Himos Epic 2023 eTrail puolimatkan raportti

Kuvat: Antti Hakonen ja Sari Jokinen

 

Paperilla kaikki näytti hyvältä; alla riittoisalla akulla varustettu Turbo Levo ja kuljettajalla ennätysmäärä ajokilometrejä takana – vieläpä aikalailla samoissa maastoissa, kuin kisan tapahtumapaikka. Onko resepti huippusuoritukseen suorastaan käsissäni? Lyönkö ällikällä itseni ja äitini, joka jaksaa jännittää puolestani yhä edelleen?
Mutta ennen kuin ehditään yhtään kauemmaksi, otetaan alkuun vähän taustatietoa siitä, mitä Himos Epic MTB-tapahtuman nimen taakse kätkeytyy.

Kisaformaatti

Himos Epic MTB on Jämsän maastoissa järjestettävä kaksipäivänen singletrack-kisa, jossa ajetaan 15 maastokoetta enimmillään kuuden kuskin ryhmissä. Jokainen kuski saa henkilökohtaisen ajan maastokokeilta lopputulokseksi. Kisa on mahdollista ajaa myös yksipäiväisenä, jolloin maastokokeita tulee ajettavaksi 7-8 sarjasta riippuen.
Sarjoja löytyy sähköisille ja sähköttömille pyörille; tavoitteellinen Race ja eRace ajetaan kaksipäiväisenä täydellä 15 maastokokeen matkalla ja rennompi Trail ja eTrail on mahdollista ajaa kaksipäiväisenä 13 maastokokeen tai yhden päivän 7 maastokokeen mittaisena. Osallistumissarjoista löytyy myös nuorille kuskeille sopiva Youngsters, johon voivat osallistua 12-16-vuotiaat kuljettajat. Tänä vuonna kuskeja oli ilmoittautunut mukaan lähes 400.

Kokonaisuudessaan siirtymineen kilometrejä voi odottaa täysimatkalaisen mittariin kertyvän noin 100 kilometrin verran ja puolimatkalaisille noin 50 kilometriä.
Maastokokeiden sisällä Himos Epic MTB sisältää ylämäki- ja alamäkisegmenttejä, joilla on oma ajanottonsa. Näiden segmenttien nopeimmat palkitaan myös, joten spurttisankareille on tässä vielä oma bonushaasteensa.

Huoltopisteelle kuljetettavaksi osallistuja voi tuoda pienen tarvikepussin, vaikkapa evästä, vaihtovaatetta tai laturi tai vara-akku pyörälle. Huollossa saat viettää enintään 30 minuuttia, jonka jälkeen on jatkettava seuraavalle maastokokeelle.
Kisavälineeksi käy maastokelpoinen ajopeli, kypärä on pakollinen. Sähköpyörän on oltava laillisissa sähköpolkupyörän (250W/25km/h) spekseissä ja pistotarkastuksia tehdään niillä ajaville. Perjantai-iltana käynnistyvä täysimatkalaisten kisa ajetaan loppuun yön hämärissä, joten elokuiseen iltaan ja yöhön on kuskin kaivettava jo valolaitteet mukaan, mikä on kutkutteleva ajatus valoisien kesäöiden jälkeen.

Himos Epic MTB-tapahtuman ensimmäinen järjestysvuosi oli 2017 ja siitä eteenpäin on jalansija alkanut nopeasti vakiintua maastopyörätapahtumien joukkoon. Kisaformaatti, kursailematon ja varmasti kattava reittivalikoima, laadukkaat huollot ja huoltopalvelut sekä yleinen meininki ovat ominaisuuksia, jotka nostan framille. Kun keitokseen vielä lisätään Motoriikka-Miikan eloisat ja kannustavat juonnot sekä reilut palkinnot osallistujille niin arvottuina kun ajettuina, on tapahtuma todella ansainnut kehunsa. Himoksella on myös hyvät fasiliteetit majoittumiseen ja näistä löytyy tietysti tarjouksiakin tapahtumien alla, joita pitää silmällä. Tapahtumaa järjestää Jämsän oma pyöräilyseura CC Ilves.

