Voiko maastopyöräilyä harrastaa tonnin pyörällä?

Maastopyöräily on kalliin harrastuksen maineessa, vaikka moni pyöräilijä kenties haluaisi väittää asian olevan toisin – sen kun ostaa pyörän ja lähtee ajamaan, ei siihen kypärää kummempaa varustetta kaipaa. Harrastaahan voi monella eri budjetilla, eikä ”hifistely” ole välttämätöntä. Siitä huolimatta mielestäni tosiasia on se, että laji on kallis, eikä mitään kattoa summalle ole määritelty kuinka paljon maastopyöräily voi rahaa itseensä imeä. Pyörät itsessään on kalliita, varusteisiin uppoaa helposti satoja (ellei tuhansia) euroja ja jos pyöräily vie mukanaan lomareissuille ja bikeparkeihin ympäri Suomen tai maailman, ei muutama pyöräilyn yksikkö enää riitä. Termi pyöräilyn yksikkö itsessään on keksitty peittämään sitä kuinka monta tuhatta euroa jokin pyörä maksaa, on helpompi sanoa uuden pyörän olevan kuusi pyöräilyn yksikköä, kuin tunnustaa asiaan vihkiytymättömille juuri käyttäneensä kuusi tuhatta euroa uuteen harrastusvälineeseen.

Voiko lajia harrastaa pienellä budjetilla?

Siinäpä vasta kysymys, johon halusin etsiä vastausta. Oma harrastukseni on muuttunut elämäntavaksi, ja erilaiset someyhteistyöt ja pyöräalan median kentällä toimiminen on tehnyt sen, että minun on mahdollista pitää ehkä turhankin laadukasta harrastusvälineistöä. Pyöräilyharrastajien keskuuteen on myös pesiytynyt jonkinlainen elitismi – jos et usko, käy katsomassa vaikka Facebookin harrastajaryhmistä tai foorumeilta. Aloittelijoita usein neuvotaan vähintään tuplaamaan budjetti, jotta harrastusta kannattaa edes aloittaa. Näiden edellä mainittujen seikkojen innoittamana lähdin etsimään vastausta kysymykseen, voiko maastopyöräilyä harrastaa pienellä budjetilla? Ja riittääkö se kuuluisa tonnin budjetti maastopyörän hankkimiseen.

Testipyöränä Trekin Marlin 7

Tätä artikkelia varten sain Trekiltä lainaan testipyöräksi Marlin 7 –mallin pyörän. Kyseisen yksilön hinta on Trekin sivuilla 879€, eli kyseessä on alle tonnin pyörä. Marlin mallisto on pitkään ollut Trekillä valikoimassa niin kutsuttuna entry level maastopyöränä, joka sijoittuu cross country –pyörien kategoriaan. Tyypillinen ostaja voisi olla asiakas, joka hakee pyörää koulu- tai työmatkoille ja kevyeeseen maastopyöräilyyn. Malliston hinnat alkavat noin 550€ pyöristä, ja kalleimmin speksattu Marlin 8 on hinnaltaan 1149€. Pyörää on kehitetty sen maasto-ominaisuuksia silmällä pitäen, kun noin vuosi sitten julkaistu Gen 3 sai saman tutun geometriakäsittelyn kuin moni muukin nykyaikainen maastopyörä – reach piteni, keulakulma loiveni. Lisäksi pyörässä on nyt takana ThruSkrew –akseli, joka on varmempi käytössä kuin avoimet dropoutit, joskaan ei vielä aivan yhtä jämäkkä kuin maastopyörissä yleisesti käytetty 12mm läpiakseli. Markkinoinnissa keskitytään Marlinin maasto-ominaisuuksiin, mutta tuodaan myös ilmi pyörän monipuolisuus työmatkapyöränä harrastusvehkeen lisäksi. Tähän pyörään saisi tavaratelineen eli tarakan, joten kohderyhmä ei ole pelkästään niin kutsutut weekend warriorsit, jotka ajavat maastossa sielu auki viikonloput läpeensä ja hoitavat työmatkansa muilla keinoin.

