toteutuksella on tosin myös kääntöpuolensa: pääsy iskarin säätöihin hankaloituu.

Iskaripumpun (Rockshox) kiinnitys iskariin onnistuu kuitenkin irrottamatta iskaria. Tämä vaatii vaan hieman kärsivällisyyttä. Kompression säädöt (HSC & LSC, sininen ruuvi) eivät myöskään ole ongelma, mutta paluuvaimennusten säädöt vaativat hieman kekseliäisyyttä. Ilmakannun puolella olevaan hitaaseen paluuvaimennukseen (LSR) pääsee 3mm kuusiokoloavaimella, mutta avainta pitää lyhentää hieman. Nopean paluuvaimennuksen (HSR) säätö löytyy iskarin toisesta päästä ja sen säätö onnistuu helpoiten irroittamalla takakiekon. Jos iskarin säätöjä tykkää naksutella joka laskun välillä, voi ajopäivästä tulla pitkä. Toki useimmiten kun alusta on saatu säätöihin, ei ruuveihin tarvitse kovinkaan usein koskea.

Jos iskari on piilotettu Mithin runkoon, samaa voi sanoa myös pyörän akusta ja moottorista. Mithin viistoputki on syönyt ison Boschin 750Wh akun. Akusta huolimatta viistoputken koko on maltillinen eikä pyörä varsinaisesti näytä edes sähköpyörältä. Mithissä on Boschin Performance CX-moottori, mikä on myös jemmattu huomiota herättämättömästi. Moottorin päälle on asennettu vielä muovinen suojakotelo, mikä myötäilee etukolmion linjoja. Suojakotelossa on jäähdytystä varten ilmanottoaukot, mitkä varsinkin tähän syksyiseen vuodenaikaan nähden tuntuvat keräävän aika paljon kuraa, havunneulasia jne. Kotelo lienee syytä avata aika ajoin ja puhdistaa sisältä.

Mithin vaakaputkesta heti stemmin takaa löytyy Boschin integroitu Kiox-näyttö. Kaukosäädin tälle on kiinnitetty ohjaustangon vasemmalle puolelle. Mithin ohjaamo on toteutettu yhtenäisellä hiilikuituisella Deuxin stemmillä ja ohjaustangolla. Stemmin efektiivinen pituus on 40mm vaikka tanko näyttää kulkevan lähes kokonaan stemmin sisältä. Stemmi kiinnittyy keulan kaulaputkeen kahdella ruuvilla mitkä kiristävät stemmin sisältä löytyvää kiilaa kaulaputkea vasten. Huomaamattomasti jemmatut ruuvit löytyvät stemmin etupuolelta (kuva alla). Kaapelien läpiviennit on toteutettu stemmin alta emäputken ja spacereiden välissä olevan kauluksen läpi. Kaapelit kulkevan rungon sisällä omia hiilikuituisia kanaviaan pitkin aina ulostuloonsa asti. Unnon toteuttama kaapeliratkaisu ei poista mahdollisuuksia käyttää muita stemmejä kuin mitä pyörän mukana on tullut. Toisin sanoen, jos et tykkää pyörän stemmi/tanko-kombosta, voit vaihtaa sen toiseen ilman, että se tuottaa ongelmia kaapelien läpiviennille.

Takahaarukan kinematiikka

Takahaarukka on yksiosainen ja se kiinnittyy etukolmioon neljällä (2kpl per puoli) linkillä. Iskari kiinnittyy ylempiin linkkeihin takahaarukan puolen nivelestä. Takahaarukka on suunniteltu ainoastaan 27.5″ kiekolle, joten kyseessä on siis mullet-pyörä. Chainstayhin on upotettu kuminen suojapala ketjuniskuja vastaan. Suoja on muotoiltu takahaarukan muotoihin ja se sulautuu paikalleen siististi. Pyörää ajettaessa ketjusta ei kuulunut ylimääräisiä ääniä, joten ratkaisu vaikuttaa myös toimivan.