Jännitys kasvaa ja puntit tutisevat

Puolimatkalaisena lähtöni on lauantaiaamuna, noin kello yhdeksän aikaan. Hermoja lievittääkseni haen osallistujapakettini jo perjantai-iltana, jotta pääsen vähän nuuskimaan tunnelmaa ja katselemaan perjantain lähtijöiden ilmeitä. Kisatoimistosta noutamassani osallistujakassissa oli numerolapun, aikataulutarran ja SIAC-ajanottolaitteen lisäksi proteiinipatukka. Numerolapussa oli takapuolelle printattuna nokkelasti kuskin oma lähtöaika ja QR-koodit tuloslistalle ja infosivulle. Huoltopisteelle toimitettava valinnainen kassi olisi jätettävä tänne kisatoimistolle, laskelmieni mukaan laturia en itse tulisi tarvitsemaan ja muutama taskuun mahtuva patukka ja huollon antimet riittäisivät itselle.

eTrail puolimatka kutsuu

Lauantaina saavuin ajoissa lähtöpaikalle, tutkin muiden kuljettajien numerolappuja ja heti yhdeksän pintaan lähtevä ryhmämme kasaantui jouhevasti lähtöporukaksi karsinaan. SIACit piipattiin ja nousimme haastatteluun lähtölavalle.

Matkalla ensimmäiselle maastokokeelle ryhmämme jo jakautui, ja päädyin taittamaan matkaa Antin ja Karin kanssa. Maastokokeelle saavuttaessa totesin, että tuttu polku ajetaankin ylöspäin ja annoin sukkelamman oloisten kuskien lähteä minua ennen matkaan.
Sinänsä kotiseutuetua ei kyllä ollut nyt takataskussa, sillä jo ensimmäinen mk todisti reittimestarin ketjuttaneen polkuspagetin vallan ovelasti – tutulta pätkältä tulikin uusi käännös fresh cut-polulle, jota ei vielä viikko aiemmin siinä ollutkaan. Ensimmäinen pätkä oli kuitenkin minulle ehkä tutuin kaikista, ja siinä sai hyvin  lämmiteltyä jalat (=vedettyä ihan pökkelöksi) ja aivot. Maaliin tullessa puuskutin pää punaisena, ou nou taisin vetää aivan liian lujaa. Päätin, että tuleville pätkille en starttaa ennenkuin sykemittarin lukema näyttää alle 160.

Heti alussa voi todeta, että maastokokeet ja siirtymät ovat erittäin hyvin merkittyjä. Haastavista paikoista on huomiokyltit ennen tilannetta ja ratanauhaa on viljelty riittävästi, joten lupaus reitillä pysymisestä pitää. Tällaisella hätäisellä keskittymiskyvyllä varustettukin kädellinen onnistui kulkemaan oikeaan suuntaan oikeaan aikaan, joten varmasti pystyt sinäkin.

Aikataulutarraan on merkitty myös siirtymien pituudet, joten siirtyminen maastokokeelta seuraavalle oli hyvin hahmotettavissa. Jokaisen reitin lähdössä on nähtävissä taulu, josta käy ilmi mk:n nimi, pituus ja korkeusprofiili eli välittömästi voi lähteä spekuloimaan sopivanlaista ajotaktiikkaa.

Seuraava maastokoe, viittilöin nopeampia kuskeja lähtemään reitille minua ennen. Hämäännyn jostain ja yllätän itseni ja muut lähtemällä reitille tyhjän välin tarjouduttua, naurattaa. En vain malttanut olla menemättä! Maastokoe alkaa herkullisella kalliosetillä, muutamia hassuja kiviä rikkomassa flowta. Hetken päästä ollaankin jo röllimetsässä, viipotan kuivaa kangasmetsän polkua pitkin. Nopeaa polkua, saavumme aukealle ja päästän nopeamman kuskin takaa ohitse. Kaunis mäntymetsä jatkuu, kunnes yhtäkkiä puusto muuttuu ja sukellan sekametsään. Mielen perukoilla käy sellainen deja vu-fiilis, mikä syynä? Kovin pitkälle en ehdi pohtimaan kun syy siintää edessä, tästähän nousee ihan mahdoton ylämäki! Eikä ole tosiaan ensimmäinen kerta, kun tässä painin pyöräni kanssa. Olo on kun Tahkolla Taivaan portaille saapuessa, mietin miten kovia kuskeja ovat he, jotka tämän ylös ajavat.