Valitsin testiin Marlin 7 –mallin hinnan lisäksi myös siitä syystä, että tässä pyörässä on vielä selkeästi vaatimattomammat osavalinnat kuin omissa pyörissäni. Voiko 10 speed vaihtaja olla riittävä maastossa, ja kuinka pärjäisin ilman hissitolppaa? Marlin 7 eroaa isoveljestään siinä, että muutamalla lisäsatasella saa Marlin 8:aan hissitolpan, ilmakeulan ja nykyisin suosituimman voimansiirron ratkaisun kahdellatoista vaihteella. Alla nopea kertaus testipyörän keskeisimpiin spekseihin:

Runko: Alpha Silver -alumiinia, sisäinen vaihtajien ja hissitolpan vaijerireititys, tavaratelineen ja tukijalan kiinnityspisteet, 135×5 mm:n ThruSkew-läpiakseli

Etuhaarukka: RockShox Judy -haarukka, kierrejousi, esijännitys, TurnKey-lukitus, 46 mm:n offset 29″:n kiekolla, 100 mm:n pikalinkku, jousto 100 mm

Renkaat: Bontrager XT3 Comp 29×2,40

Vaihteisto: Shimano Deore 1 x 10 -vaihteinen

Jarrut: Shimano MT200, hydrauliset levyjarrut

Satulatolppa: Löytyy, mutta ei hissitolppaa

Alkutunnelmat

Hain pyörän kasattuna Jyväskylän Ride Cycle Storelta, ja nimenomainen toiveeni oli, että pyörään jätetään heijastimet kaikkineen. Tosiharrastajathan eivät pyöriinsä heijastimia jätä, ja kylillä huhutaankin, että siitä erottaa aloittelijan lajiin jo enemmän perehtyneistä. Myönnän hieman naureskelleeni tälle testille, sillä rehellisesti voin sanoa, että en ole ikinä ajanut näin edullisella maastopyörällä. Huomasin nopeasti, että testistä tuli myös hyvä katsaus omiin asenteisiini. Ensimmäisiä kertoja kun näyttäydyin alle tonnin pyörän kanssa ihmisten ilmoilla, mietin, luulevatkohan nuo muut että pyörä on minun. Tuntemukseni naurattivat minua, näköjään sisälläni asuu pieni pyöräsnobi. Joskus tuo juuri mainittu snobi saattaa olla hieman kookkaampikin, ainakin mitä omiin pyöriini tulee. Kokemus on siis tarpeellinen paluu maanpinnalle myös itse testin tekijälle.

Ajokokemus ja osien toimivuus

Ilmoitin testipyörästä Kuraläpän somessa kun sain Marlinin haltuuni, ja sain seuraajiltamme pitkän liudan mielenkiintoisia kysymyksiä. Useat halusivat tietää, voiko tällaisella pyörällä ajaa polkuja ihan siinä missä kalliimmillakin pyörillä. Sama asia kiinnosti itseäni.

Muistellaanpas kuitenkin alkuun pyörän käyttötarkoitusta – kyseessä on jäykkäperäinen xc-pyörä 100mm joustavalla keulalla ja 66,5 asteen keulakulmalla. Testissä ajoin monipuolisesti polkuja, metsäteitä ja rakennettuja muotoja, mutta en mennyt varsinaisesti bike parkiin tällä pyörällä. Vaikka parkeissa Marlinia näkee joillain junnuillakin käytössä, niin keskityin tämän pyörän kanssa sellaiseen ajoon, mihin se on tehty. Renkaina alla on Bontragerin XT3 Comp, joka myös mielestäni sopii paremmin nopeille poluille kuin parkkiajoon.

