Sisäpyöräilyn tärkeimmät varusteet
Harjoitusvastuksella, eli trainerilla, ajaminen on erinomainen harjoitusmuoto varsinkin pimeään, märkään ja kylmään vuodenaikaan. Trainerilla pystyy tekemään juuri tietylle teho- tai sykealueelle kohdennettuja treenejä ilman että tarvitsee keskittyä polulla pysymiseen. Lisäksi trainerilla harjoittelu on erittäin tehokasta ajankäytön suhteen, koska varusteita, renkaita, rengaspaineita, iskarin säätöjä ja ajoreittejä ei tarvitse miettiä vallitsevien olosuhteiden mukaan. Eikö kuulostakin hyvältä syksyä ja talvea ajatellen? Kyllä! Mitä kaikkea trainerilla ajamiseen sitten tarvitaan? Kuraläpän testikuski Antti Ukkonen on nyt ajellut noin vuoden Tacxin trainerilla ja oheisvarusteilla, ja kertoo omat kokemukset siitä, mitä trainerilla ajamiseen tarvitaan ja mitä on hyvä ottaa huomioon.
Sopiva paikka trainerille sekä suojamatto
Trainerille soveltuva paikka on hyvä olla varustettu hikilammikon kestävällä lattialla, kuten esimerkiksi autotalli. Muutoin lattia pitää suojata trainerikäyttöön soveltuvalla matolla. Trainerikäyttöön soveltuva matto on syytä olla vähintään hikeä läpäisemätön. Tacxin trainerimatto on kumipintainen ja sen sisällä on vaimentavaa materiaalia, joten matto toimii myös hyvänä äänieristeenä, kun trainerin tärinät eivät välity lattiaan (alakerran naapurit kiittävät).
Toinen paikan valintaan vaikuttava tekijä on ilmanvaihto. Jos tilassa on koneellinen ilmanvaihto, ei välttämättä ole niin suurta merkitystä missä alkaa hikoilemaan, kunhan muistaa nostaa ilmanvaihdon tehoa. Jos tilassa ei ole koneellista ilmanvaihtoa, kannattaa traineri sijoittaa tuuletusikkunan läheisyyteen. Silloin ikkunan voi avata ilmanvaihdon parantamiseksi, jos happi meinaa loppua.
Traineri
Karkeasti trainerit on jaettu kahteen eri ryhmään: Suoravetoiset (kuvassa Tacx NEO 3M) ja rengasvetoiset. Suoravetoisessa trainerissa rataspakka kiinnitetään suoraan traineriin ja traineri asennetaan pyörään takakiekon tilalle. Rengasvetoisessa trainerissa pyörän omalle takavanteelle asennetaan trainerikäyttöön tarkoitettu rengas ja pyörä asennetaan traineriin takavanteen kanssa. Rengas koskettaa rullaan, joka tekee pyöriessään vastuksen polkemiseen. Yleisesti ottaen suoravetoiset trainerit ovat hiljaisempia ja niiden maksimivastus on suurempi. Toisaalta rengasvetoiset trainerit ovat edullisempia. Oli kyse kummasta tyypistä hyvänsä, trainereista löytyy malleja, jotka ovat ns. älytrainereita. Tällöin niiden tuottamaa vastusta voi ohjata esimerkiksi kännykän sovelluksella, joka muuttaa vastusta simuloidakseen mäkeä reitillä. Pelkkään peruskuntoharjoitteluun ei välttämättä älyominaisuuksia tarvitse, mutta ne voivat tehdä harjoittelusta reilusti mukavampaa ja vaihtelevampaa.
Traineria valitessa kannattaa miettiä paljonko siihen on valmis sijoittamaan. Laadukas traineri on kuitenkin pitkäaikainen sijoitus. Muutamia erilaisia trainereita on esitelty Kuraläpän aiemmassa ”Kuinka maastopyöräilijä voi hyödyntää harjoitusvastusta harjoittelussa” -artikkelissa.
Pyörä
Trainerikäyttöön soveltuu melkein mikä tahansa nykyaikainen polkupyörä. Trainereihin on saatavilla laaja valikoima adaptereita erilaisille taka-akseleille, joilla pyörän saa kiinnitettyä traineriin. Suosittelen valitsemaan pyöräksi sellaisen, jolla ajoasennon puolesta tykkää ajaa. Maastopyöräilijälle helppo valinta voisi olla käyttää esimerkiksi jäykkäperäistä maastopyörää, kun taas maantiepyöräilijä löytänee miellyttävämmän asennon gravel-, maantie- tai aika-ajopyörästä.
Tuuletin ja juomapullo
Huonelämpötilassa voi selvitä ilman tuuletinta, jos ajaa vain erittäin matalatehoista treeniä. Jos aikoo ajaa normaalia peruskuntoharjoittelua tai yhtään isommilla tehoilla, on tuulettimen käyttö erittäin suositeltavaa. Lämpötilan ollessa noin 10 astetta (autotalli tai vastaava), selviää vielä melko hyvin kovemmistakin tehoista ilman tuuletinta. Esimerkiksi tornituulettimet ovat näppärän kokoisia, tehokkaita ja niissä on yleensä kaukosäädin jolla voi säätää vastatuulen määrää kätevästi ajon aikana.
Lämpötilasta riippumatta juomapulloa voi pitää pakollisena varusteena, jos ei halua välillä nousta pyörän päältä juomaan. Paikallaan polkiessa huomaa kuinka paljon ajaessa oikeasti hikoilee jo pienillä tehoilla.
