Kirkuvan punertava panssarivaunu – Arviossa Rockmachine Vyöry

Kuluvana talvena lunta on tullut kiitettävästi ja sekös on ollut omiaan herättämään kiinnostusta tuhdimman rengastuksen omaaviin fatbikeihin, tai suomalaisittain ilmaistuna; läskipyöriin. Omalla kohdallani talvipyöräily on ollut aina lähellä sydäntä, mutta yleisimmin olen kuulunut siihen porukkaan, jonka täytyy malttaa mieltään ja odotella jonkin aikaa polkujen kovettumista.

Mikäli kapealla renkaalla suuntaa tuoreelle talvipolulle liian aikaisin pilaa siinä oman lenkkinsä lisäksi pahimmillaan myös muiden polunkäyttäjien nautinnon. Talvipolut toki kuuluvat kaikille, mutta runsaiden lumisateiden jälkeen kannattaa käyttää harkintaa, millaisella rengastuksella sinne suuntaa. Tänä talvena minulla oli ilo saada testiin Rockmachine Vyöry, jolla pääsin nauttimaan talvipoluista ensimmäisten käyttäjien joukossa, sekä tamppaamaan tuoretta lunta polun pohjalle, jotta kapealla renkaallakin päästään poluille nautiskelemaan.

Rockmachine Vyöry

Rockmachine on robusteista, hieman persoonallisen näköisistä rungoistaan tunnettu Tsekkiläinen pyörävalmistaja. Itse pidän brändin imagossa varsinkin siitä, että pyörät sekä suunnitellaan, että valmistetaan omalla tehtaalla Euroopassa. Rockmachinellä lienee noteerattu, että Suomessa läskipyörillä on hyvät markkinat ja näin ollen he ovat kaupantekoa sujuvoittaakseen kääntäneet aikaisemman Avalanche – mallimerkinnän Suomen markkinoille paremmin Suomalaiseen suuhun sopivaksi Vyöryksi.

Testissäni ollut Vyöry 30 on valmistajan edullisin läskipyörä (1749€) ja samalla malliston ainut läskipyörä ilman sähköavustusta. Vyöry -mallinimen alle kuuluvat myös niin kutsutut ”sähköläskit” E50, sekä E90. Jälkinmäisinä mainittuja sähköversioita onkin tullut vastaan useissa pohjoisen vuokraamoissa ja ovat ilmeisen suosittuja myös kuluttajien keskuudessa. Vyöry 30 malli poikkeaa sähköistetyistä malleista myös geometrialtaan, joten eri pyöristä on kyse siltäkin osin.

Vyöryn alumiininen runko näyttää hyvältä selkeiden linjojen ja shokeeraavan puna-oranssin metallivärityksen ansiosta. Rungosta löytyy hyvin kiinnityspisteitä mm kahdelle juomapullolle, ”snäkilaukulle” vaakaputken yläpäässä, sekä erilaisille lisäripustimille etuhaarukassa. Kiinnityspisteiden runsauden perusteella voikin olettaa, että pyörä toimii mainiosti retkeilyssä ja bikepackingissa.

Pyörän speksit

Malliston edullismpana pyöränä myös osat ovat sieltä katalogin edullisimmasta päästä. Sehän ei suinkaan automaattisesti tarkoita sitä, että ne olisivat huonoja, vaan tässäkin tapauksessa osat olivat vallan hyvin oman tonttinsa hoitavia tuotteita. Vyöryn voimansiirron ja jarrujen osat eivät edusta niitä kahta tutuinta merkkiä, vaan nyt on rohkeasti poikettu massasta.

Voimansiirrosta vastaa Microshiftin AdventX 1×10 osasarja ja vauhdin hidastamiseen on valittu Clarksin Clout Plus hydrauliset levyjarrut. Microshift on allekirjoittaneelle ennestään tuttu, hyväksi ja pomminvarmaksi todettu voimansiirto, mutta Clarksin jarruista en ollut aikaisemmin kuullut. Kiekot ovat fatbikemaailmasta tutut ja turvalliset Sunringle Mulefut 80 Tubeless readyt, renkaina puolestaan monsteriluokan Maxxis Minion FBF/FBR 26×4,8″. Alumiiniset putkiosat, eli satulaputki, kammet, stemmi ja ohjaustanko edustavat ilmeisesti valmistajan omaa One1 -brändiä.

Speksien puolesta voin suoraa todeta, että kaikki osat palvelivat käyttötarkoitustaan. Jos parannettavaa lähdetään etsimään, niin itse jäin kaipaamaan säädettävää satulatolppaa, jonka puutoksen huomaa varsinkin silloin, kun polku kääntyy alamäkeen. Onneksi satulaputken kiristin oli varustettu pikalukolla, jolloin satulaa voi laskea ”manuaalisesti” ennen pidempää alamäkiosuutta.