Ajokokemus tällä pyörällä on poluilla yllättävän hyvä! Olenkin sitä mieltä, että suunnitellussa käytössään tällainen lyhytjoustoinen jäykkäperä tarjoilee juuri niitä riemukkaita elämyksiä, mitä pyöräilyltä haen! Hyvin rullaavaa singletrack –polkua ajaessa mieleeni hiipi väistämättä ajatus, että kaikki tätä pyörää jytäkämmät laitteet ovat liioittelua, sillä pyörä vastaa hyvin siihen mitä siltä pyydän ja jäykkäperäisellä pyörällä polkeminen on vaan vaivattoman tuntuista. Väkisinkin mietin, onko omat polkujen ajot enskapyörällä olleetkin sitä väärinpyöräilyä, taatusti ainakin pyörää on ollut liikaa. Testipyöränä Marlin suoriutui mukavasti myös suomalaisesta juurakkokivikkopolusta, sillä se tuntuu mukavan näppärältä käsiteltävältä. Kuskilla meinasin välillä loppua usko ennen pyörän ominaisuuksia, mutta muistutin itseäni ajavani maastopyörällä – siis pyörällä, jonka tulee voida ylittää kiviä ja pieniä esteitä. Ja niin se teki. Alamäkiominaisuudet eivät ole samat kuin täysjoustopyörässä, mutta ei jäykkäperäisellä ajajan tarvitse jalkautua taluttaakseen mäkiä alaspäin. Ajokaverini ihmettelikin, kun ajoin kivikkoiset alamäet häntä vauhdikkaammin, vaikka hänellä oli allaan täysjoustopyörä. Mielestäni ihan hyvä osoitus siitä, että tällainen pyörä ei itsessään ole jarruttava tekijä, kun kuskin taidot karttuvat.

Tonnin pyörä tarjoaa mukavan ajokokemuksen varsinkin helpommille poluille, mutta suosittelisin ostajan miettimään tarkasti millaiseen maastoon ja ajoon pyörää on hankkimassa. Testipyöränä olleessa Marlinissa oli kaksi isoa asiaa, mitkä haittasivat jos ajoi pidemmän lenkin lähinnä teknistä polkua. Ensimmäisenä keula, joka on kierrejousella varustettu RockShoxin Judy. Kierrejousellinen keula ei ole niin säädettävä kuin ilmajousella, jolloin iskarin sopivuus kuskin painolle säädetään jousta vaihtamalla. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa pysyä tietyssä budjetissa. Kyseisessä keulassa oli myös vähänlaisesti säätöjä, josta johtui se, että myös ranteilta vaadittiin jo joustoa pidemmillä kivikkopoluilla. Toinen ajomukavuuteen vaikuttava asia on hissitolpan puute. Mielestäni tämän hintaluokan ja kokoonpanon pyörää ei ole tehtykään kaikkein teknisimpään ajoon, ja alkuun pääsee hyvinkin ilman hissitolppaa. Tiedän myös ystäväpiirissäni kuskeja, joilla on hissitolppa, mutta he eivät ikinä käytä sitä koska heidän ajamansa maasto on teknisesti helppoa. Jos kuitenkin haastavammat maastot kutsuvat, niin uskoisin monen kaipaavan hissitolppaa. Vaihteina olleet Shimano Deore 1×10 toimi moitteettomasti, ja Deore onkin toimivan voimansiirron maineessa. Välitykset riittivät maastossa hyvin, enkä haikaillut 11- tai 12-vaihteisen vaihteiston perään. Budjetin ollessa tiukka valitsisinkin mieluummin laadukkaamman vähempivaihteisen toteutuksen, kuin trendinmukaisen 12speedin hinnat alkaen version. Jarruiksi tähän pyörään oli valittu Shimanon MT200 jarrut, jotka toimivat polkuajossa mukavasti. Mäkipyörän pysäyttämiseen haluaisin kuitenkin jotain hieman pitävämpää.

Testissä ollut Marlin on sydämeltään maastopyörä, joten vein sen myös hyppyreille ja mutkapätkille pelkkien metsäteiden lisäksi. Sanoisin, että minulla oli hauskempaa hyppyreillä kuin mitä olisin uskonutkaan! Hyppyhommat hoidan yleensä ennemmin täysjoustopyörillä, mutta dirttipyörällä on tullut jonkin verran hypittyä myös. Jäykkäperäinen pyörä toimii hyppyreillä hieman eri tavoin kuin täysjoustot, mutta jos katselee dirttipyöriä, niin nehän ovat nimenomaan lyhytjoustoisia jäykkäperiä. Noin tonnin jäykkäperällä voi siis vallan mainiosti harjoitella myös hyppyjä, kunhan selvittää, että kyseinen pyörä on siihen turvallinen.