Joustomatkaa pyörän takaa löytyy 160mm. Unnon suositusten mukaan iskarin SAG eli kuskin painon lisäämä painauma tulisi säätää reippaaseen 35% iskarin iskusta. Leverage ratio -kuvaajaa tarkasteltuna iskarin isku nollasta SAG-alueelle on herkkä. Isku SAG-alueen yli muuttuu progressiivisemmaksi, mikä tekee kierrejousi-iskarin käytöstä mahdollisen. Progressiivisuus vähentää myös iskarin pohjaamista. Unno Mith on siis kierrejousi-iskariyhteensopiva.

Long and Slack, mutta maltillisesti

Testissä ollut pyörä oli kooltaan S2. Geometriataulukon suositusten mukaan minulle olisi kuulunut S1-koko, mutta omien kokemusten ja henkilökohtaisten mieltymysten perusteella S2:n numerot näyttivät paremmilta ja tämä osoittautui todeksi myöhemmässä vaiheessa. Toisin sanoen taulukkojen kokosuosituksia ei välttämättä kannata noudattaa orjallisesti. Geometriataulukosta ei oikein nouse esiin mitään radikaalia, vaan kaikki on suhteellisen maltillista. Mithin 64° keulakulma on tämän päivän mittapuun mukaan sieltä jyrkimmästä päästä. On kuitenkin muistettava, että edellä mainittu takahaarukan 35% SAG loiventaa keulaa hieman. S2-koon reach on 470mm, mikä on itselleni siellä ylärajalla. Pienemmän S1-koon reach olisi ollut taas omiin ajotapoihini liian lyhyt. Satulaputken 77° kulma on nykyaikaisen enduropyörän vaatimusten mukainen. Chainstay on pitkähkö 450mm. Sähköpyörien moottorit muuttavat kuitenkin suunnittelun lähtökohtia niin, että oikein lyhyttä chainstaytä voi olla hankala toteuttaa.

Ei kompromisseja komponenteissa

Mith Racen komponenteissa ei ole säästelty. Alustaksi on valittu Foxin Factory -tuoteperheen iskari (Float X2). Samaa sarjaa edustaa keulan paikalla 170mm joustava Fox Float 38 Factory Grip2-vaimentimella. Molemmista löytyy hitaan ja nopean puolen vaimennukset molempiin suuntiin. Alustan lisäksi Fox Factorya löytyy myös Kashima-päällysteisestä Transfer-hissitolpasta. En tullut mitanneeksi hissitolpan pituutta, mutta rohkenisin väittää sen olleen 150mm. Moottorina Mithissä on Bosch Performance CX gen 4. Rojon mukaan Mithin suunnitteluvaiheessa toinen vaihtoehto oli Shimanon EP8, mutta lopulta he päätyivät Boschiin, koska se tuntui enemmän kisahenkiseltä moottorilta. Voimansa moottori saa niin ikään Boschin Powertuben 750Wh:n akusta. Akun latausportti on sijoitettu etukolmion viistoputkeen iskarin alle. Latausportin päällä on kuminen tulppa, mikä irroitetaan latauksen ajaksi. Tulpan yläreunassa on kolo, mikä helpottaa tulpan irrottamista. Kolo herätti huolen veden pääsystä latausporttiin. Vaikka latausportti olikin aina kuiva testijakson aikana, tiedämme mihin vesi pitkässä juoksussa pystyy. Latausportti onkin syytä tarkistaa ennen kuin siihen kiinnittää latauspiuhan. Tässä voisi olla Unnolla pieni tuotekehityksen paikka.

Voimansiirto on sähköistetty ja takana ketjua rattailta toiselle vaihtelee Sramin langaton GX AXS -vaihtaja. Mithissä on UDH-vaihtajankorvake, joten Sramin Transmission -voimansiirto on myös asennettavissa. Jarruiksi on valittu Formulan 4-mäntäiset Cura 4:t. Testipyörässä nämä toimivat loistavasti: jarruista löytyi hienosti modulaarisuutta, eli jarrutustehoa oli helppo säätää lukitsematta rengasta. Lukkojarrutuksen kanssa ei kuitenkaan tullut ongelmaa mikäli tilanne moista vaati.