Pyyhe ja rungon suojaus hieltä
Yleisen mukavuuden vuoksi vahvasti suositeltujen tarvikkeiden listalle nousee pyyhe. Sisällä ajettaessa hien määrä on huomattavan suuri ulkona ajamiseen verrattuna. Tämän vuoksi on syytä pitää pyyhe käden ulottuvilla, jotta nopea hikipisaroiden pyyhintä on mahdollista. Pyyhkeellä voi suojata myös tankonauhaa, sillä reilu määrä hikeä voi vaurioittaa niin tankonauhoja kuin myös ohjaustankoa.
Edes pyyhettä käyttäen ei välttämättä voida varmistua siltä, että hikeä ei pääsisi valumaan pyörän päälle. Hiki saattaa aiheuttaa kuivuessaan etenkin mattapintaisiin runkoihin hankalasti poistettavia tahroja, joten tähän tarpeeseen on keksitty hikisuojus, joka asennetaan vaakaputken päälle. Valuva hiki tipahtaa nätisti suojukselle ja näin ollen pyörä pysyy puhtaana ja kuivana. Suoja on pestävissä pesukoneessa, joten hajuhaittojakaan ei ole tiedossa.
Kuulokkeet, älylaite ja sykevyö
Jotta älytainerista saa kaiken hyödyn irti, vaatii se kaverikseen kännykän, tabletin, tietokoneen tai pyöräilytietokoneen. Älytraineriin yhdistetyllä laitteella voi suorittaa esimerkiksi etukäteen ohjelmoidun intervalliharjoituksen ilman, että manuaalisesti tarvitsee säätää trainerin vastusta. Varsinkin matalatehoiset pitkät harjoitukset ovat mielekkäämpi tehdä, jos harjoitussovelluksessa ajaa virtuaalista reittiä, maisema vaihtuu ja traineri säätää vastusta reitin mukaan. Älyvastuksien kanssa keskustelevat sovellukset, kuten Tacx training) tarjoavat kattavan määrän valmiita suunniteltuja harjoituksia sekä mahdollisuuden virtuualisille yhteislenkeille. Kovemmissa harjoituksissa keskittymiskyky ei välttämättä riitä seuraamaan reittiä, maisemia tai mitään muutakaan. Silloin voi esimerkiksi laittaa kuulokkeista soimaan energistä musiikkia. Sopiva musiikki tai hyvä jutteluseura antaa kivasti lisäpotkua treeniin. Jotta harjoituksen rasituksen seuraaminen on helppoa ja mielekästä, on syytä käyttää myös sykemittaria. Sykkeen ja älyharjoitusvastuksesta saatavan wattidatan perusteella olet jo siinä pisteessä, että vain taivas on rajana harjoitella joko huvin vuoksi tai tähdäten kohti ammattilaiskisoja.
Varsinkin fiilispohjaiset treenaajat hyötyvät Garmin Edge -pyöräilytietokoneiden viikoksi eteenpäin suunnittelemista treeneistä. Näistä treeneistä voi harjoituksen alussa valita minkälaisen juuri nyt haluaisi ajaa, olipa se sitten esimerkiksi intensiivinen tunnin kestävä maksimaalista hapenottokykyä kehittävä treeni tai kolmen tunnin peruskuntotreeni. Hienona ominaisuutena nostettakoon mahdollisuus ajaa joku aikaisempi ulkolenkki simuloituna sisäpyöräilynä Edgen avulla.
Helppo suorituksen seurattavuus
Hyvin pian harjoitusvastuksen hankinnan jälkeen huomaa, että joku näyttö on todellakin tarpeellinen mielekkään treenin saavuttamiseksi. Tällöin luonnollinen jatkumo ajatusketjussa on näytön näppärä sijoittaminen suhteessa pyörään. Etenkin tableteille löytyy hyvä kattaus tarvikkeita, joilla se on yhdistettävissä sisäpyöräilyyn kätevästi. Tacxin tablettiteline kiinnittyy suoraan ohjaustankoon, joka on hyvin tilaasäästävä ratkaisu, kun taas tablettijalusta seisoo tukevasti omilla jaloillaan.
Kaikki helposti yhdellä kertaa?
Kuten varmaan artikkelia lukiessasi olet huomannut, niin sisäpyöräilyyn on saatavilla käyttöä helpottavia varusteita vaikka ja kuinka. Garmin on helpottanut osaltaan tätä paketoimalla Tacx Flux S, Flux 2 ja NEO 2T -trainereiden yhteyteen Bundle-paketit, jotka sisältävät hyvät lähtökohdat sisäpyöräilyyn. Paketin avulla saa pääsyn Tacx Training -sovellukseen, sykevyön ja juomapullon, sekä lisäksi NEO 2T:n mukana tulee vielä harjoitusvastuksen alle asennettavat liukulevyt, toinen pullo ja pyyhe. Näistä on hyvä lähteä liikkeelle kartuttamaan unelmien sisäpyöräily-setuppia!
Lisätietoja Tacx-sispyöräilyvarusteista löytyy Garminin sivuilta.
Kirjoittanut:
Kuraläpän vieraileva reportteri syvältä Savosta. Eniten kiinnostavat kisaraportit, tuotetestit ja ajaminen. Kunhan ajaa. Ja välillä kirjoittaa ajamisesta!