Pienen kivikkoesteen ylitykseen polkaistessani, irtoaa oikea jalka kengästä ja polkaisu tyrehtyy hämmentyneeseen puhinaan –  kengännauhani on päässyt aukeamaan ajaessa. Onneksi se ei ole kietoutunut vaarallisesti mihinkään. Ylämäki on aivan uskomattoman pitkä, yritän ajaa aina kun vain mahdollista, mutta virtaa ei ole jalkapankissa äkäisiin polkasuihin, joilla pyörää saisi nostettua porrasmaisten kivien ylitse. Talutan, kannan, nostelen ja puhisen. Ohi paahtaa porukkaa. Sain päivän toiselle pätkälle kulumaan aikalailla vartin, että verkkaan sitä pyörää on poljettu.

Naama punaisena siirtymälle lähdettäessä tuumasin ylämäkitreenien olevan suositeltavaa treeniä jatkossa, jotta Himoksella saa ajamisesta entistä maistuvampaa. Osa nousuista on sentään helpompaa ja vähemmän teknistä askartelua, mutta mukana on paljon myös mäkiä, joissa koko puuhalaatikon sisällön saa kaivaa esille ja pistää värikynät laulamaan. En missään nimessä ollut kykeneväinen taltuttamaan kaikkia nousuja, vaan taluttamisen puolelle meni. Äkkiväärästi sijoittuneiden kivien vuoksi esimerkiksi talutusavustimen käyttö oli paikoin mahdotonta, joten sähköpyörän nostelu esteiden ylitse pisti koko kropan laulamaan. Punttitreenikään ei tällaisen pyörän kuskille ole lainkaan pahitteeksi.

Kolmannelle pätkällä rohkaistuin käyttämään enemmän jo turboa, eli otin pyöräni väkevintä avustustasoa vähän reippaammin käyttöön. Voi pojat, olipa hieno fiilis kasvattaa vauhtia ja keventää jalkoja! Hetkittäin saan pyörän kiitämään ihanaa vauhtia ja nautin kyydistä. Polku mutkittelee silmää miellyttävässä metsämaisemassa ja tarjoilee 3,2 kilometrin verran lisää jämsäläistä herkkumaastoa.

Päivän neljännelle maastokokeelle saavuttuamme olemme jo syvällä Jämsänkosken maisemissa, ja maastokokeen lähdössä toiminut Elina sanoi tulevan pätkän olevan minulle tuttu, ollaan sitä naisten porukkalenkeillä ajettu useampaan kertaan. Aha, tuumasin, mutta veikkasin jo aiempien kokemusten perusteella olevani aivan ensikertalaisen asemassa tälläkin reitillä. Ei se Elina ihan turhia puhunut, muutaman kohdan kyllä tunnistin kun sain hahmotettua sijaintia. Jälleen kerran ratamestarin erikoisia oli ripoteltu tiuhaan ja vauhdin ylläpitoa pääsi tosiaan treenailemaan. Nyt vedinkin edellisestä mk:sta innostuneena koko matkan turbomoodilla ja sekös maistui. Tuntosarvet saivat olla herkillä, kun vauhtia loipotellessasi nauhat ohjaavatkin tutun mutkan sijaan täyskäännöksellä ylämäkeen, ties kuinka monta kertaa pyysin takavaihtajaltani anteeksi viime hetken rajua vaihtamista. Ajettavaa ei todellakaan yhdeltäkään erikoiskokeelta puutu, teknisyys ja mäen suunnan vaihtelut myötä pitävät siitä huolen. Onneksi seuraavaksi edessä siintäisi huoltotauko. Pyörän akussa on virtaa 53%.