Iskari: Fox Float X2 Factory (Kashima)

Keula: Fox 38 Float Factory, Grip2 (Kashima)

Moottori: Bosch Performance CX gen 4

Akku: Bosch Powertube 750 Wh

Näyttöyksikkö: Runkoon integroitu Bosch Kiox

Takavaihtaja/vipu: Sram GX AXS

Kasetti: Sram XG 1275 Eagle 10-50

Ketju: Sram GX

Kammet: e-THIRTEEN e*spec plus 160mm

Jarrut: Formula Cura 4

Jarrulevyt: 220mm/203mm

Gripit: Lizard Skins Danny MacAskill Edition

Ohjaustanko ja stemmi: Deux Integrated Enduro (integroitu). Stemmin pituus 40mm, tanko 20mm risellä (800mm leveä). Upsweep 5° ja backsweep 7°.

Hissitolppa: Fox Transfer Factory

Satula: Selle Italia

Kiekot: Crankbrothers Synthesis Alloy E-Bike 29″/27.5″ (Mullet)

Rengas edessä: Maxxis Assegai 29×2.5 Exo+ TR 3C Maxxgrip

Rengas takana: Maxxis Minion DHR 2 27.5×2.4 Maxxterra 3C DD TR

Ohjaamo on rakennettu jo aiemmin mainitun yksiosaisen Deux Integrated Enduro -tanko/stemmiyhdistelmän ympärille. Deux kuuluu myös CERO Designin tuotteisiin. Hienosäätömahdollisuudet jäävät tankoratkaisun takia rajalliseksi. Tankoa pystyy säätämään ainoastaan korkeussuunnassa spacereiden avulla. Jos tangon saa itselle näin sopivaksi niin en näe tässä ongelmaa. Ymmärrän kyllä senkin, jos tangon kulmia ei saa mieleisekseen. Kuten aiemmin sanottu, tanko/stemmiyhdistelmän voi kyllä korvata ns. normaalilla stemmillä ja erillisellä tangolla jälkeenpäin. Gripit on monesti yksi ensimmäisistä asioista, mitkä päivitetään uuden pyörän saavuttua. Nyt tilanne voikin olla toinen. Unnon ratista löytyi itselle uusi tuttavuus, Lizard Skinsin gripit. Gripit on malliltaan Danny MacAskill Lock-on. Ne ovat ulkohalkaisijaltaan hieman Ergonin normaalipaksuisia GE-grippejä ohuemmat ja ehkä aavistuksen kovemmat. Pito Lizard Skinsseissä oli erittäin hyvä myös märkänä.

Unno Mith Racen kiekoiksi oli valittu Crankbrothersin Synthesis alumiinikiekot. Kiekot eivät erottuneet edukseen eikä haitakseen testijakson aikana. Ne ovat varmasti ihan hyvät perusrymykiekot. Renkaiksi kiekkojen ympärille oli valittu Maxxiksen taattua laatua, Assegai eteen ja Minion DHR2 taakse. Assegai oli pehmeämmän MaxxGrip-kumiseoksensa kanssa oiva valinta syksyn märille keleille. DHR2 on aavistuksen kovempaa MaxxTerraa, mutta se oli myös paksummalla DD-kyljellä eli hyvä valinta raskaan enduropyörän takarenkaaksi. Molemmat renkaat ovat kaiken lisäksi 3C-kumiseoksen kumia, joten lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle renkaiden vaihtoa niiden 3C:n kovettuessa on syytä harkita. Kesäkelillä kombinaatio on kuitenkin erittäin hyvin toimiva.