Clarks jarrut olivat ihan toimivat, toki tällaisessa pyörässä eivät jarrut näyttele kovin suurta osaa, mutta tuntuma oli ihan hyvä ja pyörä pysähtyi halutulla tavalla. Kahvojen viimeistelyssä oli ehkä hieman toivomisen varaa, sillä pyörätiellä ajellessa kahva saattoi ”helistä” paikallaan, mikäli sormi ei ollut kahvan päällä lepäilemässä.

Maxxis Minion FB renkaat olivat hyvin pitävät, ja vetopitoa löytyi myös löysälumisissa ylämäissä. Toki myös Maxxiksen DHF/R Minioneista tutut nappulat isommaksi skaalatussa koossa vaikuttivat renkaan rullaavuuteen kovalla alustalla huomattavasti. Renkaat olisivatkin ensimmäinen osa jota tästä kokoonpanosta lähtisin päivittämään rullaavampiin, varsinkin mikäli ajoa tulee paljon myös polkujen ulkopuolella.

Ajofiilikset

Itseäni en voi tituleerata kovinkaan kokeneeksi läskipyöräilijäksi, mutta minulla on jonkin verran kokemusta läskipyöristä. Tältä kokemuspohjalta voin sanoa, että Rockmachine Vyöry edustaa ehkä sellaista rauhallisemman etenemistavan läskipyöräilyä. Pyörän nimi, sulavalinjainen runko, sekä nopein mahdollinen väritys antoivat minulle mielikuvan pöllyävästä lumesta, talvipolkujen Strava KOMeista ja höyryävästä hengityksestä, mutta totuus olikin hieman toisenlainen.

Ensimmäisenä liikkeelle lähdettäessä huomio kiinnittyy siihen, että miten paljon Minion FBF/FBR rengastus vastustaa renkaan pyörimisliikettä auratuilla teillä. Toinen vahva ensireaktio tulee pyörän vakaudesta, niin hyvässä kuin pahassakin. Renkaat ja tasaisella pyörätiellä poljettaessa pyörän ilmeetön käytös antavat pyörästä oitis panssarivaunumaisen tuntuman. Tämä tuntuma on myös edukseen pehmoisilla poluilla; Renkaiden runtatessa tuoretta lunta alleen jalkojen pyörittäminen ei tunnu olevan sen raskaampaa, kuin pyörätielläkään. Kun liikkeelle on päästy niin liike jatkuu. Samoin pyörän vakaus esiintyy edukseen höttölumisella polulla; Sen kun vain istuu penkissä ja pyörittelee menemään, pyörä pysyy hyvin tasapainossa ja renkaan jälki suorana viivana polun pohjalla. Vauhdin hurman sijasta voi nauttia tykkylumipuiden peittämästä maisemasta.

Toki se Vyörykin kiihtyy, kun alamäen jyrkkyys kasvaa. Täytyy sanoa että tämä pyörä antoi ehkä juuri vakautensa ansiosta hyvät kyydit juurikin alamäessä. Kävin testijakson aikana lomailemassa Iso-Syötteen talvipyöräilyparatiisissa jossa pääsee polkemaan mäkiä niin ylä kuin alamäkeenkin.

Läskipyörät ovat suurien ja löysien renkaidensa vuoksi ajotuntumaltaan ilmatyynyaluksen kaltaisia, eli renkaan ja maan väliseen kontaktiin ei saa juuri minkäänlaista tuntumaa. Tämä ei yleensäkään ole kovin hyvä ominaisuus, ja ehkä vähiten silloin kun nokka osoittaa alamäen suuntaan. En tarkalleen osaa sanoa, johtuuko rungon ominaisuuksista, renkaiden alamäkitaustasta vai näiden yhteisvaikutuksesta, mutta Vyöry oli harvinaisen hauska ja hallittava läskipyörä alamäessä. Kellotin jäisen Isosyötteentien nousuun suurinpiirtein saman ajan, kuin endurokisojen siirtymällä kesä aikaan, joten ihan kelvottomasta kiipijästäkään ei ole kyse.

Ajokilometrien karttuessa tulin miettineeksi tuota pyörän nimitystä uudelleen. Vyöryhän taitaa olla sellainen liike, joka lähtee liikkeelle hitaasti ja on liikkuessaan suoraviivainen ja vakaa eikä paljon välitä pienistä esteistä matkallaan. Oikeastaanhan se kuvastaa tätä pyörää niin hyvin kun nimi vain voi kuvastaa. Värin voisivat kuitenkin vaihtaa ensi kaudelle. Vaikkapa mattapintaiseen oliivinvihreään. 😉

Yhteenvetona todettakoon, että Rockmachine Vyöry 30 on pomminvarma etenijä. Se ei ole nopein ja eloisin malli luomuläskipyörien markkinoilla, mutta vilpittömästi suosituksen arvoinen pyörä retkeilyhenkiseen ajoon, talvipolkujen valloittamiseen tai bikepackingiin.