Pykälän huolto

Huoltoa lähestyessämme siinä Karin ja Antin kanssa sovittiin, että jatketaan yhdessä matkaa lataustauon päätteeksi. Mutkan takaa alkaa äkkiä kuulua taputusta ja hurrausta, nostan kädet ylös kuin maaliin tullessa. Ai siis mitä, niin tämähän on se puolivälin huolto eikä vielä maaliviiva! Tuuletin kyllä jo siitäkin ilosta, että olin jaksanut tähän saakka ja teknisiä murheitakaan ei ollut tullut. Taukopaikka Pykälässä olikin sitten aivan erinomainen. Saapuessasi huoltoon, sinipaitainen talkoolainen katsoo pyöräsi kisalappusi numeron ja toimittaa taukopussisi sinulle. Palvelu olisikin toiminut mainiosti, mutta olin päättänyt pärjätä ilman taukopussia. Pisteet silti reippaille talkoolaisille. Ja ne tarjoilut. Juotavaa oli mehua, vettä, urheilujuomaa. Pasteijaa, karkkia, lakua, sipsiä, hedelmää – gluteenittomiakin vaihtoehtoja löytyi syötävistä. Ja kuules arvoisa lukija, kahvia ja pasteijaa oli suuri ilo nauttia moisen seikkailun jälkeen! Tuntuikin, että voimani palautuivat ennätysvauhtia.

Myös wc-fasiliteetit olivat erinomaisesti huomioitu, sillä lisäpaperia ja käsienpesupiste oli järjestetty wc-koppien luokse. Laturipaikkoja löytyi kaikille latausta tarvitseville sähkökuskeille. Huollosta lähtiessäsi toimitat vain kassisi talkoohenkilölle, joka huolehtii sen oikeaan paikkaan maalialueelle toimittamista varten. Loistavaa. Kiitos puolestani jo tässä kohtaa tekstiä kaikille talkoolaisille, hienoa kannustusta ja hyvää henkeä osaa arvostaa.

Reitille lähdettäessä alamme suunnistaa yhä lähemmäs Himosta. Tauolta lähtiessä en tiedä laisinkaan, missä päin olemme, paikat näyttivät aivan uppo-oudoilta. Jostain syystä tunsin sisuksissani huojennusta, että tauon jälkeen on enää kolme pätkää jäljellä. Väsymys alkaa vaikuttaa keskittymiseen salakavalasti ja haluan pysyä reitillä niin skarppina kuin mahdollista. Karkkia vielä vyölaukun uumenista naamariin, hyvällä fiiliksellä kuitenkin eteenpäin.
Maastokokeen lähdössä soi hevimusiikki, ah. Sain tuplabasareista ja sähkökitaran säröistä hahmostatseihini ainakin +5 lisää staminaa ja +1 hipareihin. Sepäs olisikin, kun olisi vaikka castannut jonkun speedbuffin vaikka koko porukalle…
Noniin, takaisin tosimaailmaan. Tosimaailmassa odotti Mk12 Kivilaavulle, jonka profiili olikin alkuun sahaavaa mutta lopuksi maalia kohti laskevaa käyrää.

Polku tällä maastokokeella on aivan mahtavaa ajettavaa, paljon pintakalliota valoisan sekametsän suojassa. Paikoin syvät spoorinreunat nappaavat polkimeen kiinni ja vauhti tuntuu tyssäävän, pitää ajaa tarkasti että pysyy ajouralla. Muutama hassu kivi, liian tiukkaan ajettu mutka. Jarrutan mutkiin tullessa paljon, sormet annostelevat jarrua aivan liikaa. Ajolinjat, niiden valinta. Ajorytmin ylläpito kävi voimille ja sillä se ajo tuntuikin raskaalta, kun ei yläkropassa ollut enää voimia ylläpitää Bruce Lee-henkistä ”flow like water”-ajoa. Reitti oli kuitenkin erittäin makea, ehkä jopa suosikki kaikkien joukosta.

Karilla tulee hienolla kalliopätkällä rengasrikko, jäämme Antin kanssa odottamaan kaveria maaliin ja valmistaudumme F1-tallin varikkopilttuun vimmalla sisurin vaihtoon, jotta pääsemme porukalla jatkamaan matkaa. Otan irti tästä hyvän hengähdystauon ja pupellan uuden patukan ja vähän karkkia vielä naamariin.