Akku latinkiin ja ulos

Olin kieltämättä hieman ennakkoluuloinen Mithin mullet-setupista. Aiemmat mullet-kokemukseni ovat rajoittuneet omaan jäykkäperääni, missä tapaan vaihdella kiekkoja ja joskus taakse päätyi myös 27.5″ plussarengas. Mithillä ajaessani parin ensimmäisen lenkin ajan polkujen teknisimmissä kohdissa päähäni tulvi epäilyksiä pienemmän takakiekon suorituskyvyvstä ja siitä, että jääkö se kivien taakse kiinni ja rullaako se yhtä hyvin kuin edessä pyörivä isompi rengas. Jokaisesta tilanteesta pyörä kuitenkin selvisi vaivatta. Ennakkoluuloni olivat siis aiheettomia ja kolmannen ajosession jälkeen huomasin, etten enää edes ajatellut koko asiaa. Ajoin Mithillä testijakson aikana niin polkulenkkejä kuin enduro-/bikeparkbaanoja.

Vesisateiden täyteinen syksy alkaa olla jo pitkällä ja useimmat paikalliset maastopyöräpolut ovat aika huonossa kunnossa. Pyörätestin velvoittamana kävin kuitenkin vielä kerran kyntämässä näitä polkuja. Polut ovat nyt syksyllä ennen pakkasia tosi hitaassa kunnossa ja täynnä mutaa ja lammikoita. Luomupyörällä ajo poluilla ei houkuttele. Sähköpyörällä tilanne on kuitenkin toinen – mikäli vaatteiden kastuminen ja pyörän likaantuminen ei häiritse. Unnon sähköavustus kompensoi sitä, mihin kuskin reisi ei kurassa riitä. Pyörän käyttäytyminen poluilla tuntuu varsin miellyttävältä. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että sähköpyörillä ajo on mahtavaa poluilla, missä nopeus polkujen teknisyyden vuoksi ei ehdi nousta yli 25km/h. Nyt ollaan olosuhteidenkin puolesta siinä tilanteessa. Vaikka Mith ei varsinainen trailipyörä olekaan, satulasta ajo ei ole ongelma. Isommilla avustuksilla (eMTB ja TURBO) pyörä yrittää jopa hyökätä kiihdytyksessä niin, että suoralla selällä ajettaessa pyörä yrittää puskea kuskin alta. Boschin kisahenkisyys on helppo huomata. Eli pientä joustoa käsistä ja painoa ohjaustangon päälle niin satulasta ajettaessa pysyt edelleen kuskina ja pyörä menee mihin haluat. Boschin moottorissa on neljä eri avustustasoa: ECO, TOUR+, eMTB ja TURBO. Käytin näistä lähes poikkeuksetta TOUR+:aa tai eMTB:tä. Liukkaissa kohdissa kuten puusilloilla, pitkoksilla tai kivikoissa saatoin pudottaa avustuksen jopa ECOon, koska en halunnut takarenkaan lyövän tyhjää väärällä hetkellä. Boschin moottori avustaa vielä lyhyen hetken polkemisen lopettamisen jälkeen. Aggressiivisessa ajossa kelloa vastaan tästä ominaisuudesta on hyötyä, mutta hitaissa teknisissä kohdissa isolla avustuksella ajettaessa on hyvä muistaa tuo viiveellinen sammutus. Takaiskarin SAGin ollessa noin Unnon ohjeistama 35%, pyörä toimii todella hienosti ja takahaarukka on mukavan alkuherkkä. Iskarin joustomatkan keskialueelta löytyy hyvä tuki ja kohti iskun loppua iskarin toiminta muuttuu progressiivisemmaksi. Testien aikana en tuntenut kertaakaan iskarin pohjaavan niin, että pyörä olisi lyönyt jaloille. Koitin myös jääräpäisesti tavanomaisempaa noin 30% SAGia. Tällöin Mithin takahaarukka käyttäytyi huomattavasti jäykemmin ja pyörä tykkäsi pompottaa kuskia. Iskarin paineita kannattaa siis säätää kärsivällisesti. Oikeilla säädöillä Mith toimii mahtavasti.