Huomioitavaa maastopyörien tarkoitetussa käytössä

Halvempia maastopyöriä voidaan myydä myös hieman kuin etujousitettuna hybridipyöränä. Pyörää hankkiessa olisikin syytä varmistaa, millaiseen ajoon pyörä on suunniteltu. Usealla pyörävalmistajalla on käytössä luokitukset, mistä selviää, millaiseen ajoon pyörä on tehty ja mitä ajoa sen tulee kestää. Joskus etujousitettuja ”noin tonnin pyöriä” myydään maastopyörinä, mutta tarkemmin annettuja luokituksia lukiessa käy ilmi, että pyörä on tehty kestämään ajoa pyöräteillä ja helpoilla maastoteillä, joilla ei ole hyppyreitä, droppeja eikä kiviä. Samassa voidaan kieltää pyörällä hyppääminen ja yhdellä renkaalla ajaminen. Jos haluaa varmistua siitä, että noin tonnin maastopyörällä voi ajaa kaikkea mitä maastossa tulee vastaan, niin suosittelen varmistamaan pyörän sopivuuden valmistajan sivuilta tai jälleenmyyjältä.

Kysyin asiaa Trekin edustajalta Marlinin kohdalla, ja tiedot löytyvät myös Trekin sivuilta. Trekin pyöränomistajan oppaassa mainitaan, että Marlin ja muut etujousitetut maastopyörät kuuluvat Trekillä olosuhdeluokkaan 3, joka tarkoittaa maastopolkuja, pieniä esteitä ja tasaisia teknisiä alustoja. Hyppyjen enimmäiskorkeudeksi suositellaan 24 tuumaa eli 61cm. Tämä on siis syytä huomioida pyörävalintaa tehdessä, ja ainakin Marlinin olosuhdeluokitus mielestäni on linjassaan sen kanssa, mitä jäykkäperäiseltä xc-pyörältä tässä hintaluokassa odottaisinkin.

Kohderyhmä noin tonnin pyörälle?

Kohderyhmä Marlinin kaltaiselle ”noin tonnin pyörälle” on mielestäni maastopyöräilijät, jotka ovat harrastuksensa alkutaipaleilla, ja kenties haluavat yhdellä pyörällä hoitaa työmatkaa ja polkujen sekä ulkoilureittien ajoja. Ostaisinko minä tämän pyörän? En ostaisi, vaikka tämän kaltainen pyörä voisi ollakin mukava ajella silloin tällöin. Itse kuitenkin laittaisin budjettiin pari sataa lisää, jolla saa esimerkiksi saman pyöräperheen paremmin varustellun pyörän ilmakeulalla ja hissitolpalla. Kun budjettia kasvattaa lähemmäs kahta tuhatta, saa Trekin mallistosta jo Roscoen, jonka geometria ja käyttötarkoitus on lähempänä sen tyyppistä ajoa, mistä itse nautin eniten.