Pätkät ovat olleet huikean kuivia ja sen myötä olenkin pyyhkinyt mielestäni mahdollisuuden mutarallille. Yllätyksekseni uppoan mutaan maastokokeella 13, Kulomäellä. Kivalta metsäpätkältä aukean reunaan tultaessa, kuskia odottaa tuhti, tuoksuva mutalillinki. Ensin naurattaa, koitan tunkata mönjän läpi ja ponkaistessani pyörän päälle päästäkseni liikkeelle, uppoavat renkaat allani syvälle mudan uumeniin ja päädyn kiskomaan pyörää irti.

Mudan koostumus on yhtä tahmeaa kuin suklaisten proteiinivanukkaiden, näitä tuotteita syöneet tietävät mitä haen takaa, hehheh! Ohitse painattaa hyväjalkaisia kuskeja ja joku huutaa tsempit. Kiitos sinulle naiskuski, en ehtinyt kysyä nimeäsi. Aukean jälkeen on taas perinteistä Jämsä-polkua tarjolla ja huomaan olevani harmistunut etten jaksa täysillä paahtaa. Täälläkin pätkällä viihdyn lähes vartin verran miettimässä ensi vuodelle parempaa taktiikkaa. SIACin piipattua könyän mättäälle ja soperran maassa istuen, ”se teki pahaa”.

Maaliin on matkaa enää yhden roiskaisun verran, akkua on pyörässä kolme palkkia eli taidetaan olla alle 30% varaustasossa. Eli aivan liikaa, mahdollisimman lähelle nollaa kun oli tarkoitus päästä. Viimeisen maastokokeen alku on taas aivan huippulaadukasta vauhtibaanaa joka vaihtuu hakkuuaukeaksi. Mättään siimeksessä piileksii kanto ja kenkä nappaa siihen kiinni, onneksi selviän pystyssä ja haavereitta. Aukealta päästyä nuorien mäntyjen ja lehtipuiden väliin kapealle polunraidalle, kohtaan jälleen mutaa. On se vain tahmeaa näin väsyneenä! Mönjää lentää kypärän korkeudella asti kun polkaisen turbo päällä vauhtia ylilentoa varten. Polku kiusoittelee lisäämään vauhtia, mutta eteenpäin ei yksinkertaisesti näe mutkien ja tuuheiden puiden välistä. Lopulta kasvusto ympärillä avartuu, ja takaa viipeltää vielä ohitse nopeampi kuski.

Tiedän, että maali on lähellä ja puristan itseni viimeiseen spurttiin pysyäkseni mustanpuhuviin pukeutuneen kuskin perässä. Vauhdilla ja tyylillä maaliin! Pyörä lipeää alta ja melkein vedän päivän ainoat lipat maaliviivan jälkeen.
Paikalle kiitää SIACien poiskeräämisestä vastaava henkilö ja jälleen yksi plussapiste Himos Epicin koriin – varmasti ajanottolaitteiden palautusprosentti on aikalailla täydet, kun se tullaan keräämään sinulta pois parikymmentä metriä maaliviivan jälkeen. SIACin sijaan käteen napsahtaa (vapaavalintainen) alkoholiton olut, ja kippistämme ajokavereiden kanssa. En ole oluen ystävä, mutta tämä tölkillinen meni aivan ikeniin ja maistui lähes taivaalliselta tässä hetkessä! Muutaman kilometrin siirtymän jälkeen olemme takaisin Himos Centerillä, josta lähdimme noin viisi tuntia aikaisemmin. Olo on helpottunut ja erittäin tyytyväinen heikosta voimavarannosta huolimatta.