Mith nousee ylämäkeen hienosti. Koitin kiipeämistä myös ilman avustusta, koska halusin nähdä kuinka takahaarukka toimii polkiessa normaalitilanteessa. Polkuvoima välittyy hyvin takarenkaalle, enkä havainnut takaiskarin keinuvan (pedal bob). Iskarin lukitusvipuun en tavoilleni uskollisena tälläkään kertaa koskenut. Myös oikein jyrkissä nousuissa eturangas pysyy tukevasti maassa, mikä kertoo tasapainoisesta painonjakaumasta akselien välillä. Tästä lienee kiittäminen pitkää chainstaytä (450mm) ja jyrkkää satulaputkea (77°).

Alamäessä Mith paljastaa todellisen luonteensa. Se on yksinkertaisesti loistava. Kun pääsin irti edellä mainitsemistani mullet-ennakkoluuloista pyörän päällä olo tuntui luonnolliselta ja sitä oli helppo käskeä. Mith meni sinne mihin sen osoitin. Pyörän takapää tuntui todella vakaalta, kiitos 450mm chainstayn ja toimivan takahaarukan. Mullet-pyörien sanotaan kääntyvän paremmin pienen takarenkaansa ansiosta. Tämä oli asia, mitä en varsinaisesti huomannut Mithissä. En tiedä olisiko pyörän käytös ollut erilaista, jos chainstay olisi ollut lyhyempi. En kuitenkaan sano, että pyörä kääntyy huonosti. Tykkään miettiä pyörien mutka-ajo-ominaisuuksia enemmänkin etupään kautta. Toisin sanoen haluan, että pyörän eturenkaalle on helppo tuottaa riittävä paine, jotta rengas puree maahan ja kääntää pyörän sinne mihin haluan. Takarengas tulee kyllä perässä. Tämän lähestymistavan kautta Mith toimii hienosti. Pyörän keulakulma on pidetty nykypäivän mittakaavassa maltillisessa 64 asteessa. Luulen, että tämä yhdessä chainstayn kanssa tuo painopisteen jo lähtökohtaisesti keskemmälle akselien väliin. Tästä on lyhyt matka siirtää painoa ohjaustangon kautta eturenkaalle. Eturengas puree hyvin, kun vaan pitää huolen ettei kuskin paino valahda taakse.

Täystehoiseksi sähköpyöräksi Mith on yllättävän kevyt. Rapalan luottopuntari pysäytti digitaalit 22,7kg kohdalle (ilman polkimia). Pyörä ei myöskään tuntunut ajossa raskaalta. Massakeskipiste on alhaalla, joten pyörä on vakaa käsitellä. Alamäkipätkien polkuosuuksilla Boschin moottori puskee watteja kuskin avuksi, mikä omalta osaltaan vähentää Mithin painon tunnetta. Pyörän saa myös poppaamaan juurista ja kivistä aika kivasti. Pitkähkö chainstay ei yllättävää kyllä, aiheuta ongelmia bunnyhoppien kanssa. Syytä tähän en keksinyt.

Yhteenvetona sanoisin, että parista pienestä kehityskohteesta huolimatta Unno Mith Race on loistava e-enduropyörä. On vähän jopa yllättävää miksi näitä ei näy sen enempää bikeparkeissa tai endurokisoissa. Jos ajaisin SM-enduron sähkösarjaa, tämä pyörä nousisi ehdottomasti omalle täystehoisten sähköpyörien short listilleni ja vielä aika korkealle siellä. Kenelle pyörä sitten muuten sopii? Sanoisin, että kenelle tahansa, kuka on hankkimassa täystehoista sähköpyörää ja haluaa nauttia ajamisesta. Unno Mith on kaiken lisäksi takuuvarma katseiden kääntäjä. Miellyttävien ajokokemuksien lisäksi saat valmistautua vastailemaan ihmisten kysymyksiin pyörästä!