Koska en ole aivan kohderyhmään kuuluva, pyysin ystävääni koeajamaan Marlin 7 vielä kanssani. Hän ei harrasta maastopyöräilyä, mutta asuu maalaiskunnassa hiekkatien varrella ja omistaa ”maastopyörän” (kaikella rakkaudella lainausmerkit), jossa keulakin on jumahtanut aikojen saatossa, jos se ikinä tehtaaltakaan tullessa on mitään vaimentanut. Ystäväni vallan rakastui Marliniin, ja sanoi sen olevan paras pyörä millä hän on ajanut. Pyörä antoi ajamiseen varmuutta, se oli kevyt polkea ja oli ihanaa, kun keula jousti! Tämän pienen testin perusteella voisinkin hänelle, ja hänen kaltaisilleen, suositella noin tonnin pyörää harrastusvälineeksi. Mielestäni maastopyöräilystä nauttinen kuuluu kaikille, eikä lajia kannattaisi mainostaa vain niille, ketkä ovat valmiita sijoittamaan siihen puoli omaisuutta ja kokonaisen sielun. Maastossa nautinnon voi tuoda se, kun pääsee ajamaan polkuja ja metsäteitä, ja tuntemaan tuulenvireen ihollaan lämpimänä kesäpäivänä. Tällaiseen ajoon riittää noin tonnin pyörä vallan mainiosti. Jos toiveissa on päästä ajamaan mahdollisimman monipuolisesti kaikenlaisia louhikkoja, niin kenties silloin budjetin olisi syytä olla lähtöjään korkeampi.

Yhteenveto

Pyörittelin mielessäni pitkään sitä, mitä haluan tämän testin myötä sanoa. Valheellista olisi väittää, että noin tonnin pyörä on aivan yhtä hyvä pyörä kuin viiden tonnin pyörä. En myöskään suosittelisi ostamaan Marlinin kaltaista pyörää, jos ajatuksena on ajaa enskatyylisiä polkuja ja bike parkeja. Mielestäni tärkeintä pyörää ostaessa onkin miettiä pyörän käyttötarkoitus – mitä haluan tulevalla pyörälläni tehdä? Näin päästään parhaimpaan lopputulokseen. Kuten yllä jo mainittu, en myisi tonnin pyörää mäkikäyttöön, mutta en suosittelisi myöskään enskapyörää jos toiveena on valloittaa helppoja single track -polkuja ja metsäteitä. Jos polut eivät ole se juttu, niin kenties gravelpyörä olisi järkevin valinta. Onkin ehkä epäreilua odottaa, että yhden maastopyörän tulisi voida hoitaa kaikki maailman ajot, varsinkin, jos kyseessä on halvemmilla osasarjoilla speksattu pyörä. Toisaalta, noin tonnin pyörä voi olla paras pyörä millä joku on ikinä ajanut, ja se voi tarjota juuri riittävästi pyörää heille, jotka haluavat nauttia ulkoilusta ja luonnosta. Noin tuhat euroa, yksi pyöräilyn yksikkö, on iso määrä rahaa ja se joskus unohtuu meiltä intohimoisilta harrastajilta. Raha ja sen arvo on toki suhteellista, mutta omassa tuloluokassani minulla ei ole joka kuukausi tonnia irrottaa harrastuksiin, ei edes joka toinen kuukausi. Siksi noin tonnin pyörä voi olla aivan kelpo peli sille, joka haluaa ajaa hieman maastossa, mutta ei välttämättä halua sen olevan ainut harrastus tai ajanviete. Tämä koeajossa ollut pyörä tarjoaa paljon hyviä elämyksiä ulkoilun parissa, mutta enemmän harrastava kuski varmasti alkaa kaipaamaan hienostuneempaa keulan toimintaa ja sen säätömahdollisuuksia.

Yksi asia, mitä emme päässeet testissä selvittämään, oli pyörän ja osien kestävyys pidemmällä aikavälillä. Maastopyörää pienemmällä budjetilla hankkivan kannattaakin selvitellä hieman mitä osia pyörässä on kiinni – yllä on mainittu esimerkiksi luotettavana tunnetun 1×10 voimansiirron hankkiminen, kuin heppoisampaa tekoa olevan halvimman 12spd valitseminen.

Ja viimeiseksi – tärkeintä on nauttia ajamisesta, ja tämä testipyörä toi usein hymyn huulileni ja aiheutti hallitsemattomia naurunpuuskia sekä riemun kiljahduksia poluilla ja alamäissä. Ehkä jopa hieman ihastuin pyörään, joka ei prameile upealla speksilistalla, mutta ilahduttaa ajajaansa monen tyylisessä pyöräilyssä.

Kiitos testin mahdollistamisesta Ride Cycle Store ja Trek.