Sykekäyrä kertoo karua faktaa, ei ihme jos tuntui voimattomalta kun keskisykkeen viiden tunnin ajelulle saat tuonne 170 ”paremmalle” puolelle. Näin jälkikäteen muuten hoksasin, että Epic-viikolla ajoin kokolailla ennätysmäärän kilometrejä jo alkuviikolla pohjalle, kun hyvien kelien ja sovittujen ajojen myötä tuli vietettyä satulassa paljon aikaa. Vertailukohtaa tähän on tuoreeltaan, kun tässä kävimme naisten lenkillä ajamassa Kivilaavun pätkää ja totesin olleeni aivan piipussa kisapäivänä ja valmiiksi etukäteen kerätty väsymys sai reitit tuntumaan entistä vaikeammalta. Muistakaa ottaa rennosti ja vaikka vähän levätä ennen kovia rykäisyjä! Ettei käy kuin Sarpaleelle ja läähätät mättäällä.. Okei, olihan tuota matkaa kuitenkin sen 45 kilometrin verran, eikä polkematta se sähköpyöräkään kulje. Nousumetrejä tuli Suunnon mukaan 863 metriä/45 km, mielellään lukisin kommentteja muiden puolimatkalaisten mittauksista myös, että olemmeko samoilla suunnilla näiden tulosten kanssa?

Lauantai-illan palkintojenjaossa palkintopalleille nousseille on kyllä pistettävä onnittelut tässä kohtaa, todella väkivahvoja suorituksia, huhhuh.

Vielä myös erityismaininta kaikille poskettoman koville Youngsters-kuskien huikeille suorituksille, kannattaa näiden junnujen ehdottomasti olla ylpeä omasta suorituksestaan! Tapahtuman sponsorit olivat lahjoittaneet palkinnoiksi ja arvottaviksi likimain rekkalastillisen tuotteita ja näitä voittajia taputimme lavalle auringon jo laskiessa Himos Centerin taakse ja kohti taivaanrantaa. Näin häntäpään kuskina olen erittäin ilahtunut siitä, että meitä podiumin ulkopuolelle jääviä myös huomioidaan juurikin vaikkapa arvontojen avulla.

Yhteenvetona: Jämsässä on aivan älyttömän makea ajaa. Polut ovat pääosin vauhdikkaita ja bike park-luokituksella reittivärit olisivat aikalailla sininen ja punainen. Haastetta heittäviä teknisiä kohtia ripoteltu joukkoon, jotta meno pysyy mielekkäänä. Mäkiä on alaspäin ja ylöspäin. Märkiä polkuja ja kuivia polkuja. Mahtavia maisemia eikä ainuttakaan hirvikärpästä!

Himos Epic MTB on nimensä veroisesti eeppinen ja suosittelen varauksetta tapahtumaa jo vähän enemmän ajaneille maastopyöräkuskeille. Kuntoa kannattaa jonkin verran olla mutta ei tarvitse olla mikään pikakiituri, kärkikuskit kilpailevat toisiaan vastaan ja itse voi ajaa itseään vastaan. Tapahtumassa on todella hyvä tunnelma ja yhteishenkeä riittää. Raatopalvelut toimivat, vaikka tällä kertaa selvittiin omien varaosien myötä jatkamaan matkaa. Puolimatkan huolto Pykälässä oli loistava, no voiko tuosta nyt muutakaan sanoa kun sinut toivotetaan hurraten evästauolle – välittömästi hyvä mieli! Jostain syystä jännitin tätä ryhmälähtökonseptia vaikka sen nyt koettuani oli se aivan järkeenkäypä ratkaisu osallistujien jakamiseen. Lähtöryhmässä pääset lähtemään samaan aikaan kavereiden kanssa tai pääset uusien porukoiden matkaan ja halutessasi tutustumaan heihin. Omalle kohdalle kävikin tosiaan seuran puolesta hyvin ja oli meillä Karin ja Antin kanssa tosi hyvän boogien päivä. Terveiset vaan, kiitos kun odotitte aina maalissa ja tsemppasitte- ja kippis!

Ensi vuonna on ehdottomasti lähdettävä täyspitkälle matkalle. Tällä välin ehdin tutustumaan taas uusiin jämsäläisiin polkuihin, jotka kuitenkin laitetaan uusiksi reittimestarin toimesta sitten ensi vuoden kisassa, ähäskutti tästä käännytäänkin nyt vasempaan!
Kaiva jo siis esiin ensi vuoden kalenteri ja merkitse kohtaan 9.-10.8.2024 Himos Epic 2024.

Kiitos Himos Epic MTB osallistumismahdollisuuden tarjoamisesta, kiitos CC Ilves ja kiitos talkoolaiset. On se vaan hianoo hommaa tuo mehtässä pyöräily!